Monilla ihmisillä lapsuus on elämänsä onnellisinta aikaa, saa leikkiä ilman huolen häivää, käydä koulua nauttien kavereiden näkemisestä ja uusien asioiden oppimisesta!!! Elää ilman aikuisten murheita!!! Voi kumpa se olisikin omalla kohdallani ollut noin hienoa ja huoletonta. Oma lapsuuteni oli täyttä helvettiä.
Mustan vieläkin ensimmäisen koulupäiväni, ilma oli täynnä innostusta, toiveita, jännitystä... Aurinko paistoi, nostin uuden koulureppuni selkääni ja lähdin kävelemään tienvarteen odottamaan koulu-taxia meidän lemmikki kissan Mirrin saattelemana. Voi kun sen tunteen saisi purkitettua!:)
No todellisuus koulumaailmasta murenikin hyvin nopeasti, kuin huonosti tehty korttitalo. Jouduin jo ekasta koulupäivästä lähtien olemaan koulun hylkiö, silmätikku, se jota muut potkivat pönkittääkseen omaa itsetuntoaan. Nyky maailma kun tuntuu liikaa tuijottavan vain täydellisiin yksilöihin, jos olet vähääkään erilainen, sinut tuomitaan samointein. Niin kävi siis minulle. Muut eivät ymmärtäneet erilaisuuttani, sitä että ongelmani oli ainoastaan ääneni, ei järkeni tai muu olemukseni... vain sen äänen perusteella minut tuomittiin koko koulun voimin. Ei otettu leikkeihin mukaan, haukuttiin koko koulun voimin, sabotoitiin kaikki koulutyöt selkäni takana... Jopa osa opettajistakin olivat minua vastaan, vaativat minulta enemmän kuin muilta ja jos en kyennyt, soitettiin vanhemmilleni että tyttö nakkelee niskojaan... Muistan vieläkin ne musiikin tunnit jolloin meidän oli määrä laulaa jotain kevätjuhla lauluja ja kun oma ääneni ei yltänyt yhtä korkealle kuin muiden sain opettajalta huudot päin naamaa, hyvä siinä sitten itku kurkussa koittaa selittää että en todellakaan pysty moiseen ja voi luoja sitä halveksunnan määrää mikä siitä seurasikaan...
Joka ikisen koulupäivän koitin ottaa vastaan hymyillen.."jospa tänään olisi hyvä päivä"...Joka ikisen koulupäivän kohdalla koin suurta pettymystä... Joka päivä toi tullessaan uuden pelon.."mitä tänään saisin kokea"... Kampattaisiinko minut uudelleen jäähän, että saisin taas aivotärähdyksen? Vai muokkaisiko joku taas tehtävänä olleet kotisivuni ihan uuteen uskoon? Saisinko kuulla uudelleen taasen ne joka päiväiset haukkumanimet "mutakurkku, vammanen, friikki, epäsikiö..." Joutuisinko taas ulkopuolelle leikeistä ja pihapeleistä...
Nykyään vähätellään koulukiustausta todella paljon ja niin tehtiin ennenkin... Ajatellaan helposti, että ne nyt on vaan lapsien hölmöilyjä... Ei ajatella ollenkaan että ehkä toinen oikeasti saisi kärsiä näistä "hölmöilyistä" koko lopun ikäänsä...
Se hölmöyly jatkui omalla kohdallani yläasteellekkin... Toivoin saavani uuden alun, mutta toisin käví... Isompi koulu, vielä enemmän kiusaajia... Joka päivä ahdisti aivan suunnattomasti... Lisäksi murrosiän tuomat paineet eivät ollenkaan helpottaneet asiaa, kun huomasi kuinka muut tytöt olivat suosittuja ja pojat olivat kiinnostuneita, olit itse yhtä kiinnostava kuin läjä paskaa koulun pihalla... Huomasin jääväni yhä enemmän ulkopuolelle kaikkea ja huomasin olevani enemmän ja enemmän kiusattu kuin kukaan muu... Koko yläasteenkin sain kulkea pelko perseessä, että mitähän tänään... Jokapäiväinen tunnin mittainen bussi matka yhteen suuntaan sisälsi sen tunnin verran täyttä kiusaamista, selkään potkimista ja törkeää halveksuntaa ja nimittelyä koko bussin voimin.. kukaan ei puuttunut asiaan, ystävät joita luulin ystävikseni eivät puolustaneet vaan vetäytyivät mieluummin sivuun, samalla toivoen, etteivät itse tulisi kiusatuiksi...
Sellainen lapsuus tällä tytöllä ja pinta raapaisu tämä siitä lähinnä oli... Ammattikoulu jatkui melkolailla samaa rataa...ehkä hieman lievempänä versiona, mutta eivät ne hyviä aikoja siltikään olleet... Silloin sairastuin todella pahaan masennukseen... Olin myös melkoisen itsetuhoinen, viiltely ja itsemurha ajatukset olivat melkein joka päivä läsnä.. Kävin asiasta myös pari kertaa terapiassa (joka omalla kohdallani oli ihan yhtä tyhjän kanssa)... Koulukuraattorin kanssa asioista puhuminen helpotti aika paljon, hän osasi ottaa asiat esille juuri oikealla tavalla, tunsin itseni kerrankin kuunnelluksi...
Nykyisin oloni on suhteellisen hyvä... Itsetuhoiset ajatukset ovat onneksi takana päin ja elämä on paremmalla tolalla kuin vuosiin... Välillä saattaa tulla yksittäisiä päiviä jotka muistuttavat menneisyydestään todella rankalla tavalla. Kuten monet työpaikat ovat jääneet saamati tämän ulkoisen ongelmani takia!!
Nykyään tuntuu, että nämä koulukiusaamis asiat otetaan vähän turhan kevyellä asenteella, ajatellaan helposti, ettei tolla oikeasti mitään ole, kuhan angstaa kuten muutkin teinit... Monet oikeasti apua tarvitsevat jäävät helposti huomaamatta ja sillä voi olla pahimmassa tapauksessa todella vakavat seuraamukset... Johonkin aikaan tuntui, että näistä maennus ongelmista tuli oikein muoti-ilmiö... yks jos toinen teini viilteli ranteitaan vain sen huomion takia ja kun se oli niin siistiä ja kovaa... Monet teinit eivät tajunneet, että sillä muoti-ilmiöllä, he pilaavat oikeasti apua tarvitsevien mahdollisuuden tulla huomatuksi...
Mutta kuten aiemminkin olen täälä tainnut mainita, että jos jotain hyvää asiasta haluaa hakea, niin asenteeni elämään ja muihin ihmisiin on ihan toista luokkaa. En pidä asioita itsestään selvyytenä, enkä ole pinnallinen bimbo blondi joka arvostelisi kaikki ihmisiä jotka ovat vähääkään poikkeavia massa muotista. Elämän arvot minulla on muutenkin toista luokkaa kuin mitä monella kanssa eläjällä. Pitkä aikaisena haaveena minulla on ollut, että joskus olisin tarpeeksi vahva henkisesti, jotta voisin auttaa muita apua tarvitsevia! Parhaimman tuen kun monesti saa sellaiselta joka oikeasti on itse kokenut saman ja ymmärtää toista oikeasti, ilman minkäänlaista väheksyntää...
Menneisyys on tehnyt minusta sen mitä nykyisin olen, ja en toisaalta ole pahoillani siitä ollenkaan...
Mulla aika samanlainen lapsuus :/ Oon kans blogiin siitä kirjoittanut, löytyy What happens in Mordor stays in Mordor-nimellä, jos kiinnostaa lukea (tai jos et oo jo lukenut). Kyllä tuommoinen koulukiusaaminen pitäisi ottaa niin paljon vakavammin eikä varsinkaan opettajien saisi lietsoa sitä lisää! Toisaalta taas kun ajattelee, niin olisiko sitä ikinä näin vahva jos ei olisi kaikkea tuota paskaa kokenut. Silti, en kyllä voi yhtään sietää kiusaamista ja varsinkaan tuommoista mitä sulle on tapahtunut. :( Onneksi sait siitä tänne kirjoitettua, kertoo myös aika paljon siitä kuinka vahva ihminen säkin oot kaikesta huolimatta.:)Se myös kummasti keventää mieltä kun saa purkaa nuo asiat jonnekin (ainakin itsellä kevensi paljon!).
VastaaPoistaTotta! Olo tuntuu huomattavasti kevyemmältä kun saa ääneen sanoa (kirjoittaa)... Ettei ne ajatukset jää sinne omaan mielen syövereihin hautumaan!!!
PoistaKurjaa että sinäkin olet vastaavaa joutunut kokemaan!!:( Tälläistä ei toivoisi kenellekkän!!! Jää siitä monesti kuitenkin niin pahat arvet lopun ikää... Mutta kuten itsekkin hyvin asian ilmaisit, ei todennäköisesti olisi niin vahva kuin mitä nyt on!!:) Ei ajattele niin sinisilmäisesti asioita ja usko ihan kaikkee puuta paskaa mitä muut syöttää!!!:D Ja kun tietää että kaikesta on selvinnyt hengissä, voi vain hymyillä itselleen voittajana!!!:) Ja parasta on kun voi tukea toista joka on saman kokenut!!<3:)
Näin on. :/ Se on kyllä just näin niinkuin sanot, ei ajattele läheskään niin sinisilmäisesti enää niinkuin joskus. :D Kaverin asianajaja katsoi mua silmät pyöreenä kun kerroin sille lapsuudestani ja kaikesta mitä oon kokenut ja oli ihan ihmeissään ja sanoi "Siis, sä oot selvinnyt hengissä kaikesta tuosta!". Se jos joku sai mut hyvälle mielelle, ja tajusin että voittajiahan tässä todella ollaan! Tuommoisesta paskasta kun on tosiaan selvinnyt, niin ei kyllä enää mitkään pikkuasiat lannista. :) Onneksi säkin selvisit <3 et tehnyt mitään muuttamatonta, niinkuin moni näissä tilanteissa valitettavasti tekee. Onneksi nämä on jo takana päin, ja saa vihdoinkin elää ilman tuommoista jokapäiväistä kiusaamista!
PoistaNiinpä!! :)<3^^
PoistaJa ihanaa että sinäkin kuulut niihin joka on vastaavista selvinnyt hengissä!!!:)<3 Ollaan vahvoja!!!^^
Nii ollaan! :> <3
PoistaAivan...upea kirjoitus ja upea ihminen olet! :) Liikutun oikein, kun aattelen, et kuinka paljon pahaa oot joutunu kokemaan ja sitten sitä, kuinka mukava ja vahva ihminen oletkaan. Monesti sanotaan, että lapset (vaikkapa ala-asteikäset) ovat suloisia ja niin mukavia toisilleen. Mut todellisuudessa he voivat olla kamalan julmia, kuten sun kirjotuksesta näkee =(
VastaaPoistaItselläni on myös kokemusta kiusatuks joutumisesta, kirjotin siitä jotain "Elämäni Valheessa"-otsikolla. Jos en olis kokenut sitä, niin en tiedä millanen nyt olisin. En olis täällä lukemassa ja tutustumassa vahvojen ihmisten elämään. Kuvittelisin ehkä itse olevani vahva ja yrittäisin sortaa muita. Vaikka todellinen vahvuus on sitä, että on selvinnyt helvetistä ja haluaa auttaa muita selviämään.
Kaikkee hyvää sulle! <3
Kiitos lämpimästä kommentistasi!!:)
PoistaMonesti tuntuu että lapsuudessa tapahtuneita asioita vähätellään, vain koska siitä nyt on aikaa ja kun on ollut silloin niin pieni... Lapsuuden tulisi kaikilla olla onnellista ja huoletonta aikaa!! Harmi vain että nykyisin se onnellinen lapsuus tuntuu olevan katoava luonnonvara... Liian aikaisessa vaiheessa ruvetaan sorsimaan toisia ja vertailemaan, että mikä on normaalia ja kuka ei kuulu joukkoon...
Itse ajattelen myös että todellinen vahvuus ihmisessä on siinä, että kuinka auttaa toisia ja ei itse syylisty niinkin typerään asiaan kuin kiusaaminen tai asian välttelyyn... Ettei ole raukka ja piiloudu todellisuudelta, uskaltaa olla rohkeasti toisten tukena jos näkee että toista sorsetaan!!!
Voimia sinullekkin omien menneisyyden "mörköjen" kanssa!!:)
Sulla on empaattinen ja samalla rohkee asenne elämään. Arvostan sellasta todella paljon! :)
PoistaJa tosta vikasta kuvasta tulee mieleen, et sanosit: "Olen vihdoin vapaa siitä kaikesta" =) Hienoa!
Ehkä tuo kuva kuvastaakin juurikin sitä tunnetta...!:) Välil tietty on niita takapakki päiviä, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen elämääni, työpaikka, oma kämppä, mies, ja ihania ihmisiä jotka välittää näin hirmuisesti miun asiosita ja teksteistä!!^^
PoistaMua rupes itkettään tuosta ensimmäisestä koulupäivästä lukiessani. Kamaluuksia olet joutunut kokemaan, ihan turhan takia :(
VastaaPoistaVälillä juu oikein naurattaa tämä nyky maailma kuinka typeristä asioista ihmisiä kiusataan!!!:( Kiitos paljon tuesta ihana!!<3
PoistaTällaisia tarinoita on kyllä aivan liikaa, kirjoitettuina ja kirjoittamattomina, ja aina yhtä kamalaa lukea ja kuulla näistä. Välillä tuntuu että kukaan muu ei ole selvinnyt kiusaamiselta paitsi ehkä huonolla tuurilla kiusaajat itse o_O Haluan aina kovasti uskoa, että he saavat ansionsa mukaan, mutta katkeruus nostaa silti päätään aina välillä, vaikka omistakin kouluajoista on vuosikymmeniä.
VastaaPoistaHyvä kun olet osannut kääntää nuo kokemukset noin positiivisiksi voimavaroiksi ♥
Itse oon paljonkin miettinyt, että kun menen ala-asteen luokkakokoukseen joka pidetään parin vuoden päästä, niin pystynkö pitämään kieleni kurissa ja antamaan ihmisille anteeksi. Haluaisin kovasti mennä sinne jotenkin lähinnä näyttämään, että elämäni on mahtavaa heistä huolimatta..! Mikä on ehkä vähän lapsellista, koska en ole muuten kiinnostunut koko rupeamasta.
Kiusaaminen vaan jättää ikuiset arvet, enkä itse osaa täysin antaa anteeksi, mutta ehkä siihenkin joku päivä kykenee.
Juu nykyään näitä tuntuu olevan aivan liikaa ja tuntuu vain ajanmyötä lisääntyvän kun nyky ihanteet on mitä on ja tuntuu, että kaikkien on sullouduttava siihen naurettavan pieneen samanlaiseen muottiin!!!:(
PoistaKurja kuulla, jos siekin olet joutunut moista kokemaan!!:(
En tie voiko tuollaisille asioille kuin kiusaaminen antaa kauheesti anteeksi... Eikä välttämättä pidäkkään antaa, sillä joissakin asioissa täytyy ajatella itseään ja puolustaa omia oikeuksiaan... Omalla kohdallani en ole ajatellutkaan kiusaajieni olemassa oloa vuosiin ja luultavasti jos joskun jonkun heistä näen, en luultavasti loisi silmäystäkään...sellaiset ihmiset vain lakkaavat olemasta olemassa minulle... Teot ovat valitettavasti jääneet kummittelemaan, mutta itse aiheuttajat eivät ole minulle mitään...
En edes tiedä mikä on pahinta, se että kiusataan vai se että kun huomaa että ystäviksi luullut ihmiset kääntävät vain päänsä ja ovat kuin eivät huomaisikaan!!! Sitä petetyksi tulemisen tunnetta ei voi edes sanoin kuvailla!!!
Itse kun olen aina ollut sellainen, että en epäröi puuttua asioihin, jotka koen väärinä, silläkin uhalla, että olen monesti saanut siitä itselleni vielä enemmän ja pahempaa kuraa niskaani!!:D=/
Kiitos ihanasta kommentista ja voimia sinnekkin päin todella paljon omien menneisyyden "mörköjen" kanssa kamppailemiseen!!!♥♥
Ihan hirveää lukea tällaista :( olen pahoillani sinun puolestasi, että elämääsi on tuollaista paskaa lapattu.. Itse jaksan uskoa, että he saavat vielä ansionsa mukaan joku päivä. Vielä kurjempaa on se, että jopa opettajat ovat kohdelleet sinua noin! Eikä kukaan uskalla kertoa vanhemmille ihmisille kiusaajista, koska pelkäävät, että sillä tavoin he joutuvat vielä hirveämpään pyöritykseen.
VastaaPoistaNäitä tarinoita on kyllä aivan liikaa, liian monella. Ja miten monen ihmisen elämä olisikin paljon valoisampaa ilman tällaisia kokemuksia. Mieletöntä, että olet jaksanut elää kokemustesi kanssa, ja kääntää ne ajan myötä voimavaroiksi. :) Paljon voimia vielä tulevaan <3
Kiitos kauniista kommentista!!<3
PoistaItsekkin monesti yllättynyt, kuinka vahva sitä loppuen lopuksi on, kun ei kaikesta paskasta huolimatta ole luovuttanut (kuten valitettavan moni nykyään tekee)... Nykyisin kun onneksi on paljon ilon aiheita elämässä, tuntuu ne pahat asiat jotenkin paljon pienemmiltä ja niistä osaa jo suurimmaksi osaksi ajatella positiivisesti!!:)
kiitos sinulle ihana!!<3 Paljon on näköjään olemassa vielä oikeasti välittäviä ja mukavia ihmisiä!!<3
Olen todella pahoillani puolestasi. Ymmärrän ainakin osittain kokemasi, koska minuakin on kiusattu. Minua kiusattiin puheviasta. Minulla oli kuitenkin helpompaa kuin sinulla, koska minua kiusasivat vain pojat ja minulla oli aina ystäviä (jotka eivät kyllä uskaltaneet puolustaa minua, mutta en minäkään heitä). Kiusaaminen oli vain nimittelyä, kerran muistan pojan potkaisseen minua mahaan. Kiusaamista koin luokilla 3. - 7. kunnes sain tarpeekseni ja vaihdoin toiselle yläasteelle, jossa päätimme ystävieni kanssa, että nyt riittää. Vaikka silläkin yläasteella oli ala-asteen kiusaajia, kerta sanominen meiltä uuden itsetunnon löytäneiltä tytöiltä riitti ja se oli viimeinen kerta, kun koskaan kuulin vinoilua puheestani.
VastaaPoistaVoin vain kuvitella millaisia arpia sinulla on sielussasi, koska minulla on elinikäisiä arpia jo omista lievemmistä kokemuksistani. Sairastuin myös masennukseen kiusaamisen aikana, joka on uusinut pariin kertaan vuosia myöhemmin.
Ymmärrän myös tuskasi aikuisista, jotka vähättelevät tai kääntävät selkänsä kiusaamiselle. Minua haukuttiin usein tuntien aikana, mutta kukaan opettaja ei koskaan sanonut mitään. Jopa äitini oli sitä mieltä, että kyllä sinä pärjäät. Ihmiset eivät ymmärrä, miten ulkopuolisen korvaan pienet loukkaukset voivat haavoittaa lasta ja nuorta. Kun kasvat ajatukseen, että sinussa on jotain vikaa, kestää kauan todella ymmärtää, ettei vika koskaan ollut sinussa. Toivottavasti pääset kokemistasi hirveyksistä yli. Nyt olet ainakin tuonut sielusi arvet päivänvaloon ja tiedäthän, mitä sanotaan...? Auringovalo haalistaa arpia :)
Kamalaa jos siekin oot joutunut olemaan kiusauksen uhrina!!:( Onneksi olet sen saanut loppumaan, vaikka varmasti tuostakin jo pahat arvet elämääsi jäi!!!:(
PoistaPahinta juurikin on se kuten sanoit, että niiden toisten kommentteihin kasvaa, alkaa uskomaan kaikkea sanottua ja lopuksi sitä kuvittelee että on ansainnut kaiken paskan omalla olemassa olollaan, vaikka se asia ei todellakaan niin ole!!
Uusien positiivisten elämänkokemuksien kautta on onneksi vanhat arvet haalistunut huomattavasti, vaikkakin ne välillä tekeekin vielä kipeää jos jotain takapakkia tulee..
Jaksamisia sinullekkin hurjasti omien arpiesi kanssa!!:)<3 Onneksi on olemassa ihmisiä jotka ymmärtää toisiaan ja voi niistä saada aivan uutta voimaa ja tukea!!:)<3 *halaus*