Tais olla pelimies!!!

Eilinen päivä tuntui aamusta asti jotenki kummalliselta ja ei tuntunut selkeytyvän loppupäivästäkään ollenkaan! Johtuu varmaan siitä et aamu käynnityi todella lennokkaasti heti herättyä, mummu ja vaari päättivät tulla yllätys visiitille! He olivat juuri tulleet Porista ja matkalla mökille, pysähtyivät ohikulkiessaan poikkeamaan katsomaan meidän koiraa, jota eivät vielä olleet kertaakaan nähneet. Mukana heillä oli tietysti oma ihana Elroy, joka on saksanpaimenkoira, iältään samaa luokkaa kuin tuo meidän Sara. Elroy vain on monta kertaa isompi ja uroskoira.
Aamu meni siinä sit koirien tutustuessa toisiinsa, mikä ei ollut maailman helpoin tehtävä. Yhdistettynä meidän koiran ADHD ilmiön ja Elroyn sähäkän luonteen, tapaaminen oli varauksellista. Vaikka koirat ottivat muutaman kerran yhteen , niistä kuitenkin näki, että ne olivat todella innoissaan ja kummallakaan ei kuitenkaan ollut agressiivisia eleitä, vaikka yhteenotot näyttävätkin ihmisen silmään todella hurjilta. Koirat vain luonnostaan kokeilevat heti alkuunsa et kumpi on ns."ylempi arvoisempi". Mutta molempien koirien leikkisä asento ja häntien heiluttelu paljasti kuitenkin, etteivät ne vihamielisiä olleet toisiaan kohtaan. Meilläkin, kun tuossa Sarassa on kahden vahvan koirarodun saksanpaimenkoiran ja rottwailerin luonteet yhdistettynä samaan pakettiin, tuloksena on erittäin vahva luonteinen koira, joka ei heti alistu ihan mihin vain. Ihmisiä kohtaan koiramme on arka, johtuen sen melko vaikeasta menneisyydestään. Vuoden vanhaksi asti se on ollut kuulemma jollain mihellä, joka on pahoinpidellyt sitä todella paljon, ja ennen meidän perheeseen tuloa Sara on ollu vanhemmalla naisihmisellä, joka valitettavasti menehtyi kesällä. Edellisen omistajan luona se asui kerrostalossa, jossa se sai harvoin liikuntaa, johtuen naisen huonosta kunnosta ja terveyden tilasta ja lisäksi nainen oli kuulemma pitänyt sillä päivät pitkät kuonokoppaa, estäen koiran haukkumisen, ja valitettavasti myös samalla sen juomisen ja syömisen päivän aikana, jolloin nainen oli töissä ja jätti koiran yksin kotiin. Sarasta kuulimme sitten monen mutkan kautta, se olisi muuten kohdannut eläinlääkärin piikin lopullisen kohtalon, ellemme me olisi sitä pelastaneet.

 

Siinä se tyytyväisenä makoilee keskellä vesilätäkköä.

Tosiaan ihmisiä kohtaan koiramme on arka, muttei agressiivinen. Se vaatii omaa tilaa tutustua rauhassa uusiin ihmisiin, paremmin siihen saa kontaktin, kun ei kiinnitä siihen mitään huomiota, vaan antaa sen tulla ensin luokse! Meitäkin se on alkanut melko hyvin tottelemaan, vaikkei se meillä ole ollut kovinkaan kauaa. Tietty on jotain pieniä hankaluuksia ollut, kuten ruoka. Se tuntuu koiralle olevan henki ja elämä. Se söis varmaan kaikki maailman ruuat, jos vain saisi. Ollaan jouduttu olemaan tiukkoja keittiö säännöistä, ettei ruokapöytään tulla kyttäämään. Vanhemman naisen luona se oletettavasti on saanut pöydästä kaikki maailman herkut mitä vaan kuvitella saattaa. Ja jos erehdyt jättämään pöydälle ruokaa kun käy pihalla viemässä roskat tai hakemassa postin, voi olla varma, että ruuat on mennyt muutamassa sekunnissa parempiin suihin. Mutta aina ollaan tiukkoina toruttu kaikista pahoista teoista, ja usein koira kyllä on alistunut ja selvästi ollut häpeissään tekemistään jutuista.

Mummin ja vaarin pikaisen käymisen jälkeen, aloimme siivoamaan pihavarastoa, jotta saisimme mahtumaan Jarin äidiltä tulleet autotalli tavarat, kesärenkaat ja kaikki muutkin säilytettävät tavarat suojaan samaan paikkaan. Siinä meillä menikin melkein koko iltapäivä. Löysimme vanhasta varastosta mitä ihmeellisimpiä tavaroita. Mm. vanhoja ruosteisia hetekka sänkyjä, vettyneitä kattopaneeleita, hiiren syömiä peitteitä ja paljon muuta pölyistä käyttökelvotonta tavaraa. Kun saimme varaston urakoitua valmiiksi päätimme palkita itsemme pitkästä aikaa paikallisella kebabilla.

Päästyämme paikanpäälle tilasimme ruokamme ja jäimme odottelemaan ruokiamme. Hetken juteltuamme pöytämme luo asteli arviolta 30 vuotias mies tärisevänä ja lievästi sanottuna räjähtäneen näköisenä. Hän kysyi, että olisiko meillä lainata hänelle muutamaa euroa, ja selitti pärjäävänsä sillä loppupäivän. Luulimme miehen olevan menettäneensä rahansa ja kysyvän ruokaa varten tai bussimatkaa varten, jotta pääsisi jonnekkin loppupäiväksi. Hyvä uskoisina ihmisinä katsoimme kukkaroon ja olihan siellä yksi kahden euron kolikko, joka oli aika harvinaista sillä maksamme molemmat yleensä pankkikorteilla ostoksemme, joten käteistä todella harvoin meillä on. Mies kiitteli tärisevänä ja poistui pöydästämme, mutta ulos menemisen sijaan mies menikin pelikoneelle ja laittoi sinne meidän hyvää hyvyyttämme lainatun kolikon. Hetken aikaa katseltuani sitä touhua suu auki, yllätyksekseni mies tuli uudestaan pöytämme luo entistäkin tärisevämpänä, tuskan hiki otsalla, pyytämään lisää rahaa. Sanoimme ettei meillä ole enempää kolikoita, mutta mies tivasi katsomaan paremmin kukkarot ja sanoi haluavansa vaikka 5 euroa, että maksaisi kyllä takaisin. JOO VARMAAN!!! =D Minäkin jo hieman hermostuneena tuiskaisin miehelle, että "ei vain ole, kun ei käytetä käteistä, että sori nyt vaan". Sitten mies lähti tärisevänä pois ja tiuskaisi, että ei sit mitään.
Jahka järkytykseltä selvittiin, aloimme nauramaan ja pohdimme, että olisi pitäny huikata miehelle "et olisi tuplannut"...Siinä kunnossa mies tuskin olisi ymmärtänyt huumoria. Meitä molempia järkytti se, miten joku voi päästää itsensä tuohon kuntoon pelikoneen takia, aivan järkyttävää!!!  Edes huumeriippuvaiset ja alkoholistit ei oo näyttäny tolta mitä toi mies oli... iha sairasta!!! Mite joku voi olla noin pelikone riippuvainen, että aivan tärisee ja pelaa kaikki omaisuutensa ja alentuu vielä kinuamaan ventovierailta kolikoita. En ymmärrä. Itseäni hävettää jo ajatuskin, jos edes joutuisi pyytämään omilta sukulaisilta rahaa lainaksi elämiseen, saati sitten tollaseen asiaan!  Mieluummin sitä nipistää omista turhista menoista, että pärjää, tai muuttaa vaikka veneen alle, kun kinuaa muilta rahaa! Että sellainen pelimies meillä tuli vastaan eväshaku reissulla!=D huh huh mikä päivä..