maanantai 30. kesäkuuta 2014

Matkaan lähden...

Pitkään on pitänyt tänne raapustella kuulumisia, mutta jotenkin on viime aikoina kirjoitusinto ollut kesälomalla! Hinku kirjoittaa kyllä on ollut kova ja kaikkea kertoilemistakin olisi ollut, mutta jotenkin kun saan läppärin käsille, ikään kuin sanat hukkuvat ja lopulta suljen koneen ja menen touhuamaan jotain muuta!!

Mitäs kaikkea viime päivinä on tapahtunut? Rakkaan serkkuni polttarit oli tuossa muutamia viikkoja sitten, jota jännitin aivan suunnattomasti, pelkästään kun faceen tehtiin polttareita koskeva yhteisö ja huomasin kuuluuvani polttareihin kutsuttujen joukkoon. Lähes päivittäin ressasin polttareita ja koitin miettiä miten voisin tämänkin tilanteen vältellä! Serkkuni sanoi toivovansa erityisen paljon että tulisin paikalle ja enhän minä sitten loppujen lopuksi enää kehdannu jättäytyä pois! Joka sitten kaikista peloista huolimatta osottautuikin oikeaksi päätökseksi!:) Polttareissa oli oikein mukavaa ja monen moista touhua oltiin järjestetty morsiammen päänmenoksi!!;) Polttareista en aio sen enempää täälä turista koska serkullani on hääblogi josta voitte polttareista käydä paremmin lukemassa! Elikkä TÄÄLTÄ!
Polttareiden ajan toimin suurimmaksi osaksi kuvaajan roolissa, koska olin ainoa joka omisti jokseenkin parempi laatuisen kameran ja oikeestaan olikin ihan hyvä että otin sen roolin, vaikken omasta mielestä ole mikään kummonenkaan kuvaaja, koska ei siellä kovin monikaan halunnut niitä kuvia ottaa, vaikka sanoin kaikille että ottakaa muutkin niillä älypuhelimillanne jotta saa monipuolisia kuvia!! Suurin pelon voitto omalla kohdallani oli kun kiipesimme morsiammen ja toisen kaason kanssa Pyynikin näkötornille josta oli tarkoitus laskea köydellä alas! Itse en todellakaan laskeutunut, mutta oli pakko uskaltaa ylös jotta saisi muistoksi morsiammelle kunnon lähtö ja laskeutumiskuvat!! Ja luoja että jalkoja tutisutti!!=D Mutta selvisin ihme ja kumma koettelemuksesta!!
Käytiin myös sushia syömässä, itselleni tämä kokemus oli ensimmäinen kerta ja täytyy kyllä joskus kokeilla itsekkin kotona tehdä moisia nyytyröitä!!:)
Viime viikonloppuna meitä ihastutti läsnäolollaan rakas kohta jo 4 vuotias pikkusiskoni, joka tuli meille ensimmäistä kertaa yöksi! Kokemus oli kaikkien kannalta varmasti jännittävä, mutta selvisimme hommasta kunnialla läpi, sisko palautui kotiin, ilman sen suurempia traumoja ja meillekkin tuli taloon yllättävän hiljaista!! :D
Leivoimme paljon, herkuttelimme, olimme picnicillä takapihalla, kattelimme monta elokuvaa, pelasimme muistipeliä ja rakensimme legoilla!! Monenmoista puuhaa oli ja sai hieman konkreettista esimakua siihen jos joskus tulevaisuudessa omiakin lapsia aikoo hankkia, vaikka onhan se vähän eri toisen lasta hoitaa kun omaa, kun ei kuitenkaan toisen kanssa ne kaikki tavat ja metkut ole tulleet niin tutuiksi ja kun ei tarkkaan tiedä millasiin tapoihin toinen on tottunut!!
Vohveleita ja vaniljajäätelöä!!<3

Kahden viikon kesälomakin alkoi tuossa viime perjantaina ja tänään ehdin käymään jopa työhaastattelussa, tuloksista kuulen vasta tuossa reilu viikonpäästä, mutta kehuivat että töitä todennäköisesti olisi tarjolla, koska täkäläiset tuppaavat olemaan melkosia nättinokkia työn suhteen, ei kuulemma kelpaa kun kerta saa perse homeessa makaamisestakin rahaa kelalta... Itse en vain ymmärrä miten sellaisella pärjää, mutta kaippa se on tätä lapsoskuntaa joiden vanhemmat maksaa vielä aikuisenkin elättämisen, kun muksu vain vähän kurtistaa naamaa ja feikkaa kuinka on niin kurjassa rahatilanteessa että...
Mahan pohjassa kutittaa melkoisen paljon, tänään olisi tarkoitus vielä pakata matkalaukut ja laittaa kämppä siihen malliin että kehtaa kotiin palailla häämatkalta!!;)

Ihanaa viikkoa kaikille ja kumpa nuo ilmat alkaisivat jo pikkuhiljaa parantua parempaan suuntaan!!<3

4 kommenttia:

  1. Oooi, hyvää matkaa! :) Viettäkää ikimuistoinen häämatka, ainutkertaistahan se on. ♥ Tuli muuten mieleen tuosta vohvelikuvasta, et me mietittiin just pikkusiskon kanssa lettujen tekoa, vaan täällä ukkostaa ja sataa kaatamalla. Kuhan sade vähän hellittäis, niin vois kokeilla puuhellaa lämmittää niin sais tehtyä jotain hyvää. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana!!♥ ja pahoittelut vastauksen viivästymisestä!!
      Reissu on ollut tähän mennessä aivan huikea, parin päivän päästä kotiin, haikeaa mutta ihanaa palata kotiin ja hakea karvalaps takasin meitin luo!!:)

      Poista
  2. Hyvää matkaa, tulee varmasti ikimuistoinen kokemus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sinullekkin!!^_^ <3
      Ikimuistoinen kokemus kyllä on ollut!!^_^

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)