Tarinaa sisaruksista

En muista kerroinko jo asiasta, mutta siitä työhaastattelusta jossa kävin ja josta piti kuulua vastausta mahdollisesta jatkohaastatteluun pääsemisestä, niin ilmeisesti en päässyt jatkoon..! Eli siis tämä hieman venynyt kesälomani saa siis edelleen jatkoa. Alkaa kohta ideat loppumaan kesken, kun joka paikasta oon käynyt kysymässä ja joka paikkaa oon hakemusta laittanut.. No eiköhän se ura uurkene minullekkin vielä jonain päivänä!=D

Päätin tänään piipahtaa lähiseudun kirpputoreilla pitkästä aikaa. Toisesta kirppiksestä lähdin tyhjin käsin, mutta toisesta mukaani tarttui sellainen musta liivi, jossa menee vähän reunoissa pitsiä ja toisesta taskusta roikkuu ketju viritelmä...

Hintaa tuolle ei kertynyt kuin 2€

Lisäksi täytyi käydä auto tankkaamassa ja hakemassa koiralle iso ruokasäkki... Siihen se tän kuun omaisuus sitten melkein menikin!=D
Kotona odottikin sitten vähemmän iloinen yllätys, Sara oli järjestänyt itselleen tekemistä taas siksi aikaa kun olin kaupassa, en tiedä mikä sen yhtäkkiä on tullut, kun se ennen joulua meni niin hienosti yksin kotona ettei tosikaan, nyt se on meidän riemuksi alkanut syömään kaikki leipä pussit mitkä on jääneet keittiön pöydälle ja osaa avata jo ruokahuoneessa sijaitsevan kaapin oven, josta se on saanut levitettyä kaikki tavarat alas. Että sellaista pientä mukavaa!
Tänään koin kuitenkin melkoisen piristyksen tuon koira episodin jälkeen, kun aloin tutkailemaan postia jota oli tänä päivänä tullut. Sain ilokseni huomata, että olin saanut vihdoinkin korsetin jonka ostin Akan blogi kirppiksestä. Minua aina arveluttaa tilata netistä vaatteita, kun ei ikinä ole varmuutta sopivuudesta, mutta tällä kertaa yllätyksekseni korsetti istui minulle todella hyvin! Että kiitos vain paljon edelliselle omistajalle, korsetti pääsee takuulla kovaan käyttöön!:)

Äitini sai tuossa viikonlopun aikana meidät houkuteltua lähtemään laivalle niiden kanssa. Jospa se toisi kaivatua piristystä tähän arkeen! Ahdistuneisuus kotona on mennyt jo siihen pisteeseen, että bulimian oireet ovat alkaneet nostattaan päätään.. Sen asian kanssa kun ei hetkeen ole tarvinnut tuttavuutta tehdä!
Selaillessamme risteilyn hintoja netistä ja kiitimme kerrankin onneamme, ettemme tilanneet heti ensimmäisestä paikasta.. Vaikka kuinka koitimme katsella tarjous hintoja monessa paikkaa liput olisi tehnyt hytin kanssa 40€ melkein 70€ kahdelta hengeltä... Meidän rahatilanne kun ei kauheasti tykkäisi tuollaisista 100 reissuista!=D No löysimme sitten onneksi matkapoikien sivuilta tarjouksen jossa saimme 2hengen hytin yhteensä 10€ eli 5€ per nassu!=D Se sopi meille oikein hyvin! Jännityksellä jäämme odottamaan että kaikki varmasti menee niinkuin pitää, ennen ei juhlita ennen kuin ollaan turvallisesti laivassa ja omassa hytissä!=D

Eipä tässä taas tällä kertaa kummempaa, loppuun laitan vielä kuvaa lumilyhdystä jonka tein viimeviikolla!

****************************



Day 03: My siblings:

Minulla on yksi pikkuveli ja yksi pikkusisko. Minulla on kaikkien sisaruksieni kanssa hyvät välit, tosin hieman erilaiset keskenään.

Veljeni on minua kolme vuotta nuorempi. Kun hän pärähti maailmaan, koin valtavaa mustasukkaisuutta hänestä. En saanut yksin ainoastaan sukulaisten ja tuttavieni huomiota vaan jouduin senkin jakamaan, kuten myös lelunikin!!! Joka sisaruus suhteeseen tietysti kuuluu riitoja, mutta myös paljon mahtavia hetkiäkin!
Minä olin pienenä kova karkaamaan kotoa, aina kun suutuin jostain. Muistan selvästi monet tapaukset kuinka uhkasin lähteä pihasta kävelemään pois päin ja huusin vain mennessäni "minä muutan nyt" , niin eikös se ihana vaaleahiuksinen veljeni töpötellyt pikku askelin mun perässä ja itki perääni "älä muuta, se oli mun syy, älä muuta". Ihanan hellyyttäviä muistoja!=)
Tai se kerta kun veljeni jahtasi minua puisella pikkujakkaralla ympäri taloa ja minä paiskasin huoneeni oven kiinni suoraan hänen nenänsä edestä, kuului kova pamaus perässä ja tuolin jalka upposi komeasti huoneen ovesta läpi. Kiukku toisiamme kohtaan unohtui heti kun molemmat aloimme peloissamme miettimään, miten salaisimme asian vanhemmilta. Nerokkaina ipanoina me sitten laitoimme julisteen reiän päälle, jottei kukaan huomaisi mitään. Eikä sitä kyllä kukaan huomannutkaan ennen, kuin tuossa muutama vuosi sitten iskä kyseisen julisteen päätti vihdoin repiä ovesta pois, alta paljastui reikä. Kyllä meinaan nauratti kun kuulimme asiasta ja iskä sitä tivasi, että mikä oveen oli tullut!=D Veljeni ansiosta minusta tuli melkoisen poikamainen tyttölapsi!=D Leikin hänen kanssaan prätkähiirillä, katuhailla ja autoilla, mitkä nyt siihen aikaan oli kova juttu! Rakenneltiin yhdessä jos jonkinmoisia puu viritelmiä (majoja) ympäri metsiä ja pelattii pleikkarilla Crashia ja Spyroa. Täytyy myöntää, että oli veljellänikin oma poni millä hän leikki vuorostaan minun kanssani niitä tyttömäisempiä liekkejä!=D Näitä tarinoita riittää Nykyisin tyylimme on kuin yö ja päivä..Jos kysyisi, ei varmasti uskoisi meidän olevan sisaruksia, emme nimittään ulkoisesti muistuta pätkääkään toisiamme!=D
Kaikkee mahtavaa sitä on yhdessä tultu tehtyä. Pienen ikäeron takia, meistä on ollut keskenään hurjasti seuraa. Ja nykyisinkin voisin sanoa, että välimme ovat todella läheiset.Autamme aina toisiamme puoli ja toisin ja meillä on syvä luottamus toisiamme kohtaan.

Sisarukset leipomassa, veljeni taikana taisi tosin mennä parempiin suihin!=D Kuva on kortista, jonka olen joskus äidiltä saanut, joten kuvanlaatu on siis siksi tuollainen.

Pikkusiskoni kanssa meillä onkin vähän erilaisempi suhde, onhan meillä kuitenkin 22 vuotta ikäeroa. Olihan se aluksi aika shokki, kun äiti ilmoitti siskon olevan jo tulossa. En todellakaan olisi kuvitellut saavani enää siskoa tällä iällä. Mutta kun ajatukseen tottui, ei sitä kyllä vaihtaisi millään pois. On ollut hienoa nähdä hänen kehityksensä kokonaan ja vielä muistaa se kaikki. Meille tuskin enää tulee riitoja leluista, mutta on meillä ollut silti hauskaa. Alkuunsa en juurikaan kerinnyt siskooni tutustua, kun välimatkamme oli niin iso, että tuli nähtyä niin harvoin. Nykyään onneksi näemme useammin. Ja kun siskoni on siinä iässä että se tietää ja muistaa ihmiset, on hienoa olla osa hänenkin elämäänsä.
Siskoni on melkoisen nokkela tapaus, jos istun lattialla hänen kanssaan rakentamassa palikoilla, en saa edes jalkoja koukistaa, kun neiti tulee painaan ne alas, etten lähtisi siitä minnekkään!=D Siskoni on kuulunut elämääni vasta niin vähän aikaa, ettei vastaavaa määrää muistoja ole kerinnyt vielä syntymään meidän välillemme, mutta eiköhän niitäkin vielä tule enemmän kuin tarpeeksi!=) Kaiken kaikkiaan siskoni on ihanan aurinkoinen tapaus, harvoin se on huonolla tuulella, ja joka kerta kun se kuulee, että olen tulossa kylään, se ottaa minut vastaan niin suurella innolla, ettei sitä voi sanoin edes kuvailla!