tiistai 21. tammikuuta 2014

Doctor Sleep

...on siis vihdoinkin käsilläni ja on täten kunniallinen 50 kirja Stephen Kingin kokoelmastani!!^^<3
Tohtori Uni on jatkoa todella suosittuun teokseen Hohto ja mielenkiinnolla odotan että ehdin tuon opuksen lukemaan!! Tosin täytyisi tuo Hohtokin lukea ensin loppuun!!=D
Kiinnostukseni Stephen Kingiin alkoi joskus yläasteen tienoolla, kun erään perhetuttuni kirjahyllyä katsellessani havaitsin hänen valtavan Kingin kokoelmansa!! Sain häneltä lainaksi Uinu, uinu lemmikkini-kirjan ja luettuani sen, totesin että kyseisen kirjailijan kirjat minun on ehdottomasti saatava kokoelmiini!!^^ Suurena kauhun ystävänä nämä kirjat totisesti veivät mukanaan!!^^
Ensimmäiset omat Kingini olivat pedon sydän (josta on myös elokuva) ja Buick 8!!
Vuosien varrella Kingin kirjoja on tullutkin sitten kerättyä lähinnä kirppareilta!! Muutaman kirjan olen joutunut päällystämään, kun kannet ovat alkaneet mennä ruttuun!! Mutta itseäni se ei haittaa, koska ne ovat silti minun aarteitani!!^^<3<3
Kingin kirjoja puuttuu vielä jokunen mutta aion saada ne kaikki aikanaan kerättyä, tai siis ainakin kaikki suomennokset, kielitaito kun ei ihan riitä englanninkielisiin teoksiin!!=D
Lisäksi minulle selvisi vasta jokin aika sitten että Kingi on kirjaillut hetken salanimellä "Rickhard Bachman", joten täytynee pitää silmällä jos tuolla nimellä on suomennettuja kirjoja!!;)

Tämä ohut kirjanen on myös melkoisen harvoin nähty kirjanen!! En juurikaan tätä ole nähnyt, mutta kun sen ensikerran luin, tykästyin kovasti!! Olin enemmän kuin tyytyväinen kun tämän löysin kirpparilta muutamalla eurolla!!^^<3<3
Kuvia on myös tuossa opuksessa, joka on harvinaista Kingin kirjoissa!! Tuo mielenkiintoisen lisän kirjaan!!:)


Tätä harvinaisuutta, tai pitäisikö sanoa että näitä harvinaisuuksia ei joka päivä vastaan tule!! Näitä olen kytännyt jo useamman vuoden, mutta mistään ei meinaa löytää!! Huuto.netissä on ollut silloin tällöin näitä myynnissä muutama kappale, mutta suolaiseen 60-80 euron hintaan!! Olin siis enemmän kun tyytyväinen kun satuin sattumalta saamaan nämä huuto.netistä yhteensä 20€!!!


Kirjat täyttävät puolet kirjahyllystäni tällä hetkellä!!:D Lisäksi omistan myös kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia 15 kpl!!:)

Tällä hetkellä voin sanoa että tämä kokoelma taitaa olla toisteksi arvokkain kokoelmani, joka taatusti tulee tästä vielä kasvamaan!!;)

Onko lukijoissa muita Kingin ystäviä?;)

10 kommenttia:

  1. Voi vitsit, mikä upea kokoelma! <3 Ite en oo lukenut kun ihan vaan pari kirjaa Kingiltä, mutta ne mitä oon lukenut niin oon tykänny kyllä :) Tällä hetkelläkin luen itseasiassa yhtä Kingin kirjaa, Kalpea aavistus nimeltään, ja mielenkiintoiselta vaikuttaa :) Pitäisi kyllä lukea enemmänkin, se on ollut tavoitteena pitkään, mutta siinä ajassa kun luen yhtä kirjaa ehdin jo innostua kymmenestä uudesta joten lukulista on aikamoinen... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukava kuulla että kalpea aavistus vaikuttaa mukavalta kirjalta, en sitä ole vielä lukenut!!:)
      :D hahaa, kuulostaa niin tutulta!! Mieli tekisi lukea kymmentä kirjaa samaan aikaan, mutta sitten itsellä ainakin on se ongelma että aikaa ei tahdo löytyä edes yhden kirjan lukemiseen!!:/ :D

      Poista
  2. Vau mikä kokoelma! :o Sullahan taitaa olla melkein kaikki sen kirjat, vai onko peräti kaikki? :) Musta on jännä, et King tekee edelleen hyviä kirjoja (ainakin mitä ihmisiltä kuulee) Niinkun toi Tohtori Unikin on saanu paljon kehuja.

    Ite oon lukenu jotain 15-20 Kingin kirjaa, kunnes rupes tympimään se, et päähenkilö oli niin monesti kirjailija ja hahmot tuntu aattelevan samoin, oli sitten kyseessä vanhempi mies, nuorempi nainen tai 10-vuotias poika. Ethän suutu näistä pointeista =) *halaa pahoitellen*

    Musta on myös jännä, ettei kauhussa oo Kingille ketään varsinaista haastajaa :o Sitä oon miettiny, et miten yks henkilö voi olla niin "ylivoimanen" lajissaan, ettei muut pääse edes lähelle. Ja että hän on vielä elossakin, eikä mikään "vanha legenda".

    Hyviä lukuhetkiä, ystäväni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia ei ole, muutamia puuttuu mustatorni sarjasta ja sitte joku ehkä 5kpl puuttuu nuota muita kingin kirjoja!!:) mutta vähiin käy ostettavat!!:) onneksi uusiakin suomennoksia julkaistaa sillo tällön!!:)

      Oho, ootpa monta jo lukenu!!:) se monella kirjailijalla tuntuu oleva ongelmana et helposti toistaa samoja elementtejä, etenkin kun miettii kui monta kirjaa Kingi on kaikkiaan kirjoittanut!!:D ja muistaakseni jostain luinkin että Kingi kokee helpoksi kirjoittaa jos päähenkilö on itsekkin kirjailija, pystyy kaiketi tuomaan ne tuntemukset niin aidosti esille ilman että tulee mitenkään olo lukiessa että kirjottaja ei tiedä kyl tuosta aiheesta pätkääkään!!:D
      Ja höpsis, en pahastu ollenkaan!! Tottakai jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, maku asioista kun ei voi kiistellä!!:) eikä kaikki voi kaikista pitää!!:)

      Se on muute ihan totta et eipä itsellekkää tuu mielee ketää muuta kuuluisaa kauhukirjailijan nimee!!:O mutta hyvä hälle, hän on huomannut olevansa nero sillä saralla!!:)

      Ja kiitoksia!!^^ toivottavasti joskus saat käsiisi jonkun yllättävämmän kingin teoksen joka ei toista samoja kaavoja!!:)

      Poista
  3. King lukeutuu minunki lemppari-kirjailijoihin. Krjoja kyllä nykyisellään hyvin vähän luen (harmi) koska aika ei riitä mutta ylä-asteella tuli juurikin Kingiä luettua aina kun piti kirja-arvosteluja väsätä. Muistan lukeneeni Carrien, Se:t, ja Cujon ainakin :D joskus aloittelin naisen raivoa mutta se jäi kesken -.- Pitää alkaa lukemaan uudestaan! Leffat on kyllä tullut katsottua, mitä kirjista on tehty.
    Hitto, vanhempien kirjahyllyssä on sitten todellisia aarteita koska sieltä löytyy juurikin tuo ihmissuden vuosi, ja molemmat Se-kirjat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä itsellänikin valtava ongelma, kun ei tahdo löytyä aikaa kirjojen lukemiselle!!:( työt kun vievät itsellä kokonaisen päivän aina, ja kun kotiin vihdoin illalla pääsee, ei vaan pysty kirjaa avaamaan kun nukahtaisin todennäköisesti se naamallani!!:D vapailla taas tuntuu et on koko ajan kiire ja kerääntyy monesti kaikkee muuta rästihommaa!!:( mutta ehkä vielä jossain vaiheessa!!;)
      Oi, vanhemmillasi on sitten hyvät kirjat kerääntynyt ajan saatossa hyllykköön!!:)

      Poista
  4. Hieno kokoelma! :) Osasta en ole tainnut edes kuulla, mutta osan kirjoista olen lukenut. Tällä hetkellä miulla on kesken kaksi kirjaa; Käsilaukun syvin olemus ja Viime yönä Chateau Marmontissa. Lupasin ittelleni, etten eksy suomalaiseen kirjakauppaan ennen kuin oon ehtinyt lukemaan kaikki uudet kirjat, joita olen saanut lahjaksi / muuten vain tai ostanut itse. ;) Kaksi on hyvää vauhtia menossa, mutta vielä ois niiden jälkeen noin seitsemän kirjaa lukematta. :D

    Oi ei muuten, kun luin edellisen postauksesi, tosi inhottavasti tehnyt tuttusi... Tuossa tilanteessa ei auta kun puolustautua julkisesti tai luottaa ihmisten järkiin, jos ruetaan julkisesti tuollaisia laittamaan. Mie oisin varmaan avautunut päivitykseen, että jos ei voi kakkua maksaa, niin ei kakkua myöskään saa. :) Luonnollistahan se on, että tilauksista maksetaan sovittu hinta ainakin miun mielestä ja luulisi tuttujenkin sen tajuavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, täytyisi minunkin varmaan joku vastaava lupaus tehä, kun lukemattomia kirjoja on enemmän kuin luettuja ja silti aina tarttuu uutta opusta mukaan jos edullisesti saa!!:D

      Päätin kääntää vain katseeni pois tilanteesta, ja mielessä kävi etten hälle aio tehä kakkua jos seuraavan kerran pyytää, koska ei näemmä voi luottaa siihen että onko maksukykyinen ihminen vai ei!! Todella ikävää, ja mietin vain kun hänestä tuli yrittäjä hiljattain, että jos kerta pelkästään kakku tilauksen kanssa on rahallisesti ongelmia niin kuinka sitä sitten pystyy omat firman asiat hoitamaan??o_O Kyse kun kuitenkaan ei ollut edes kalliista kakusta kun en kehtaa niistä juurikaan ottaa!!!

      Poista
  5. Itse ostin juuri tuon Hohdon kun ollut jo pitkään aikomuksena lukea se ja nyt tuli tuo jatko-osakin nii pitäis äkkiä lukea. :D Itsekin aloitin Kingin tuotannon Uinu, uinu lemmikistäni :D

    Sen jälkeen tuli ostettua Kuulolla ja eilen ostin Carrien vaikka edellisetkin on kesken.. :D Kokoelma tulee kyllä vielä kasvamaan kunhan nyt saisin nuo alta poies. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulolla, puuttuu itseltäni tyystin, täytyy pitää silmät auki jos sen jostain edullisesti saisi bongattua!! Divarissa joskus sen näin, mutta oli sen verran hintava etten raaskinu ostaa!!=/

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)