perjantai 20. huhtikuuta 2012

Yrityskurssin päättäjäiset

Nyt se sitten loppui... Millähän sitä saisi päähänsä taottua taasen ettei maanantaina tarvitse enään herätä aikasin ja ei tarvitse mennä minnekkään. Voi olla hieman orpo olo taas vaan kotona käkkiessä, ilman minkäänlaista päivä rutiineja. Eilen tosiaan oli tuolta yrityskurssilta päättäjäiset. Aamusta alkoi yhdeksältä virallinen osuus jossa kouluttajat tarjosivat kakkua ja kahvia, sekä jakoivat meille todistukset koulutuksen suorittamisesta.

Tuota ryhmää tulee ihan tosissaan ikävä. Vaikka kurssi kestikin vain 6 viikkoa, ehti meistä muodostua melkoisen tiivis porukka. Oli ihana itsekkin mennä joka aamu sinne, kun tiesi että porukka on rentoa ja huumori pitoista. Rymässä kukaan ei ollut millään lailla ärsyttävä tai tiukkapipoinen. Muutamista ihmisistä tuli itsellenikin todella hyviä ystäviä ja toivottavasti heidän kanssaan tulisi nähtyä vielä usein!=) Otettiin siinä sitten ryhmäkuvakin vielä muistoksi kaikille:
Kamerassani ei valitettavasti ollut yhtäkään kuvaa missä kaikki olisi näkynyt kunnolla tai olisi muuten ollut jotenkin edes edustus kelpoinen, mutta toisaalta ehkäpä tuollaiset koomiset kuvat kuvastaa meitä parhaiten!! Me kun ei siellä tunneilla juurikaan hiljaa oltu!!!=D Yksi henkilö kuvasta puuttuu johtuen jostain työmatkasta...

Saatuamme virallisen osuuden päätökseen juhlimme valmistumistamme parilla skumppa pullolla ja muutamilla oli mukanaan laukussa hieman omiakin sekoituksia, joita jäimme siihen tiloihin joksikin aikaa nauttimaan. Itse päätin aamulla tulla autolla huonon raha tilanteen takia, mutta auto jäikin sitten yöksi keskustaan!=D En vaan voinut sitten enään kieltäytyä, kun toiset moneen kertaan harmittelivat päätöstäni olemalla juomatta. Hetken siinä oltuamme siirryimme vastapäiseen ravintolaan syömään ja juomaan!!=D

Siellä hetken rymyttyämme siirryimme loppu ajaksi läheiseen Barooni kuppilaan. Siellä vietimmekin sitten loppu illan ja luulen että kuvat kertovat kaiken tunnelmasta!!=D

 Hirvee selitys taas päällä!!=D Tuo vieressäni istuva ihana ihminen on todella hyväksi ystäväkseni muodostunut kurssi kaveri. Olemme monta kertaa puhuneet, että vaikka asummekin toisistamme varmaan 500m päässä, emme luultavasti ikinä olisi tutustuneet toisiimme, ellei kurssia olisi ollut. Olemme kuitenkin tyyliltämme ja iältämme niin erilaisia, mutta jo heti ensipäivästä lähtien kummastakin tuntui siltä, kuin toisen olisi tuntenut aina. Molemmilla on omat rankat tarinamme taustalla ja kyllä sen varmaankin toisesta vaistoo että toinen ymmärtää. Hänkin sanoi moneen kertaan minulle, kuinka helppo mulle on puhua, kun ymmärrän häntä niin hyvin, ettei hänellä ole ennen ollut tuollaista kaveria jolle tollain voi vain puhua!!! Ja samaa voin itsekkin hänestä sanoa!!=)



Että sellainen päivä känni reissu meillä. Jarikin vain naureskeli mulle kun soitin hänelle, josko voisi minut hakea täältä keskustasta samalla kun tulee töistä!!!=D Oli kehunu työkavereilleen että taas on perinteinen kuvio: mies tienaa ja muija on vetämässä päiväkännejä tienatuilla rahoilla!!!=D  No kerrankos sitä.. Ja kun ei ennen ole ollut sellaista porukkaa jonka kanssa edes huvittaisi mennä minnekkään. Tuolla kurssilla on tullut naurettua niin monet kerrat mahan ihan kipeeksi asti. Tullut ainakin miljoona vuotta ikää lisää!!;)

No mieheni minut noukkikin jo kyytiin 6 aikaa töistä tullessaan. Että olin ajoissa kotona!!!;) Porukka rupesi kuitenkin hajoilemaan eri suuntiin, joten siihen oli hyvä lopettaa!!:) Toivottavasti kaikki ihmiset saavat yrityksensä hyvin kulkemaan ja toivottavasti joskus tosiaan nähdään vielä!!:)

5 kommenttia:

  1. Voe, iloisten ihmisten kuvia on aina kiva kattella. :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä kuin Anniinaisesi! Mukavia kuvia ja tekstikin oli hyväntuulista kerrontaa. Tyylikkäänä olet ollut liikenteessä. :)

    Palasin eilen Pietarin-matkalta ja hirveen kova väsymys vielä päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos kauhiasti!!!:)<3
      Ai sinä olit matkalla, miettinytkin sinun hiljaiseloasi, mutta syy selvisikin!!!:) Oliko mukava reissu uupumuksesta huolimatta?:)

      Poista
    2. Oon tyytyväinen, että tuli käytyä siellä. Reissusta vähän lisää kerrontaa blogissani! :)

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)