perjantai 8. marraskuuta 2013

Helllllllllllllsinki

Reilu kaksi viikkoa sitten matkasin yhdessä Marrasuhri- bloggaajan ja yhteisen anoppimme kanssa kohti Helsinkiä!! Tarkoituksemme oli matkata isoille kirjamessuille tekemään paljon löytöjä!!
Lähdimme todella aikaisin aamusta jo liikenteeseen ottamalla bussikyydin rautatieastemalle ja siitä matkamme jatkui junalla kohti Helsinkiä!! Bussimatka oli jo sinänsä melkoinen seikkailu tälläiselle takapajulaiselle joka on tottunut näkemään kerralla korkeintaan 5 ihmistä samassa paikassa samaan aikaan... Bussi ahtautui hyvin nopeaa todella piukeasti täyteen!! Hermo käyrä alkoi nousta jo siinä kun ihmiset rynnivät kovakouraisesti ihmismassasta lävitte, eikä se käyrä todellakaan laskenut siitä, että mukaan astui vielä varsin voimakkaasti hajuvedessä uitettu henkilö... 10-15km matka tuntui vähintäänkin matkalta kiinaan.... Mutta onneksi sekin loppui ja pääsimme junaan jossa olikin huomattavasti rauhallisempaa!!! Junalla en ollutkaan matkannut vuosikausiin.. Varmaan viimeksi kun olin todella pieni mentyämme vanhempieni kanssa junalla Turun satamaan ja siitä risteilylle!!! Junan vaappuessa eteenpäin mieleeni välähti videopätkä joka uutisissakin on vilahtanut ulkomailla tapahtuneesta junaonnettomuudesta... Mutta onneksi Juna pohdinnoista huolimatta saapui turvallisesti perille!! :)

Ensimmäisen päivän tarkoituksena oli ihan vain kierrellä ja shoppailla pitkin Helsinkiä.. Anoppimme ei juurikaan perustanut eri liikkeissä pyörimisestä joten hajaannuimme jo melko alkumetreillä!! Tavoitteenamme oli löytää ainakin Morticia ja muutama kirpputori, mutta eipä niitä kirppareita oikein siinä keskustan alueella ollut... Olisi pitänyt aiemmin ottaa selvää asiasta.. Uskaltauduin kysymään Cybershopin myyjältä asiasta kun oletin että tämä oli täkäläisiä, mutta kovin nirppanokkainen tuo oli ja ei suostunut asiaa kertomaan vaikka aivan varmasti tiesi... No ehkä joskus toiste on parempi tuuri tämän asian suhteen..!!=D
Aikamme kierreltyä päätimme treffata anoppimme kanssa ja mennä välillä syömään jotain!! Raxi kävi kaikille ja sinne siis suuntasimme... Siellä tosin sain taas ikäväkseni huomata ihmisten ahdasmielisyyden!! Koitin rennosti ottaa osaa keskusjusteluun siinä syömisen ohella, mutta hyvin pian mieltäni alkoi ahdistamaan kun huomasin kahden miehen tuijottavan minua viereisestä pöydästä syvä inho kasvoillaan... Tiesin täsmälleen mikä minussa heitä häiritsi... Ja ei..en kuvitellut asiaa!! Tähän tuli vahvistus hyvin pian huomatessani kuinka toinen alkoi toiselle kuiskimaan minusta ja samalla osoitti suoraan minua ja monille valahti kasvoille ilme kuin olisivat nähneet kasan oksettavaa ja haisevaa paskaa.... Menen minne tahansa en koskaan saa olla oma itseni...
Turisti
Ruokailun jälkeen lähdimme jatkamaan kiertelyä ja köpöttelimme pitkin satama-aluetta ja jotain kujia pitkin takaisin keskustan tuntumaan!! Ja tunnollisina kansalaisina emme riekkuneet illalla missään kapakoissa vaan seuralaiseni nukahtivat jo viiden aikaan hotellihuoneeseen!!=D itsekkin siinä koitin köllötellä ja samalla näpytellä viestiä mieheni kanssa, kun eihän minulla uni siihen aikaan tullut sitten millään... no nukahdin minäkin sitten viimein joskus 10 aikaan illalla... Että näin hurja ensimmäinen päivä meillä oli!!=D

Seuraava päivä menikin siinä, että aamulla heräsimme jo aikaisin virkeinä hyvin nukuttujen ja pitkien yöunien jälkeen hotelliaamiaiselle!! Olihan siinä taas tällä tytöllä totuttelemista kun normaalisti olen "en ehdi syödä mitään" aamuihminen... Ja kieltämättä hieman huono olo siinä siitä ruokamäärästä ehti tulemaan... Mutta onneksi helpotti melko nopeasti saatuani jännitystä mielen päälle mennessämme ratikan kyytiin... Varsinaisia mörköjä ne olikin... kovin arvaamattomia liikkeissään ja tuntui, että niitä sinkoili joka paikassa ja sai koko ajan pitää silmällä ettei jää alle!!! Hyi...
Mörkö
Kirjamessuille päästyämme pääsi mielessäni jälleen miljoona kirosanaa nähtyäni paikan kuhisevan yläasteikäisiä kersoja...Olivat tietysti koulun äidinkielentunnilla siellä "tutustumassa" kirjojen ihmeelliseen maailmaan!! Eli toisin sanoin nämä kakarat täyttivät kaikki portaikot päästämättä ketään ohitseen, tuuppivat toisiaan vieraita ihmisiä päin pyytämättä keneltäkään anteeksi ja kirmasivat ja rääpivät naamaa joka käänteessä... (vapaakasvatuksen tulokset...) 
Kirjamessuilla oli sekä vanhojen ja käytettyjen kirjojen osio, sekä uusien tuotoksien esittelijät... Meitä kiinnosti se divari osio, josta toivoimme löytävämme monia aarteita!! No kyllähän sieltä muutamia löytyikin, mutta ei siinä määrin mitä itse olin odottanut!!
Mieheni kerää tuota Robert Holdstockia ja löysinkin muutaman kirjan hänelle messuilta!! Näitä on välillä vaikeaa löytää kun ovat toiset sen verran vanhaa tuotantoa!!
Eddingssiä löytyi kahden euron laarista!! Päätin napata mukaan ihan vain koska on fantasiaa... nähtäväksi nää ovatko luettavia!! Laitan ne sitten myyntiin eteenpäin kirpulle jos ei nappase!!=)
Kaikki Japaniin ja Kiinaan liittyvät tarinat ovat suoraa rakkautta!!<3

Jälleen yksi Kingi kokoelmiini!! Tätä olen metsästänyt kissojen ja koirien kanssa!! :) Sulautuu hyvin tuohon taustaseinään!!;)
Fantasiapelit olivat edustamassa myös messuilla.. tätä peliä katselin jo Lautapelit.fi liikkeessä edellisenä päivänä mutta en raaskinut ostaa... Pelin nähtyäni siellä oikein kunnolla esillä kiinnostus nousi, mutta en sitä vielä itse messuilta viittinyt raahata mukaan!! Messujen jälkeen meillä kun oli aikaa kierrellä pitkin Helsinkiä ennen junan lähtöä, mieltäni kaihersi edelleen tuo kyseinen peli... Kuljettuamme Lautapelit.fi liikkeen lähettyvillä oli pakko hihkaista kanssa kulkijoille, että mitä jos pistäydyttäisiin vielä kyseisessä liikkeessä. Ja niin käytiin, ulos liikkeestä astui tyytyväinen uuden lautapelin omistaja!!^^
Peli oli todella mielenkiintoinen!! Vähän tuli mieleen Carcassonnen ja Dominon yhdistelmä, tosin muutamien erikoisuuksien kera!! Tarkoituksena on päästä eroon omista tuollaisista taloista valtaamalla eri alueita!! Kumpi pääsee ensin eroon omista mökeistään, on voittaja!! Kuulostaa ihan mielettömän simppeliltä, senkus lätkii kaikki vaa järjestyksessä menee, mutta ei se ookkaan niin yksinkertaista!! Loppuakohden sitä tajuaa tosiaan, että olisi pitänyt miettiä vähä strategisemmin siirtojaan heti alusta asti!! =D Lisäksi laudan saa käännettyä ympäri joka tuo haasteellisemman peliareenan pelattavaksi!! :) Suosittelen!!

Koti-ikävä alkoi jo pahasti painaan mieltä, etenkin kaipuu oman miehen vierelle ja omaan rauhaan maalaismaisemien syvennykseen!! Juna lähti viiden aikaan puksuttamaan kohti Tamperetta! Tunne oli helpottava ja väsynyt!! Kotikoloon pääsin joskus klo.10 aikaan illalla! Ja varsin ihana kotiintulo olikin!!^^ Mieheni oli sytyttänyt koko asunnon täyteen kynttilöitä, puuhellassa paloi valkea ja keittiön pöydällä odotti Fröringen sydänpakastekakku sekä jäissä oleva skumppapullo!!^^ <3 Tämä nainen ei olisi voinut enää olla onnellisempi!!^^<3<3<3

Niin joo ja tarttui minulla matkaan Morticiasta eräs huppari:

takaa


Hitto mite karseita kuvia... valaistus ei mikään paras tolle digikameralle... -_-
Mut ehkä noista selvää sen verra saa et millase hupparin ostin!! Toi väri ja printti vaa sulatti sydämen!! Eka epäröittin et onko liian neonpinkki, mutta onneksi sain myyjältä ja kanssa matkustajalta palautetta että näyttää kivalta, niin olihan se sitten ostettava!! Vaikka hinta olikin aika suolainen, mutta on tuo paita kyl aika ahkeraan päällä ollutkin!!=D Suosikki!! Ja erityisesti tykkään tuosta selkämyksestä joka tulee kivasti esiin laittamalla alle jonku värikkään topin tai kesällä kun alta paljastuu vain ihoa!!;) Merkki siis tuolla hupparilla on Vixxin!!:)

Eilen vanhenin taas vuodella, elikkä 25 vuotta sitä tuli plakkariin!! Tuntuu jo melkoisen raihnaiselta!!=D

Mukavaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle!!^^

18 kommenttia:

  1. Onnea! ^^ Vaikutti varsin mukavalta reissulta ja mukavia löytöjäkin näytät tehneen. ^^ Itseäni on harmittanut, miten niin monet vuotuiset tapahtumat ovatkaan jääneet kuluvana vuonna väliin. Ei yksiäkään kirjamessuja, ei keskiajan markkinoita... Ovat olleet niin kauan perinteitä, että vaikea luopua, mutta onhan tässä elämää vielä jäljellä. Jos vain tulossa pääkaupunkiseudulle uudemman kerran niin voisi olla mukava tavata, jos vain aikatauluja saadaan sovitettua yhteen. Ehkä ehdin ympäristöönkin tutustua sen verran, että osaan suunnistaa kirpputoreille. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana!!! <3
      Itselläkin on monet tapahtumat jäänyt tänä vuonna välistä kun ei vaan ole aika ja jaksaminen riittänyt mennä mihinkään!! Tuo Hesanki reissu oli itselle vähän mielellisesti kysymysmerkkinä kun toisaalta ei mieli olisi jaksanut lähteä yhtään mihinkään, mutta onneksi anoppi sai minut suostumaan matkaan mukaan ja kannatti lähteä!! Ihan vain silläkin että teki jotain löytöjä, sekä oppi ainakin arvostamaan kotioloja taas huomattavasti enempi!!;)

      Voi olisi todellakin hienoa joskus tavata!!:)

      Poista
  2. Oletpa tehnyt ihania kirjalöytöjä! Olisipa sitä itsekin päässyt seulomaan kirjamessuja :D Tosin en kyllä oikeesti juurikaan pidä Helsinkiin reissaamisesta, juuri siksi että ihmiset sielä tuntuvat olevan niin välinpitämättömiä ja muiden yläpuolella, hirveä ruuhka ja tunku aina ja kaikkialla ja harvoin ventovieraalta saa hymyä tai ystävällistä sanaa. Mutta voi siellä ehkä kerran vuodessa käydä vähän shoppailemassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytit hyvin sen tunnelman mikä Helsingissä todellakin vallitsee!!:D Parasta reissussa oli juna joka vei kohti Tamperetta!!;) Hih...
      Voihan siel tosiaan kerran vuodessa käydä shoppailemassa!!;)

      Poista
  3. Onnea synttäreistä :)

    Oi, pitäis ensi vuonna varmaan itsekin raahautua kirjamessuille jois ois vaikka rahaa ostaaki kaikkee kivaa :D Siel tulee vaa paha mieli jollai 20e budjetil.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!!^^

      Tuntui itsestä että siellä oli todella kallista, ja anoppi sanoikin että edellisenä vuonna oli enepi sellaisia alepaikkoja.. niitä ei tänä vuonna oikeastaan ollut juuri yhtään...:( Mutta oli pakko ostaa esimerkiksi tuo kingin kirja vaikka vähän hintava olikin, mutta olen sitä metsästänyt hyvin hartaasti, joten oli ostettava!!:D

      Poista
  4. Onnea synttäreiden johdosta! :3

    Asustelen tosi lähellä Helsinkiä ja käyn siellä usein, mutta jotenkin se ihmisvilinä stressaa meikäläistäkin! Lisäksi olen aivan kujalla ratikoiden ja paikallisbussien kanssa. Tuntuu siltä, että monien stadilaisten on vaikea ymmärtää kun en tiedä mitä reittiä joku ratikka x kulkee... :D Tosi kiva printti muuten tuossa hupparissa! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!!^^

      Mukava kuulla että en ole ainoa jota ahdistaa se Helsingin olemus!! Tuntuu että monesti kuulee ainoastaan hehkutusta siitä miten hienoa siellä on yms!! Itse olin enemminkin pettynyt kuin että olisin haukkonut ihastukseta ja innostuksesta!!=/

      Poista
  5. Ihana huppari!
    Heh, kuulosti jotenkin tutulta tuo reissu jopa näin Helsingissä asuessa. Täällä ei aina ole kovin rentouttavaa asua :D Pelkään myös ratikoita, harva se päivä ne rysäyttää jonkun auton kylkeen!
    Ja argh tuo Raxi juttu... Jos oisin ollut mukana olisin käynyt vähän hieromassa pizzaa niiden naamaan! :D Omalla kohdalla sen osaa päästää jotenkin toisesta korvasta ulos, mutta en voi sietää sitä kun toisia kiusataan!

    No mutta olipa mukava kotiinpaluu ainakin ♥ Itse en koskaan saanut moista kohtelua parisuhteessani, pitää seuraavaksi löytää joku joka osaa tuon homman ;)

    Ja paljon onnea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui!! Toi kertomasi ratikoiden (mörköjen) hyökkäyksestä autoja päin ei todellakaan vähennä sitä tunnetta niiden arvaamattomuudesta!!=D

      Voi kumpa olisinkin tajunnut hieroa pizzaa niide naamaa!!:D No vaikka olisinkin tajunnut en varmaan olisi kuitenkaan uskaltanut...perhanan itseluottamus!! Olisi tietysti lohdullista jos olisit ollut mukana niin olisit voinut sen puolestani tehdä!!=D

      Mies osaa aina välillä yllättää!!^^ Hän yllättää harvoin, mutta silloin kun hän yllättää ovat ne tilanteet aina kovin erityislaatuisia ja tavat ovat enemmän kuin liikuttavia!!^^<3<3 Olen onnekas kun olen kohdannut hänet!!^^<3
      Voi ei!!=( Kurja juttu, mutta toivottavasti tulevaisuuden miehesi on sitäkin huomaavaisempi ja herttaisempi sinua kohtaan!!<3<3

      Kiitos paljon kaunis!!^^<3

      Poista
  6. Vau, miten hieno huppari! :) Sopii siulle tosi hyvin, käypi hyvin hiusten väriinkin. ♥ Ihastelin myös tuota viimeisessä kuvassa näkyvää kakkua, todella kaunis. Itse en osaisi tuollaista tehdä, mutta onneksi löytyy teitä, jotka osaatte kakkuja tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin tykästyin kyllä kovasti huppariin, vaikka aluksi arkailinkin sen räikeyttä!! Mutta onneksi kanssa olijat saivat minut tajuamaan ettei se ollut yhtään liian räikeä, itse vain taas annoin epävarmuuden tulla pilaamaan mieltäni!! murr...

      Voi kiitos kaunis!!<3

      Poista
  7. Sulla on kyllä älyttömän nätti blogi! :))

    http://mylifeandmystoryy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. oi mikä ihana kotiinpaluu reissusta, jotkut miehet ne vain osaa! <3

    Upean hupparin kyllä oot löytänyt, sopii sulle täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieheni osaa välillä yllättää!!^^<3 Oma rakas möllini!!<3

      Huppari oli kyllä kaunis ja mukava kuulla ettei muiden mielestä näytä ihan urpolta mun päällä!!=D

      Poista
  9. Paljon onnea! <3

    Jälleen postauksesi oli niin mukavan "eläväinen", tuli hyvä mieli :) Mut rupes suututtamaan toi tapaus Raxissa miten sua kohdeltiin =( Toivottavasti asia ei jääny vaivaamaan sua pitemmäks aikaa...oot ihana ihminen *hali*

    Ja suloista toi, että kutsut ratikoita Möröiksi, Mörköiksi, miten se sanotaankaan xD

    VastaaPoista
  10. Kiitos paljon!!^^
    Kiitos huolenpidosta, olen jo oikeastaan sivuuttanut tapahtuneen mielestäni!! Toki tuollaiset aina harmittaa ja pistää mielen matalaksi!! Mutta olen oppinut pääsemään niistä melko nopeasti yli, itselle kun vastaavat tapaukset ovat lähes joka päiväinen traditio!! Olisin varmaan jo hirttänyt itteni aikoja sitten, jos en olisi oppinut hyväksymään sitä osaksi elämääni ja kehittänyt omia suojautumiskeinoja!!

    Ja hyvät asiat arjessa onneksi paikkaavat monet negatiivisuudet, kuten tuo mieheni järjestämä yllätys!!^^

    Hmm.. itse sanoisin ehkä "möröiksi" vaikka eipä tuo toinenkaa väärin ole sanoa!! Jokaisella kun on oma tyylinsä puhua, niin ei siitä sovi moittia kenenkään!!:)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)