sunnuntai 6. tammikuuta 2013

memories of year 2012

Vuosi on tosiaan vaihtunut jo jonkin aikaa sitten ja sen vietin tosiaan "rattoisasti" töitä tehden, aivan kuten vietin joulu aatonkin!!! Itse en onneksi ole noita tiettyjen pyhien takia "pakko bilettää" tyyppiä, joten työpäivä ei sinänsä itseäni juurikaan haitannut!!! Ainoa harmi tietysti on jatkuvasti ristiin menevät vapaa päivät kumppanini kanssa!!! Aina kun hänellä olisi vapaata, minä olen töissä ja toisin päin!!!

Haluan vielä tässä muistella viime vuotta ihan omasta mielenkiinnosta, että mitä kaikkea vuoteen on oikein mahtunutkaan!!! Voisin tehdä sen tälleen oikein kuukausittain niin saa paremmin irti mitä kaikkea on tapahtunutkaan missäkin vaiheessa vuotta!!!

TAMMIKUU

* Ihanan kummityttömme ristiäiset vietettiin tammikuussa ja nimeksi tuo prinsessa sai Amanda Wilhelmiina
* Sairastelin todella paljon ja yhdessä vaiheessa minulla olikin todella paha keuhkokuume joka veti minut peti potilaaksi moniksi päiviksi
* tuli käytyä hurtan ja miehen kanssa usein metsässä lenkillä ihastelemassa lumisia maisemia!!



HELMIKUU

* 3.2 Mieheni kosi minua aamu varhaisella töihin lähtiessään. Se oli yksi elämäni ihanimmista hetkistä, vaikkakin kosinta ei ollut mikään perinteinen klisee, polvistuminen ja kimppu ruusuja!! Mutta meidät tuntien, en olisi sellaista edes halunnutkaan!!! Tilanne oli juuri meidän tyyliimme ominaista, erittäin omaperäinen ja hauska!!! :D
*Kävimme äitini ja hänen miehensä, sekä pikkusiskoni kanssa laivailemassa!!:)
*Ensinmäiset hääpuvut kokeiltu
* Tuhlasin myös vähiä rahojani uusiin kenkiin ja moniin elokuviin, sekä kirjoihin!!!

























MAALISKUU

*Aloitin työkkärin järjestämän yritys kurssin, jossa tutustuin moniin uusiin ihaniin ihmisiin!! Yhdestä heistä tuli todella hyvä ystävä ja lisäksi selvisi, että hän asuu aivan miedän naapurissa!!!
*Löysin itselleni ensimmäisen pvc korsetin, josta sain heti kuulla kaikkia "ystävällisiä" kommentteja!! ("teillä on tainnut vähän jäädä makuuhuone leikit kesken, kun on tuollainen jäänyt päälle") No kommentista huolimatta aion ihan piruuttanikin pitää tuota korsettia aina kyseisellä ihmisellä kyläillessä, jos vain on jotkin juhlat!! =D
* Ihanan serkku tytön 1-vuotis syntymäpäivät
* Sain taasen leipoa kakkujakin

HUHTIKUU

*Ollaan vaihteeksi asuttu kaikki vapaa ajat autotallissa
*Yrityskurssin päättyminen
Edustavaa Tiina, hyvin edustavaa!!

*Löysin ensimmäisen metalliluisen korsetin itselleni Tampereen peräkontti kirppikseltä


*Oltiin myös mieheni kanssa ihanan naapuripariskunnan kanssa iltaa istumassa, ja kontattiin aamuyöstä monen ojan kautta kotio!! Se oli kyllä paras ilta ikuisuuksiin, näitä täytyisi olla enempi!!! ♥


TOUKOKUU

* Vappu torille mentiin taasen tuttuun tapaan
* Syötiin ihania muikkuja valkosipulikastikkeessa!!! Nam nam!! ♥♥
* Tein eväsretken metsään, jonka seurauksena termarini hajosi
* Olin myös mieheni ihanan pikkusiskon kanssa Tampere kuplii sarjakuva tapahtumassa jossa oli paljon manga aiheista tapahtumaa ja Cosplay kilpailuja!!
* Tein myös panssarivaunu kakun, isäni naisystävän pojalle, ja naapuriin ystävälleni suklaa kakun
* Kummityttömme puolivuotis syntymäpäiviä vietettiin!!!♥♥♥
* Nautittu ihanista aurinkoisista päivistä
* Oltiin särkänniemessä Jarin siskon, -veljen + hänen avopuolisonsa  kanssa, ja päivä oli todella hauska, vaikka poltinkin selkäni ja olkapäät!!=D näitäkin reissuja lisää kiitos!!!♥♥♥
* Kesän ensimmäiset grillailut kotona
* Jarin siskon ysientanssijuhlat


KESÄKUU

* Käytiin keskiaikaismarkkinoilla Turussa, jonka jälkeen olisi ollut tarkoitus mennä muumimaailmaan, mutta matka tyssäsikin kuin tossu paskaan, ajaessamme kolarin!!! Wohoo....
* Käytiin mummulassa vahtimassa koiruuksia
* Pelailtu paljon lautapelejä, mm.tarusormustenherraa!!!!♥
* Nauttinut ihanista kesäpäivistä
* Törsännyt rahaa taasen goottikirpulle ja huutonettiin
* Sekoillut yleisesti!!! =D
* Käynyt työhaastatteluissa ja ollut viikon töissä yhdessä ruokapaikka-huoltamossa, josta sanoin itseni irti!!

HEINÄKUU

* Korjattu kolarissa runtelemaamme autoa
* Löysin hääkengät itselleni
* Sain oikeasti kunnollisen työpaikan
* Tein kakkuja
* Oltu mökkeilemässä
* Hoitanut yhden kaverini kanssa noin 100 hengen häät kahdestaan
* Siskoni 2 vuotis syntymäpäivät
* Kierrelty eri juhlapaikka vaihtoehtoja
* Löytänyt kirpparilta ihanan juhlamekon

ELOKUU

* Käynyt Hämyfesteillä kullan kanssa
* 6 vuotis kihlapäivä
* Käynyt jälleen mummulassa kyläilemässä
* Samoillut metsissä
* Tehnyt kakkuja
* Ollut töissä
* Pääsimme vihdoinkin kultani kanssa muumimaailmaan!!^^

SYYSKUU

* Mieheni syntymäpäivät
* Tracon 7 tapahtuma, jonne menin taasen Jarin ihanan siskon kanssa!^^
* Serkku pojan ristiäiset, jotka muuttuivat yllätyksellisesti ihanasti myös häiksi!! ♥
* Hääkutsukorttien askartelua
* Metsissä samoilua jälleen, sitä harrastan melkoisen paljon, aina kun töiltä ehdin
* Hääpukujen sovittelua ja pettymistä ensimmäisen pukuni pilaamisesta
Koirastamme tuli ninja

LOKAKUU

* Hääkutsukorttien lähettelyä postiin
* Jarin mummun hautajaiset!! =( Joka tuntui yhtä pahalta kuin olisin menettänyt oman mummoni!!
* Autojen rassailua
* Ensinmäiset pakkaset saapuivat lumen kera
* 7 vuotta yhdessä oloa tuli täyteen mieheni kanssa!!♥♥♥

MARRASKUU

*Omat synttärit
* Halloween
* Kummityttömme 1 vuotis synttärit
* Ostin ihanat kengät itselleni lahjaksi
* Tein kakkuja tilaukseen Jarin pomolle


JOULUKUU

* Ikimuistoisin tapahtuma, eli meidän häät 12.12.12♥♥♥♥♥
* Kakkujen tekemistä
* Pirusti töitä
* Joulu
* Laivailua, jossa näimme Poets of the fallin
* Jarin työpaikan pikkujoulut
kellon aika on noissa äidiltäni saaduissa kuvissa vielä tunnin edellä!! Kun meidäthän vihittiin tasan klo.12!! että ei se toimitus onneksi ihan 1½ tuntia kestänyt!! ;D

Vuoteen näemmä mahtuu todella paljon erilaisia tapahtumia!!! ^^ ♥ Tässä nyt oli ne positiivisimmat asiat tästä vuodesta kerrottuna! Mitä sitä huonoja muistelemaankaan!!=) Ja ainahan jokaiselle tulee niitä huonoja päiviä, jolloin tuntuu ettei mikään onnistu, mutta onneksi ne onnelliset muistot tuovat tullessaan paljon piristystä ja jaksamista välillä niin kovin harmaaseen arkeen!!!:) Tällä hetkellä itse tunnen oloni onnellisemmaksi kuin koskaan aiemmin!!!^^

Toivottavasti tästä uudesta vuodesta tulee yhtä tapahtumarikas kuin viimekin vuodesta!!!=) Ainakin töitä saan tehdä ihan sydämeni kyllyydestä, joka helpottaa meidän rahatilannetta huomattavasti!!! Ehkä pystymme ostamaan jotain isompaa, kun oikein ahkerasti säästää!!! Uusi kamera olisi ainakin jossain vaiheessa ostos listalla, koska haluan ehdottomasti että kuvat eivät olisi kamalaa pixelimössöä jahka lähdemme häämatkalle!!!;)

Pyrin itsekkin ressaamaan asioista vähemmän tänä vuonna ja lisätä tätä ulkona liikkumista enemmän!! Se kun on vähän noiden pitkien työpäivien takia jäänyt vähän vähemmälle!!! Tavoitteena olisi myös vähän miettiä järkevämmin kaikkia ostoksiaan, että tarvitsenko todella tätä tavaraa/vaatetta!! Mutta aika näyttää, mitä tämä vuosi tuo tullessaan!!=D

11 kommenttia:

  1. Olisi mukavaa tietää, kuinka sinua kosittiin. :) Siis jos voit täällä kertoa..?

    VastaaPoista
  2. Juu olenhan mie jo silloin aiemmin kertonutkin täälä, mutta eipä sitä tietysti voi muistaa kun aikaa on kulunut jo niin paljon!!:)

    Mies aamulla aamuteetä tuodessaan minulle vuoteeseen sanoi että tänä vuonna olisi viimeinen mahdollisuus mennä naimisiin sillain 121212!! No minä sitten siihen nauroin että täytyy sitten pitää kiirettä jos oikein häät meinaa ehtiä kunnolla järjestelemään. No mieheni siihen sitten että jos mennää salaa, ettei kerrota kellekkään!! No siinä vielä kevyesti jotain höpöteltiin ja kun mieheni oli aika lähteä töihin kysyin häneltä vielä, että oliko vihjaus kosinta!! Johon kumppanini suloisesti vastasi "En mää tiedä" ja lähti töihin!!! Illalla kun asian uudestaan otin puheeksi niin mieheni myönsi että oli sitä tosissaan ajatellut jo jonkin aikaa!!^^ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana♥ Olet onnesi ansainnut! :)

      Poista
    2. oi, kuinka kauniisti sanottu!! liikutuin!!! =´) kiitos rakas!!!♥

      Poista
  3. Vau, vuotesi on kyllä ollut todella tapahtuma rikas :) Tätä oli todella mukava lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aww, kiitos ihana!! <3 tapahtuma rikas kyllä oli, ja toivottavasti tästä vuodesta tulisi myös!!:)

      Poista
  4. Tapahtumarikas vuosi tosiaan, paljon ihania asioita! :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hienosti onnistuin poistamaan oman kommenttini, lienee aika mennä nukkumaan. :D Olin siis kirjoittamassa, että todella kaunis hääpuku, ihanan erikoinen. ^_^

      Poista
    2. Mullekkin käy noin joskus, että poistan vahingossa omia kommentteja, tai vastaavasti lähetän kommentin vahingossa jonkun ensimmäisen kirjoittamani kirjaimen jälkeen!!!:DD

      Kiitos paljon, hääpuku oli omastakin mielestäni itselleni täydellinen puku, en sitten tilannutkaan ulkomailta kuten aluksi suunnittelin, koska onnistuin jotenkin kämmäämään sen paypal tilin kanssa!!!:D Sinullakin oli ihanan erikoinen hääpuku, upean värinen ja juuri sinun tyyliisi täydellinen!!!^^:)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)