keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Uusi Alku

Nyt sitten tein sen ratkaisevan askeleen ja siirryin vallan uusille tuulille tämän blogini suhteen. Vanhat blogini jäävät vielä tänne nettiin lueskeltavaksi ja kakkublogi pysyy edelleen samalla paikalla, mutta uusia ajatuksia ja kuulumisia pääsee jatkossa lukemaan blogista:


Toivotan kaikki uudet ja vanhat lukijat oikein lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan jatkossa uuteen osoitteeseen! :)

My Little Fantasy World kiittää kaikkia lukijoita yhteisestä matkasta ja lukemattomista ihanista kommenteista!! Ihanaa loppu syksyä kaikille <3 <3 <3

perjantai 21. lokakuuta 2016

Hukassa

Olen tässä jo tovin kokenut jonkinmoista kriiseilyä blogini suhteen. kahden/kolmen blogin ylläpitäminen alkaa olemaan tätä nykyään melkoisen uuvuttavaa/stressaavaa/haastavaa jne... Monesti mielessäni pyörii monia monia aiheita mistä kirjoittaa, mutta sitten tulee se ongelma, että kirjoitanko nyt tuohon ns."mammablogin" puolelle vai kirjoitanko tähän pidempi aikaisemman blogini puolelle. Sitten tulee ressiä, että onko aihe kumpaan blogiin parempi ja jos olen juuri päivittänyt toista blogia, niin pitäisikö nyt kirjoittaa toista blogia. Näitä asioita pähkiessä aikaa sitten kuluu ja kirjoitus tilaisuus saattaa mennä sivusuun, kun poika herää päikkäreiltä tai ei viihdykkään enään lelujensa parissa, tai sitten on vain itse niin väsynyt, ettei jaksa enää myöhään illalla avata tätä läppärin irvikuvaa!!

Itse kun olen kuitenkin sellainen, että haluan panostaa johonkin itselle tärkeään harrastukseen kunnolla ja minua on harmittanut suuresti, kun kaikki blogit ovat jääneet ihan retuperälle. Uuden blogin luominen on käynyt nyt enempi ja enempi mielessä tässä viime aikoina ja mietinkin tässä, että löytyykö lukijoista sellaisia joita kiinnostaa lukea tälläisiä sekalaisia tekstejä jotka sisältävät perheasioita, pukeutumis/muu hömppä asioita ja erinäisten ajatusten purkamisia?
Vanhat blogit jättäisin kuitenkin tänne roikkumaan ns.muistoksi, mutta uutta tuotantoa alkaisi tulemaan ihan uusille sivuille?

Miltä teistä kuulostaisi moiset ajatukset?

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hus pois hiljaisuus

Hiljaisuutta on jälleen pitänyt tovin.. Jotenkin olen ollut ihan hukassa kaiken tämän ajankäytön suhteen. Monesti on ollut paljonkin ideoita erinäisistä postauksista, mutta heti kun saan koneen eteeni ja alan kirjoittamaan, tulee jotain esteitä. Ihme kun kaikki lukijat eivät ole tyystin kaikonneet :D


Kuvaus intokin on ollut nyt vähän jäähyllä. On ollut melkoisen työteliästä totutella tähän uuteen ulkomuotoon, kun näin synnytyksen jälkeen en olekkaan enää niissä mitoissa mitä ennen olin. Kilollisesti en juurikaan ole kaukana niistä mitä olin ennen raskautumista, mutta muut kropalliset muutokset ovat olleet pitkän sulattelun takana ja tuntuu etten onnistu saamaan omaa silmää tyydyttäviä kuvia aikaiseksi sitten millään.. Itsekriittisyys kunniaan :D


Mitäs tänne kuuluu? Poika kasvaa hurjaa vauhtia, 7kk tuli eilen täyteen. Ollaan aloitettu tuossa n.kk sitten vauvauinti, josta on tullut todella mukava harrastus. Näkee muitakin vanhempia, muita lapsia ja nimenomaan mikä tärkeintä, pääsee vähän irti näistä kotokuvioista. Työkuviot ovat vähän mietityttänyt ja hakemuksiakin olen muutamiin paikkoihin laittanut, mutta mihinkään en ole kuitenkaan päässyt :( Tietysti en elämäntilanteeni vuoksi olekkaan se kärki ehdokas noissa työnhakujutuissa. Moni kun tänä päivänäkin kuvittelee, että äiti on sitten se joka aina jää kotiin kipeän lapsen kanssa, ihan niinkuin sitä isää ei olisikaan, tai toinen oletus mikä tuntuu olevan on, että aion tässä hetipiakoin jäädä uudelle mammalomalle. Sinällänsä hirveesti turhauttaa kun monesti näkee et sit noissa työpaikoissa on mieluummin niitä kännyköitä näplääviä ja työtä karttavia henkilöitä. Kunnon tunnollinen ahkera työntekijä ei kelpaa sitten näiden äitiyteen liittyvien syiden takia ollenkaan. Vai enkö vain osaa tehdä tarpeeksi myyvää hakemusta. Sekin tuntuu olevan melkoista tähtitiedettä. Pitäisi osata kirjoittaa mahdollisimman itteään kehuvasti, mielellään jopa yliampuvasti ja liioitellusti. Kun kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi siitä millainen on ja mitä kokemusta on työstä, niin ei kelpaa... Huoh...


Jotain pientä muutosta olen tässä koittanut itseeni hakea. Kuten kuvista huomaa niin tukka läks! Oli jotenkin hirmu vapauttava olo. Tykkäsin hirmuisesti pitkistäkin hiuksista, mutta kun ne eniten tuntuivat olevan kiinni, niin mieleeni pälkähti ajatus niistä luopumisesta. Eräänä päivänä sitten varasin parturiin ajan ja kampaajalle sanoin että nyt tulee isoa muutosta. Enkä ole päivääkään katunut.


Toinen muutos mitä olen nyt opetellut elämääni ottamaan on huulipunan käyttö! :D Sitä olen monesti vierastanut ja sen sijaan olen enempi koittanut tehdä tummempaa silmämeikkiä. Nyt jos koittaisi pidättäytyä kevyemmässä silmämeikissä ja korostaa mieluummin huulia :) Tulee ehkä himpun verran raikkaampi ilme ainakin omaan silmään :) Älkää tosin kiinnittäkö huomiota näihin polvissa asti roikkuviin silmäpusseihin :D
Sellaiset pikakuulumiset tänne.. mitään erikoista en osaa nyt kertoilla kun arkeni on pääsääntöisesti kotona pojan kanssa huseeraamista, mutta josko tämä kipinä saataisiin taas kirvoitettua esiin, niin alkaisi niitä postaus ideoitakin pulppuamaan! ;) Oikeastaan voisinkin tähän loppuun heittää ilmoille sellaisen tehtävän teille lukijoille:

Lähettäkää postausideoita, mistä haluatte kuulla/ onko jotain kysymystä mielessä tai mistä haluatte minun kirjoittavan? 
Jos vain saan teiltä jotain kysymystä/ideaa niin voisin niistä aina toisinaan kirjoitella postauksia kun ei elämässä muuten mitään maata mullistavaa ole tapahtunut :)

Mitä teille kuuluu? Ihanan syksyisiä päiviä teille sinne ruudun toiselle puolelle <3

perjantai 6. toukokuuta 2016

Wish

Heipä hei vaan taasen pitkästä aikaa teille ihanille lukijoille <3

Aika on taasen vierähtänyt kuin siivillä. Pieni haltiapojumme on jo n.2 ja ½ kuukauden ikäinen ja vie todella paljon tämän mamman aikaa ja energiaa! Monesti on ollut mielessä blogin päivittely, mutta aina kun saan pojun nukkumaan ja pohdin blogin kirjoittamista, niin sitten katoaa inspiraatio, tai poika nukkuu max15 min päikkärit tai sitten tämä mamma on itse niin väsynyt että koittaa lepäillä myös tuon ajan kun poika suinkin suostuu nukkumaan. Nytkin hän tuolla vaunuissaan hieman ääntelehtii ja toivon todella, että hän malttaisi vielä hetken nukkua..

Koska imetän poikaani on sohvaamme muotoutunut jo melkoinen kraateri. Pahimpina päivinä en siitä nurkasta poistu kuin korkeintaan vessaan ja syömään. Niinpä kännykkä ja tabletti ovat olleet telkkarin ohella tämän mamman kovia viihdyttäjiä. Kännykkään tuli ladattua sovellus nimeltä Wish. Kulkee myös nimellä Mama. Siellä on myynnissä eri myyjien tuotteita todella edulliseen hintaan ympäri maailmaa. Niitä tuotteita selaillessa kuluu tunti jos toinenkin ja siihen selailuun jää hyvin helposti koukkuun. Muutamia tuotteita sieltä onkin tullut tilailtua ja ajattelin niitä tulla tässä hieman esittelemään. Pahoittelut mallin turpeasta olomuodosta, ehkä minä jossain vaiheessa saan itseni hieman kiinteytymään kun tässä pihalla tulee touhuttua ja vaunuiltua. Katsoa ei tarvitse jos sattuu silmiä särkemään =D

Ensimmäisenä on tälläinen takanyöritetty huppari. Edestä paita on ihan tavallinen musta, ilman mitään sen kummempia yksityiskohtia, mutta selästä löytyy hauska nyöritys yksityiskohta.
Tämän tuotteen ostin 11€:lla. Samanlainen paita oli myynnissä Emp:llä n.50€ hintaan. Ei paha diili mielestäni lainkaan.

Toisena paitana tulin tilanneeksi tälläisen pitsi hihaisen ja hupullisen hupparin. Edestä löytyy kaula-aukon kohdalta pieni nyöritys ja masun kohdalta löytyy kenguru tasku.
Hintaa tälle hupparille tuli 9€. Samanmoista hupparia on myyty Empillä 40€:llä


Tälläinen pitsi paita puolestaan saapui 9€:lla..

Muuttuneen kroppani ja raskaudesta tulleiden tiikerinraitojen takia en halua uiskennella kesällä liian paljastavissa bikineissä niin tulin tilanneeksi itselleni tälläisen asennetta omaavan uimapuvun 11€:lla.

Tämä kaunokainen saapui juuri tänään postista 1€:lla

Päivän postin mukana sattui olemaan myös tämä ihana nahkainen kynäkotelo, jonka ostin 4€ hintaan.

Muutamia tuotteita on vielä tulemati ja niihin palaan sitten kun saapuvat. Tarkkana tuolla vain saa olla noiden koko taulukoiden kanssa, Monet tuotteet kun tulevat Aasian maista, niin ovat mitoitukseltaan huomattavasti pienempää kokoa. Muutama paita lentää suoraan kirpparille kun eivät yksinkertaisesti mahtuneet päälle vaikka tilasin isointa kokoa mitä kokotaulukko antoi. Heillä kun  monesti koko xl saattaa vastata täällä olevaa M-kokoa. Lisäksi kun tuotteet tulevat parhaimmillaan toiselta puolelta maapalloa, kestää niiden tuleminen helposti yli kuukaudenkin. Että kiireellisellä aikataululla sieltä ei kannata ostella mitään. 

Ja nyt kun materialismin esittelyyn päästiin niin ajattelin läntätä tähän viellä muutama viikko sitten olleen peräkonttikirpputorin löydökset myös näytille:


Nämä ihanat kelttiläis henkiset korut ostin yhdeltä myyjältä. Hällä  oli näitä paljonkin mutta nämä kaksi tarttuivat matkaani, kun en osannut päättää kumman näistä olisin mieluummin ottanut =D

Sellaisia löydöksiä. Onko muita jotka ovat tuohon kyseiseen kännykkäsovellukseen hullaantuneet? :)
Ihanan aurinkoisia kevät päiviä sinne kaikille <3

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Haltia poika

Hetkeen en ole ehtinyt blogiani päivittelemään. Ajattelin että jahka mammaloma alkaa tammikuun puolessa välissä niin aikaa olisi touhuta vaikka ja mitä, mutta kaikkea muuta. Aika meni ihan siivillä ja tuntuu ettei sitä jäänyt mihinkään mitä olin ajatellut. Nyt tosin ajan syömiseen on ihan muut syyt kun juoksevat asiat. Aikani on viimeisen kahden viikon aikana kulunut liiankin joutuisasti kera:


Olennon joka omaa kymmenen pientä suloista sormea ja varvasta.


Olennon jolla on paksu tumma tukka ja haltiakorvat. 
Olennon josta on muodustunut minulle kallisarvoisinta koko maailmassa ja jonka vuoksi olen valmis tekemään mitä tahansa <3 3630 grammaa painavan olennon joka syntyi 20,02,2016 klo.05,43 <3 

maanantai 11. tammikuuta 2016

Hetki kahvilassa

Käännän katseeni kelloon, se näyttää jo puoli 1 päivällä. Alan vääntelehtimään levottomasti olohuoneen vuodesohvalla. Kaippa sitä pitäisi alkaa suunnittelemaan lähtöä kohti ulkoilmaa. Koirakin tepastelee vieressäni levottomasti, hällä kai alkaa olemaan tähän aikaa päivästä jo melkoinen tarve pihalle. Vilkaisen ikkunasta pihalle, lunta tuiskuttaa pieninä hiutaleina kovan tuulen saattelemana. Lämpömittari näyttää sisällä raikkaat 19 astetta, kellarikerroksen pannu ei tainnut eilen illalla lämmittää muuta kuin ulkona olleita harakoita. Täytyypi varmaan pohtia sen säätöjä uudemman kerran. Nappaan karvaisen hupparini keskellä olohuonetta pönöttävän pinnasängyn reunalta. Haimme sängyn eilen naapurista, heidän ystävällisesti lahjoittaessa sen meille pelkän kahvipaketin hinnalla. Koira vinkaisee olemassaolonsa merkiksi ja minä havahdun siihen. Kiskon saappaat jalkaan ja kietoudun talvitakkiin ja kaulaliinaan, jotta tarkenen pihalla ollessa. Koira säntää riemuissaan pihalle, tekee asiansa ja minä löntystelen perässä kuin halvaantunut ankka varoen samalla liukkaita kohtia pihassamme. Pian varmaan saisimme aloittaa pidemmät lenkitykset, kun tuon lapsosen leikkaushaavatkin ovat jo todella hyvin lähteneet parantumaan. Saavumme sisälle ja minä alan pohtimaan kauppalistaa, samaan aikaan kun täytän pesukoneen pyykeillä. Vilkaisen haikeana leväällään olevaa vuodesohvaa, voi kuinka se houkuttaisikaan käpertymään peiton alle unimaailmaan, viime yö kun sujui taas valvoessa. Otan kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja alan tekemään lähtöä kohti kaupungin keskustaan. Käyn ostamassa paikallisesta Tokmannista lisää rakennusliimaa, jotta saisimme jatkettua makuuhuoneen remonttia.


Tokmannin reissun jälkeen alkaa mieleni tekemään lämmintä kaakaota ja päätän suunnata autoni kohti keskustan kahvilaa. Harrastan melko usein (rahatilanteesta riippuen) kahvilassa yksin istuskelua. En koe sitä millään tasolla häiritsevänä, minusta pikemminkin on mukavaa rauhassa nauttia lämpimästä kaakaosta kera lohitoastin tai budapestleivoksen. Tälläkin kertaa valitsin totuttuun tapaani kaakaon ja lohitoastin ja menin odottamaan tilaustani kahvilan pöydän ääreen. Katselin ympärillä olevia ihmisiä, oli vanhempaa väkeä, nuoria ja ihan kouluikäisiäkin ihmisiä. Toiset olivat selkeästi tulleet tapaamaan ystäviänsä, toiset taas viettivät perheen kesken kahvihetkeä ja toiset olivat tulleet pariskuntana viettämään leppoisaa kahvihetkeä. Tilaukseni saapuu ja kiitän kohteliaasti kahvilan työntekijää. Nauttiessani tilaamistani tuotteista minun on mukavaa vain kuunnella ja katsella ihmisten olemista. Viresessäni olevat ala-asteikäiset tytöt kikattivat omia juttujaan, samalla puhelimiaan näperrellen. Naurahdan mielessäni heidän jutuilleen, voi kuinka hetkessä sitä tuon ikäisenä elikään. Viereisessä pöydässä toisella puolella oli puolestaan vanhempia koululaisia jotka selvästikkin keskustelivat jostain pojasta. Katseeni siirtyy vähitellen kauempaisiin pöytiin ja näen pariskunnan joka ei ole vaihtanut sanaakaan koko sinä aikana kun ovat pöydässä istuskelleet. Ensisilmäyksellä tulee sellainen vaikutelma, että tunnelma on heidän välillään hieman kireähkön oloinen. Mistä lienee sitten kyse. Pojista puhuvat nuoret naiset tekevät lähtöä viereisestäni pöydästä ja tilalle ampaisee kaksi kaverusta toisesta pöydästä. Uusi pöytä oli ilmeisesti heidän mielestä paremmalla paikalla. Nuoret naiset alkavat höpöttelemään musiikista ja yhtyvät laulamaan kahvilan radiosta tulevan musiikin tahtiin. Naurahdan jälleen mielessäni miten toiset osaavat olla niin hetkessä eläjiä ja eivät häpeile mitään. Toisaalta ihailen moista rohkeutta. Huomaan, että omat evääni on kaluttu jo aikaa sitten loppuun ja alan tekemään lähtöä kohti ruokakauppaa. Siinä pukiessani talvitakkia ja kaulahuivia huomaan viereisen pöydän toisen tytön ohuiden sukkahousujen läpi kuultavat viiltelyarvet. Mieleni muuttuu haikeaksi. Mikähän hänen tarinansa mahtaa olla? Päällisin puolin hän näytti kovinkin eläväiseltä, iloiselta ja vaatetuksen perusteella itsevarmalta nuorelta naiselta, mutta jäljet reidessä kielivät selkeästi ongelmasta syvällä sisuksissa. Mieleeni muistuu jälleen erään työkaverini sanat "sinä olet luonnossa aina kovin iloinen ja positiivinen ihminen, miksi sinun kuvasi ovat monesti niin haikean ja surumielisen näköisiä".. Niin.. jokaisella meillä on monta puolta, tässä on taas hyvä muistutus siitä, ettei pidä ihmisiä arvioida pelkän pintapuolen perusteella.


Päiväni jatkui ruokakaupassa käynnillä ja kotona aloin laittamaan ruokaa ja nyt kirjoittelen tätä postausta Salattujen elämien pyöriessä tuossa taustalla. Vaikken tänään olekkaan ollut montaa tuntia hereillä, kahdeksan tuntia tarkkaan ottaen jos ei yöllistä valveilla oloa lasketa mukaan, on päiväni sisältänyt paljon mietintää aiheuttavia tapahtumia!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Vuosi pikakelauksena

Uusivuosi pämähti käyntiin jo muutama päivä sitten. Viime vuosi on ollut monin tavoin koetteleva ja haastava, joten toivon erityisesti, että tämä uusi vuosi toisi mukanaan paljon paljon positiivisia asioita. No mikäs tästä viimeisimmästä vuodesta on tehnyt erityisen haastavaa?

Päällimmäisenä mieleeni tulee aika, jollon en vielä ollut raskaana. Ajatukset pyörivät paljon lapsettomuudessa ja siinä saammeko koskaan omaa pienoista perheeseemme. Ja jos koitimme itse unohtaa tämän mahdollisen lapsettomuuden, jaksoivat tutut ja muutamat sukulaiset tivata asiaa senkin edestä, aivan kuin se heille edes kuuluisi aiommeko lisääntyä vai emme... Ennen lopullista omaa hyväksymistä asian tiimoilta, koin pientä masennuksen alkua puskevan päälle. Tätä oiretta tuli helposti turrutettua liiallisella alkoholin kulutuksella ja sekös vielä lisää aiheutti ahdistusta. Enhän minä halunnut olla sellainen ihminen!!! Jossain vaiheessa loppukeväästä tajusin, etten voi elää pelkän lapsihaaveen mukaan, joka ei välttämättä edes toteutuisi koskaan. Niinpä aloin nauttimaan elämästäni sellaisenaan ja suunnittelemaan kaikkea mitä voisimme kahdestaan tehdä. No ei mennyt aikaakaan tämän oivalluksen jälkeen kun teinkin jo positiivisen raskaustestin. Niin se elämä pyörittää aivan arvaamattomasti suuntaan ja toiseen! :)


Viimevuoden uuden vuoden tina, Ja kuten vuosi sitten tammikuiseen postaukseen tämän tinan julkaisinkin arvuuteltavaksi, arvasi Shadou tämän aivan oikei ^_^ Sikiöpä se omastakin mielestä tuolloin oli ja näemmä piti hyvin paikkaansa ;) 

Toinen negatiivinen juttu viime vuodessa on ollut stressi töistä. Koska niitä saa, mistä niitä saa ja kuinka paljon niitä saan? Jatkuva epävarmuus töiden suhteen kalvoi ajoittain mieltä ja täten myös rahatilanteen vähyys ja epäsäännöllisyys. Toisinaan töitä oli ihan hyvin tarjolla, mutta toisinaan saattoi olla muutamakin viikko jollon ei ollut töitä ollenkaan. Vakipaikkojakin koitin hakea, mutta eihän niitä tähän taloustilanteeseen tahdo mistään saada ja raskauden edettyä sen verran pitemmälle, en viitsinyt enää edes hakeakkaan, kun en kasvavan masun takia olisi kumminkaan päässyt. Noo onneksi kohta alkaa mammaloma niin ei tarvitse hetkeen murehtiakkaan työkuvioista.


Viimeisimmät murheen aiheet ovat ajoittuneet nyt viimeisimpiin kahteen kuukauteen. Rahatilanteen vähyyden vuoksi on makuuhuoneen remppa jäänyt vallan kesken. Elättelin toiveita, että kun veronpalautukset tulevat, on varaa hoitaa remontti valmiiksi, vaan eipä mennyt asiat aivan niinkuin suunniteltiin. Kun aloimme ensimmäisten pakkasten tultua pohtimaan kellarissa olevan lämmitys kattilan käyttöönottoa kesäteloilta, ei asiat sujuneetkaan ongelmitta. piippu oli tervaantunut umpeen ja sitä ei saanut edes nuohooja auki vaikka kävi täällä kaksi kertaa sitä yrittämässä saada auki. Keittiössämme olevalla ainoalla tulisijalla koitimme saada lämpöä pirttiin mutta eihän se mihinkään riittänyt, etenkään niinä päivinä kun töissä olimme. Oli melkoisen mukavaa heräillä aamuisin noin 18 asteisesta asunnosta. Nuohoojan ainoa ratkaisu piipun aukomiseen olisi ollut eteisen lattian purku ja tätä kautta piipun piikkaaminen auki. No tässä elämän tilanteessa kun makuuhuone remonttikin on kesken, ei meitä nappassut ihan hirmuisesti eteisremontti samaan syssyyn. Ja jotta asiat sujuisivat oikein mallikkaasti, niin iski meidän karvalapsellekkin todella paha ihotulehdus jota kävimme useaan otteeseen eläinlääkärillä hoitamassa. Neiti päätti myös välissä vetäistä kahden viikon antibiootti kuurin kertalaakista suuhunsa ja siitäkös me taas jouduimme klinikalle juomaan nestemäistä hiiltä, vatsan rikkoutumisen estämiseksi. Lääkärikäynneillä selvisi myös, että neidillä on useita nisäkasvaimia ja ne puolestaan kävimme tänään poistattamassa. Eläinlääkärikuluihin meillä on menyt nyt parin kuukauden sisään yhteensä yli 1000 euroa, että voitte vain miettiä kaikkien muiden nuohous kustannusten, perus laskujen yms  lisäksi, että huumoria on saanut repiä melkoisesti kun vain toisella meistä on vakituinen työ... Voin sanoa, että tässä hullunmyllyssä ei ole pahemmin ehtinyt edes miettiä tulevaa vauva-arkea!!

Kuva jouluaatolta

No ei siinä, on niitä positiivisiakin asioita mahtunut vuoteen. Esimerkiksi juuri tämä raskaus, jota epäilin, etten tulisi sitä koskaan kokemaan. Tuleva pieni ihmisenalku on pitänyt pääni jollain tasolla selvillä vesillä, hän on ollut se syy minkä takia vastoinkäymiset ovat tuntuneet huomattavasti vähempi ahdistavilta. Lisäksi olen tässä tämän vuoden puolella saanut kuulla vauvauutisia myös veljeni ja serkkuni puolelta <3 Voi kuinka onnellinen olenkaan heidän puolesta <3 Tässä vaan onpi sitten odottelua koska ensimmäiset pienoiset putkahtavat maailmaan ^_^
Yksi suurista elämäni kohokohdista oli myös Nightwishin Ratinan konsertti, joka oli ensimmäistä laatuaan millaisessa olen koskaan käynyt ^_^
Positiivistä on myös se, että saimme kun saimmekin tässä nyt viikon sisään tuon murheenkryynimme toimimaan. Kiitos avuliaiden sukulaisten ja neuvokkaan mieheni, saimme piikattua itse reiän sinne hormiin, purkamatta senttiäkään lattiaa tai piipun muuria. Nyt onkin ollut ihanaa nauttia noin 22 asteen huonelämmöstä, voi jopa nukkua ilman paksua hupparia ja fleecehousuja :´D hehee
Ja nyt kun tänään kävimme leikkauttamassa tuon karvalapsemme kasvaimet poies, katosi yksi suuri huolenaihe harteilta. Nyt vain pidämme peukut pystyssä, että kasvainten laatu on hyvä ja ettei ole tehnyt etäpesäkkeitä muualle kehoa <3 Jotta saisimme pitää rakkaan lapsemme luonamme vielä pitkään. <3
Ehkä nämä murheet tästä vielä iloksi muuttuu. Ensiviikko minulla periaatteessa on enää "työvelvotteista" aikaa ennen mammalomaa, niin josko sitä sitten saisi keskityttyä enempi tähän tulevaan elämänmuutokseen ja tarvikkeiden hankintaan.


Tulevalta vuodelta toivon uusia jännittäviä seikkailuita, stressivapaampaa olemista, nauttimista uudesta perhemuodosta ja yhdessä opettelua. Lisäksi toivon myös, että saisin jälleen sen vanhan kipinän kirjoittaa blogia, se kun on viimeaikoina jäänyt kaiken tämän stressin takia aivan paitsioon. Jospa sitä inspiraatiota ja aikaa tulisi paremmin jahka mammaloma alkaa ja vaikka vauva varmastikkin vie arjesta paljon energiaa ja aikaa, niin toivon että siitä huolimatta aikaa jäisi myös kirjoittamiseen <3 Onneksi on isit olemassa jolle voi välillä vastuun nakata kun itse kaipaa pientä hengähdys taukoa ;) Toivon myös kaikille mahdollisimman onnellista vuotta ja ettei kukaan joutuisi kokemaan mitään ikäviä asioita. <3

Mitenkä teidän muiden viime vuosi meni? Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

lauantai 12. joulukuuta 2015

12.12

Tänään kilahti jälleen vuosi lisää meidän avioliittotaipaleelle <3 Vuosia on siis ehtinyt kerääntymään jo kolme kappaletta. Tänä vuonna saavutettiin eräs toinenkin merkkipaalu meidän suhteessa, nimittäin alkusyksystä kilahti kokonaiset 10 vuotta täyteen siitä kun aloimme neljännen ja viimeisen kerran seurustelemaan. Paljon on mahtunut meidän taipaleelle, kivikkoa on ollut monien vuorien verran, mutta yhdessä ne ollaan kiivetty ylitse. Toivottavasti saamme yhdessä taivaltaa vielä lukuisia vuoria ja tukeutua toisiimme kiperissä tilanteissa. <3 Elämämme on totisesti muutoksen kynnyksellä, eihän tässä ole enää kuin pikkuisen päälle 2 kuukautta kun uuden perheenjäsenen olisi määrä saapua laumaamme <3 Emme ole enää vain mies ja vaimo, silloin meistä tulee myös pienen ihmisolennon isi ja äiti <3 Jännityksellä odotamme mitä tulevaisuus tuo tullessaan


Itsekkin pääsen hieman juhlistamaan tätä päivää muutamalla lasillisella punaviiniä! Mies tosin sanoi että voin hyvinkin juoda vaikka koko pullon, mutta enhän minä nyt tohdi, ties vaikka menisin ihan holtittomaan humalaan ;) ennen kuin kukaan saa sydänslaagia raskaudesta ja viinistä, niin tiedoksi, tämä on alkoholitonta viiniä ;)