My Story, My Life...

Ajattelin näin alkuunsa kertoa tarinan itsestäni...Siitä millainen olen ja mitkä asiat ovat lähinnä sydäntäni.

Eli olen 1988 vuonna syntynyt tytön tyllerö nimeltä Tiina. Asun yhdessä kihlattuni Jarin kanssa Sastamalan alueella. Mukanamme täällä asuu meidän rakkaat lemmikkimme 5 vuotias sekarotuinen Sara koira, 4 vuotias leijonanharjaskani Nipa ja lisäksi meillä on akvaario, jossa on kaloja ja rapuja. Olen ammatiltani suurtalouskokki ja leipuri-kondiittori ja tämän hetkinen työllistymis tilanteeni on työtön, kuten olen jo aikasemmassa tekstissäni jo kertaalleen maininnut!
Luonteeltani olen hieman ujo, mutta kun tutustun ihmisiin niin tulen yleensä kaikkien kanssa hyvin toimeen! Osaan hankkiutua tahtomattani myös moniin vaikeuksiin ja tuntuu, että minussa on välillä oikein joku ongelma ja tapaturma magneetti!!! Ja siitä haluaisin eroon... Olen kuitenki sisimmässäni tyttö joka rakastaa rauhallisuutta, turvallisuuden tunnetta, läheisten läsnä oloa ja omaa tilaa!

Ujoudesta pääsemme aiheeseen, joka on minulle hyvin henkilökohtainen...Syy miksi minusta on tullut vetäytyvä ja ujo johtuu lapsuudestani, joka oli täynnä koulukiusausta. Minulla on nimittäin ominaisuus mikä herättää edelleenkin joka puolella oudoksuntaa, kymyksiä ja tuijottelua...Ääneni joka on poikkeuksellisen käheä ja matala naiseksi. Kaikille jotka ovat joskus ihmetelleet ja niille jotka joskus tulevaisuudessa ehkä asiaa ihmettelevät, tiedoksi minulla on synnynnäinen henkitorven ahtauma, joka on leikattu alta vuoden vanhana! Minulla ei siis ole kasvainta, syöpää yms...Enkä ole millään muotoa kehitysvammainen!!!
Olen siis saanut asiasta kuulla jokseenkin muutamaan otteeseen... Lapsena kun toisen erilaisuutta ei olla osattu ottaa mitenkään positiivisesti, vaan on hyökätty koko luokan ja koko koulun voimin pienen erilaisen tytön kimppuun, haukkumalla, nimittelemällä mitä kamalimmilla nimillä, hyljeksitty leikeistä pois yms...tapoja on niin miljoonia ja lapset osaavat olla toisilleen uskomattoman julmia! Ja kun pääsi vihdoinkin yläaste ikään, toivoi se pieni tyttö, että asiat muuttuisivat uusien kavereiden ja uuden ympäristön myötä. Mutta eihän ne asiat ny aivan niin tietenkään menneet... Saman helvetin sitä sai käydä läpi silloinkin! Bussi matkat koulusta kotiin, haukkumisien säestelemänä ja penkin selkänojaan potkimisien... siinä vaiheessa alkoi mennä usko ihmisiin...Kukaan ei tullut puolustamaan ja ystävät jotka muuten olivat tukenani, käänsivät usein selkänsä tapahtumille mitä heidän nenänsä edessä tapahtui päivittäin...Mutta en voi heitäkään syyttää asiasta täysin! siihen aikaan paineet suosittuina olemisesta olivat niin suuret,ettei kukana uskaltanut muuta tehdä kuin katsoa vierestä, pelkäen samalla joutuvansa itse kiusatuiksi!
Ammatti kouluun mentäessä alkoi elämä muuttua siedettävämmäksi, uudet ihmiset jotka ottivat minut yllättävän positiivisesti vastaan ja lisäksi alkava seurustelu ja tutustuminen nykyiseen kihlattuuni Jariin toivat vihdoinki kaivattua piristystä elämääni!

Jarin kanssa olemme seurustelleet ennen nyky tilannetta 3 kertaa! ja se on aika paljon se, mutta osa syy välirikkoihin oli minun pelot ja epäilykset toista kohtaan, en meinannut uskoa et joku haluaa siinä oikeasti olla vierelläni ja välittää vikoineen päivineen, joten ahdistuneena toisen läheisyydestä jouduimme tekemään päätöksia laittaa suhde jäähylle. Mutta kuten näkee olemme aina palanneet toistemme luo uudestaan ja uudestaan ja nyt sitä on vihdoinkin tajuttava et se toinen on siinä aina surullisina ja iloisinakin hetkinä, eikä ole lähdössä pois pienimmistäkään ongelmista!
Välillä tietysti menneisyyden haamut kummittelee mielessä ja on ollut kausia jolloin olen ollut syvästi masentunut, mutta niistä on tähän asti onneksi selvitty ja voi taas pikkuhiljaa alkaa luottamaan läheisten tukeen!:) suurin kiitos kuuluu miehelleni joka on kärsivällisesti jaksanut olla vierellä pahimpina hetkinä jotka on meinannut välillä karata käsistä rankemman kautta!

Enkä halua tällä kerjätä mitään erityis huomiota, helpottaa vain välillä itse kertoa ääneen myös niistä kipeimmistäkin asioista, ja ehkä ihmiset ymmärtäisivät minua paremmin kun tietävät taustaani! Olen meinaan huomannut välillä ihmisten käyttyäytyvän kohtaani erilailla ennen ja jälkeen sen tiedon miksi minä olen tälläinen kuin olen!!!
Mutta se niistä ikävistä asioista!

Rakastan suunnitella itse vaatteita ja olen muutamia vaatekappaleita jo toteuttanutkin! Ja tällä hetkellä työnalla on pitkä helmainen haltia takki jonka toteutan kutoen! Lisäksi olen aikasemmin tehnyt itselleni fleece hupparin, gootti henkisen hameen ja korsetti topin! lisäksi olen välillä tuunaillu jo olemassa olevia vaatteitani ylimääräisillä vetoketjuilla, hakaneuloilla ja hihamerkeillä! Käsityötaitoni on ollut pienestä asti asteikolla 4-10 alle 6 luokkaa... Käsityötunnit on menny koulussa lähinnä purkaessa kaikkee minkä vähänki olen saanut valmiiksi ja kapinoidessa opettajaa vastaan joka ei tuntunut ymmärtävän ettei kaikki yksinkertaisesti olleet luonnonlahjakkuuksia heti kaikessa! Muunmuassa kun toisille annettiin tehtäväksi tehdä pipot niin minulle ja lapsuuden ystävälleni Heidille sanottiin et me teemme ainoastaan pääpannat!:D että sillä lailla!!! Mutta ikävät käsityötuntien turhautumiset ovat vaan saanut lisä kipinää oppettelemaan myöhemmin ompelemaan yms. entistä sisukkaammin! Äitinikin kauniisti joskus tässä kehui yhtä hamettani sanoilla "sähän olet oppinut ompelemaan melkein suoraan!"=D siinä ei voinu ku taas nauraa! ja tottahan ne oli joka sana!

Lisäksi kiinnostuksen kohteina minulla on leffojen keräily, ja kokoelmaani sisältyy noin 300 elokuvaa! Kategorioina pääsääntöisesti kauhu, fantasia, anime ja piirrettyjä! Rajallisen vapaa-ajan takia niitä ei hirveän usein ole keritty katselemaan, mutta ehkä sit vanhana kiikkustuolissa on aikaa!
Leipominen on myös lähellä sydäntä. Rakastan soveltaa erilaisia ohjeita ja kokeilla erilaisia juttuja! harvoin tykkään tehdä samanlaista kakkuja montaa kertaa.
Piirtäminen on ollut myös pakotie kaikissa arkisissa ongelmissa, niihin on tullut purettua kaikki ongelmat ja asiat jotka mielesä painaa...

Sellainen pieni tieto pläjäys taas minusta... en tiedä lukeeko näitä ikinä kukaan ja kiinnostaako ketään, mutta tällä kirjoittamisella on ihme ja kumma, mieltä keventävä vaikutus!=) ja jos joku näitä lukee ja jotain ajatuksia tulee niin kehoittaisin niitä kommentoimaan rohkeasti!