torstai 16. toukokuuta 2013

Hiding In The Dark


Kesä se vaan tulla tupsahti ihan yhtäkkiä!! Muutamat lämpöisemmät päivät toivat tullessaan puihin lehdet ja paljon kauniita kasveja luontoon!!! Nurmikkokin on alkanut vihertämään ja muistuttaa uhkaavasti, että ruohonleikkurista tulisi pyyhkiä talvitomut päältä ja alkaa valmistautumaan taistoon viidakkoa vastaan!!!

Tänä vuonna minulle on iskenyt pihanlaitto vimma, jota minulla ei sitten ole tippaakaan ollut koko tämän kahden vuoden aikana, jona olemme tässä omakotitalossa asuneet!!!=D Olenkin jo tsuumaillut eri puutarhaliikkeiden tarjontaa kasveista ja muutamia haaveita olisi mitkä tänä kesänä ehdottomasti haluaisin toteuttaa!!! Kuusiaita olisi ensimmäinen hankintalistalla tuohon tonttimme ja tien välille, siitä kun kulkee paljon lenkkeilijöitä ja naapurit surraavat autoillansa siitä ohitse omiin pihoihinsa, on oman rauhan tunne korostunut entisestään!!! Lisäksi meillä on muutenkin ollut hieman kyseenalaista tuon koiran kanssa että missä se tontin raja loppujenlopuksi menee, hän kun kuvittelee omistavansa sen koko yleisen tien!!! Joten uskon että kuusiaita auttaisi siinäkin asiassa melkoisesti!!!
Kevään tullen myös karja päästetään kesälaitumille...
 Lisäksi että se pitäisi meidän piskin omalla tontilla se toivottavasti pitäisi naapureiden koirat ja kakarat pois meidän tontilla!!!!
Naapurin penikoilla on ollut viimeaikoina paha tapa kulkea meidän pihan lävitse keräämään kukkia, vain koska edellinen asukki on antanut heille luvan!!! Ja vanhemmat ovat tunnetusti niin urpoja etteivät ole viitsineet kysyä meidän mielipidettä asiaan että onko se ok!!! Samoin kun tämän kyseisen perheen piskit tulevat jatkuvasti uhittelemaan ja ruovittelemaan meidän tontille kun näkevät että meidän piski on pihalla vapaana!!!! Kerrankin tämä perheen äiti meni vain naureskellen ohi kakara laumansa kanssa kun heidän piski tunki itsensä meidän pihaan!!! Koitin siinä sitten hätyyttää koiraa matkoihinsa mutta eihän se mihinkää menny, ja perheen äiti vaan jatko matkaa ja huuteli kaukaa "tuleshan nyt sieltä"...Eikä elettäkään et olisi tullut hakemaan piskinsä pois siitä!!! Jumankekka jos oma hurtta karkaa toisten pihaa (jota se ei kyllä tee) ni kyl tasan juoksen ottamaa niskaperseotteella kiinni ja viemaan sinne minne kuuluu!!!!! Ei voi tajuta!!! Tämä on siis tämä samainen mamma joka odottaa taas muksua, kun ennestään on jo 7 tai 8 josta kerroin pari postausta sitten...
Kävin äitelläkin eilen pitkästä aikaa..Mona kissa ottaa minut joka kerta ihanasti vastaan!! Se kuulee jo kaukaa kun saavun pihaan ja joka kerta se on kirmannut jostain pusikosta tervehtimään minua!!!^^
Äitienpäivä pyhät oli töistä itselläni osuvasti vapaata ja vietimme sen leppoisasti autotallissa!!!=D Että jos joku tarvitsee auton ovien purkajaa niin minä alan oleen siinä hommassa jo melkoinen virtuoosi!!!=D Tuli muutamaan tuhanteen kertaan purettua ja koottua kasaa kun korjasin toisesta ovesta kajarit ja toisesta ovesta korjattiin mieheni avustuksella ikkuna!!! Ei tartte enää kiilata sitä puukapuloilla ja pysähtyä joka bussipysäkille nostamaan lasi takaisin ylös kun se tuulessa on pudonnut kesken matkaa alas!!!xD
Sitten kun luulin saavani ovet viimeisen kerran kuntoon ja menin sisälle juomaan teetä, niin mieheni paukahtikin paikalle ja kertoi että muuten hyvä mut nyt ei oven kahvat toimi!!!xD ei muuta ku taas purkamaan ja laittamaan kahva vaijerit paikoilleen!!! Tällä välillä mieheni vaihtoi uudet jarrulevyt ja yhdessä korjattiin air packin vika, josta ei leimalla päästy läpi!!! Nyt auton pitäisi olla kunnossa ja leimaa vaille valmis!!!=)
Ehdittiin me onneksi mummulassakin käydä, ettei vallan autoremontiksi jäänyt koko viikonloppu!!!:)
Ostin kerrankin jotain uutta, nimittäin nuo punaiset shortsit bongasin H&M :ltä  huimaan 9 euron hintaan!!!=D
Sanokaa "hei" punkerolle varjolleni!!=D
Reilu viikko täytyisi vielä mädäntyä töissä, ja sitten alkaa hurjat vajaa 2 viikon kesäloma!!! Wohoo!!! Niitä odotellessa!!! Aurinko näyttääkin paistavan sen verta komeesti tuolla pihalla että soronoo!!! Mä lähen kuumaan autoon paahtumaan kauppareissun ajaksi, kun on kakkurumbaa taas huomiseksi... Sen jälkeen pitäisi nähdä kaveria ja loppu illan aionkin viettää pihalla ja pakollisten kakkujen kanssa!!!:) Aurinkoisia päiviä kaikille!!!:)

p.s. Löysin yks aamu meikki kätköistäni huulipunan jonka olemassa olosta en edes tiennyt!!=D No pitihän tätä kokeilla ihan huvin vuoksi kun en normaalisti huulipunaa käytä!!! Ihmetyksekseni totesin että voisin hyvinkin opetella ainakin juhlameikin yhteyteen lisäämään tuota outoa tököttiä, tuo se oman arvokkuuden ja viimeistellyn lopputuloksen!!!:)
Karvanoppa Elvis
Hiding in the dark like a vampire


6 kommenttia:

  1. Huulipuna on kyllä aika ihanan naisellinen lisä ;) Pitäisi itsekin opetella käyttämään sitä enemmän.. Sinulle sopii tuo puna niin älyttömän hyvin <3
    Ompas outoa tuollaiset naapurit, varmasti pistää hatuttamaan moinen käytös heiltä :( huhhuh.. Ehkä se kuusiaita on ihan hyvä idea!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos kaunis!!!<3
    Välillä miettii juurikin tollasten naapureiden kohdalla että missä on oikeesti se järki?? Ei minkäänlaista maalaisjärkeä enää tunnu olevan juuri kellään!!! Ja pahemmaks vaan tuntuu nykyään menevän!!!-_-

    VastaaPoista
  3. Aah, sun silmäs on kauniit!<3 Näytät muuten pirun hyvältä noissa shortseissakin - hot, hot! Etkä ole punkeroa kyllä nähnytkään!!! Aivan ihania nuo viimeiset kuvat sinusta, kaunis neitokainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murr!! Tässä ihan punastuu noin kauniin neitosen sanoista!!^^♥♥
      Juu en mie itseeni varsinaisesti tarkottanutkaan, varjo vain oli lyhyt lyllerö!!;) hih
      Kiitos jälleen ihanasta kommentistas kaunoinen!!^^♥♥

      Poista
    2. Lyllerö :D Hupsu sana muuten sekin! Suomen kielestä löytää kyllä paljon hassuja sanoja, kun alkaa miettimään. :)

      Poista
    3. Älä muuta sano!! Välillä juu kun tulee syvällisesti mietittyä noita sanoja ni ne kyllä monesti on todella hassuja ja miettii et mistä moinen sana on peräisin!!:D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)