tiistai 19. kesäkuuta 2012

itkupotkuraivareita...

Ehkäpä otsikko kertoo taas kaiken! Olotila on tänään ollut lievästi sanottuna kaaottinen ja stressaantunut. Olen jo melkoisen stressin partaalla häämekkoni kanssa kun ei meinaa löytyä kukkarolle sopivaa pukua sitten millään, tai ei ainakaan täältä suomen kamaralta. Tai löytyisi varmaan jos haluaa ihan pelkistetyn valkoisen rätin, mutta kun olen sen verran ronkeli, en sellaista kelpuuta ja kieltämättä valkoinen voisi näyttää päälläni muutenkin lievästi sanottuna oudolta!o_O

Sormeni on useasti näpytellyt ebayn sivut auki ja sitä kautta moni ihana puku on valloittanut sydämeni. Rohkaistuin kokeilemaan systeemin toimivuutta ja yritin tilata löytämäni hääkakun koristeen! Ongelmat ilmenivätkin sitten maksuvaiheessa.  Jostain helvetin syystä paypal ohjelma ei hyväksy pankkikorttiani tai siis niitä tietoja että voisin lähettää paypal tililleni rahaa sitä koristetta varten. Osaamattomuudessanikin voi olla osuutta asiaan ja kielitaidottomuudessanikin.  Ja jotenkin onnistuin söhläämään asiat niin ettei paypal tili hyväksy enää korttiani laisinkaan!! Et kivat mulle!!! Lisäksi tuo hääkakun koriste jäi kummittelemaan osto tietoihini ebay tilissä ja en tiedä miten saisin kaupan peruttua!!=( Jollain vinkkiä tai pikaista apua??

Meinannun itku jos toinenkin päästä tän ressin takia!!! Että mä osaan sössiä aina kaiken!!! Varmaan kohta tällä menolla joudun kulkemaan alttarille alasti. Tasan ei taas käy onnen lahjat...

ei mul muuta taas tänää...

6 kommenttia:

  1. Ootko koittanut viestitellä sen myyjän kanssa, että josko kaupat voisi peruuttaa?
    Jerelläkin oli jotain ongelmaa Paypalin kanssa, mulla taas se on aina toiminut moitteettomasti. Sen takia me tilataan nykyään Jerenkin jutut ulkomailta niin, että se laittaa mun tilille rahat ja mä tilaan tavarat sille. Ja jos sä löydät sieltä Ebaysta jonku unelmamekon eikä sun Paypal toimi niin tietystihän sen voi tehdä samalla tavalla ku Jeren tilausten kanssa, että tilataan sen mun Paypalin kautta kun se kerran toimii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu yritin laittaa sit paniikissa todella "selkeän" ja helvetin hyvällä englannilla jotain epämääräistä sepustusta kauppojen peruuttamisesta!!!:D (sanakirjaa apuna käyttäen, varmaan kielioppilisestikkin helvetin hyvä)

      Kiitos hurjasti ehdotuksesta, olet kultainen ihminen!!:)<3 Voin kyllä harkita jos vaan siitä teille ei hirmuisesti vaivaa ole, jos te paremman kielitaidon omaavat ihmiset osaatte hoitaa ton jutun paremmin?!!:D Täytyy tulla vaik joku päivä teillä käymään vaik ens viikolla, jos katottais sit sitä puku asiaa!! Kun ei oikein huvittais maksaa melkein tonnia suomen puvuista!!!:D

      Poista
    2. Joo, soitelkaa Jeren kanssa siitä että koska tuutte käymään, eipä meillä kait menoja ole pahemmin :)
      Suomessa on kyllä ihan jäätävät hinnat verrattuna moniin maihin, joten toi Ebay on aika hyvä paikka kunhan se Paypal vaan toimii :D

      Poista
    3. niinpä!!!:D Kiva lukee muiden ihmisten onnistuneista ebay ostoksista ja sit mulle käy aina näin!!!:D xD
      Meni jo pankkikorttikin toimintakyvyttömäksi!! ei toiminu kaupan kassalla!!!:D Muutama ärräpää päässy tänään suusta!!!:D

      Poista
  2. Voi ei :( Täällä kans yks, joka ei hallitse tota ebayn kautta tilaamista, mutta siihen vaikuttanee kans se, etten osaa/jaksa saada Paypalia käyttööni. :D Voimia sulle! :) Kyllä sä sen unelmapuvun löydät vielä. <3

    PS. Puhuin sinusta ja miesystävästäsi tänään kumppanilleni. :) Siis että voitais tulla juttuun teidän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kuulostaa mahtavalta ajatukselta!:) Itse ollaan haaveiltu et olisi joku ystävä pariskunta, joiden kanssa voitaisiin iltaa istua ja vaikka reissata yhdessä jonnekkin ja pitää hauskaa!!:)

      Toi paypal juttu tuntuu olevan kyllä sellasta raketti tiedettä etten minä ainakaan tuu sen kanssa toimeen!!!:D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)