sunnuntai 23. elokuuta 2015

10

Ihanainen Nänni haastoi minut jälleen vastailemaan kimurantteihin kysymyksiin. Kivaa kun saa helppoa kirjoitettavaa blogin täytteeksi kun oma arki ei loppupeleissä niin hirmuisen tapahtumarikas ole =D Kiitos töiden ja remontin, jotka pitävät arjen hektisenä.

Pidemmittä puheitta, tässä tulisi ne kysymykset:

1. Pelaatko pelejä? Millaisista peleistä tykkäät?
- Pelien pelaaminen on minulla hirmuisen kausiluonteista. Nyt huomaa, että kesällä on iskostunut oikein ruutuahdistus, koneella olo, telkkarin töllääminen yms, aiheuttaa monesti päänsärkyä, levottomuutta, eikä vain voisi vähempää kiinnostaa, kun ulkona on tuollainen ihana auringon paiste. Mutta jahka syksy saapuu, illat pimenevät ja ilmat kylmenevät, on sitten mukavaa käpertyä hyvien pelien ja sarjojen pariin. Silloin eniten uppoavat lautapelit ja konsolipelit. En oikein koskaan ole ollut mikään tietokonefani, joka jaksaisi pelejä sillä hakata, mutta esimerkiksi xbox360, pleikka 1 ja 2 jotka omistan, ovat sitäkin mieluisampia välineitä. Niillä tulee monesti pelailtua klassikko pelejä Crash Bandicootteja, Crockia, Diablo 3:sta, jotain muita Disney pelejä, kaikkea rentoa ja letkeätä. Lautapeleistä suosikkeja on taas monet missä on paaaaaljon tilpehöörejä, kuten Monopoly, Taivaanpilarit, Village, TaruSormustenHerrasta yms.

2. Kappale joka soi useimmiten päässäsi?
-Yleensä joku kaamea radiorenkutus mikä ei lähde millään ilveellä pois päästä, tai sitten korkeintaan vaihtuu johonkin toiseen yhtä kaameaan renkutukseen xD Pääni sisäinen jugeboxi on siitä viallista sorttia, että siellä harvoin soi mitään oikeasti hyvää :D


3. Mihin käytät eniten rahaa pakollisten laskujen jälkeen?
- Ennen varmaan käytin vaatteisiin yms, nyt se kausi on jotenkin lieventynyt olemattomiin, usein menee johonkin kodin sisustus juttuun, bensaan ja ruokaan. Koskaan ei ole tarvinnut murehtia, etteikö se raha johonkin kuluisi =D

4. Mitä asiaa ikävöittet lapsuudesta?
- Tietynlaista vapautta, ei ollut juurikaan velvotteita, pitkiä kesälomia, ei ollut aikuisten murheita. Tosin eritoten koulun alettua loppui lapsuuteni hyvin lyhyeen ja se oli elämäni kamalinta aikaa. Nyt on ihan hyvä olla.

5. Milloin koit viimeksi saavuttaneesi jotain? Mitä saavutit?
- Tämä on paha kysymys... Ensimmäisenä mitä mieleen tulvahti on tämä raskauteni, en uskonut, että se olisi kohdallani millään muotoa mahdollista. Tosin moni asia kerkiää vielä tässäkin menemään mettään, mutta toivottavasti ei. Toisena mikä tulee mieleen on se, että kuinka olen saanut jonkin sortin sisäisen rauhan itseni kanssa. Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, huolimatta siitä vaikka muut eivät sitä tee ja haluavat kaikin tavoin tehdä sen minulle selväksi, niin en anna sen enää niin vaikuttaa itseeni. Näen maailman niin erilaisin silmin, kuin mitä olen sitä aiemmin osannutkaan katsoa.

6. Jos saisit tuhlattavaksi tonnin ja ainut ehto olisi käyttää se tunnin sisällä, mitä ostaisit?
-Kaksi vaihtoehtoa, joko maksaisin lainasta/luottokorteista sen tonnin pois, tai sitten suuntaisisin joko johonkin lastentarvikeliikkeeseen/huonekaluliikkeeseen ostamaan masumöllyrää varten tarvikkeita, Tiskikone olisi kyllä oikeastaan ensimmäisenä listalla...

7. Mikä on saanut sinut tänään hymyilemään?
-Se kun mieheni solmi pihalla ollessamme sormeeni kärvähtäneen apilan raadon ja sanoi minulle että se on minulle hedelmällisyys-symboli :`D Tais siinä naurukin päästä hymyn lisäksi! :´D


8. Jos voisit olla päivän ajan koku muu, kuka olisit ja miksi?
- Helppo vastaus, aviomieheni. Olisi mukavaa tietää edes yhden päivän ajan millaista on olla mies ja muutenkin ymmärtäisin häntä varmasti monessa asiassa huomattavasti paremmin kun pääsisin kosketuksiin hänen sielunmaailmansa kanssa. Ja näkisin hänen silmin, millainen nalkuttava bitch unelmavaimo olen =D

9. Jos voisit muuttaa yhden asian maailmassa, mitä muuttaisit ja miksi?
- Ihmisten negatiivisuuden/ymmärtämättömyyden. Moni asia vain olisi paremmin jos ei olisi turhaa ahdasmielisyyttä, agressiivisuutta ja itsekkyyttä. Ihmiset osaisivat ymmärtää asioita myös toisen kannalta, eivätkä tuhlaisi energiaa toisten solvaamiseen, riidan haastamiseen yms, muihin kauheisiin tekoihin, mitä nyky maailma on täynnä.

10. Ruoka tai asia, mitä et voi sietää?
-Ruoka..hmm.. melko kaikkiruokaisena tämä on melko haastava kysymys.. Uudet perunat. Jos en saa kymmentä litraa kastiketta niiden kaveriksi ja en saa niitä kuoria, niin jää kyllä syömättä. Olen jopa joskus yrittänyt pienempänä kaataa omalta lautaselta niitä takaisin kattilaan, mutta jäin kiinni ja jouduin syömään kahta kauheamman määrän niitä...
Asiana en voi sietää ahdasmielisiä, itsekeskeisiä, agressiivisia ihmisiä. En voi sietää sitä miksi toiset haluavat määritellä sitä mitenkä toisten kuuluisi olla ja elää, sitä ettei voida nähdä asioita monelta eri kantilta, ei hyväksytä erilaisuutta ja eri tapoja toimia, en voi sietää ihmisiä joiden elämäntehtävä on lytätä muut jalkoihinsa...

Semmoisia kysymyksiä tämä ihanainen nainen oli minulle lähettänyt <3 Kiitos hirmuisesti <3<3<3

4 kommenttia:

  1. Oooh kuinka oot paneutunut vastaamaan.. ^^ Kiva kun vastailit kysymyksiin ja täytyypä kehaista vielä noita kuvia! ♥ Sulla on niin lumoavat simmut ja voi ku masu alkaa kasvaa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kivoihin kysymyksiin oli kivaa vastailla ^_^ <3 Ittekkin havahduin tässä yks päivä että jumaliste nyt se maha oikeasti on alkanut pomppaamaan tuohon esille, aiemmin ollut vain pientä turvotusta ja nyt ei mahu enää mikkään housut jalkaan xD

      Poista
  2. Ihana postaus, mukava oli lukea näistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^_^ mukavaa että pidit, iso kiitos Nännille haasteen antamisesta ^_^

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)