lauantai 12. heinäkuuta 2014

Häämatka osa 1

Kun saimme häälahjaksi sukulaisiltani Tjäreborgin matkalahjakortin, tiesimme heti minne aikoisimme matkustaa. Tanska on puhutellut pitkän aikaa meitä Legolandiallaan, joten päätöstä ei todellakaan ollut vaikeaa tehdä minne suuntaisimme häämatkamme. Ennakkoon emme muuta oikeen Tanskasta tietty, muuta kuin tämä oleellisin tieto, siellä on iso legohuvipuisto!:D Kirjakaupasta ostin Kööpenhaminan turistioppaan josta sitten ennen matkaa vähän suunnittelimme eri nähtävyyksiä, jotka olisi kiva katsastaa matkan aikana.

1. päivä se lentokone sitten starttasi Helsinki-Vantaan lentokentältä. Voi jessus sitä jännityksen määrää mikä mahassani myllersi, herätyskello soitti aamulla neljän jälkeen ja tuntui kuin en olisi ollut nukkunut ollenkaan. Ajoimme omalla autolla kentälle ja matkaa sinne olikin melkein kolmen tunnin verran. Mitä lähemmäksi kenttää saavuimme, sitä enempi minua jännitti. Mielessäni olin käynyt ainakin 200 kertaa matkalaukkujen sisällön lävitte, olisihan se ollut noloa siinä tilanteessa huomata että passit ovat kotona tai jotain muuta yhtä oleellista. Mutta onneksi kaikki oleellinen oli pakattuna. Lentokentällä sohlailu menikin meiltä aivan loistavasti, olimme hyvissä ajoin siellä, joten ei ollut kiirettä minnekkään ja sai rauhassa tutustua lippujen tulostus automaattiin ja minne matkalaukut tulisi viedä.
"Mää haluun noi meidän olohuoneeseen" -no tottakai sä kulta ne haluat sinne, sitä en epäile hetkeäkään...
Lento sujui todella nopeasti ja hyvin, ei edes pudonnut alas, vaikka niin paljon ennakkoon manasinkin!!=D
Lentokenttä köpiksen päässä olikin aivan toista luokkaa kuin mitä Helsingissä on ja pelkästään matkalaukkuna noudettaessa meinasi jo tulla heti ongelmia!!xD Löydettiin juu missä ne hihnat pyörii matkalaukkuineen, mutta oltiin aivan väärällä hihnalla!!=D Siinä sitten tovin ihmeteltyämme, että miksei laukkumme jo tule, tuli onneksi eräs kanssamatkustaja meitä infoamaan että laukut pyörii aivan toisella hihnalla. Siinä oltaskin hetki saatu pönöttää jos ei kukaan ois tullu sanomaan!! =D


Hotellihuone oli oikein kodikas, mieheni tokaisi huoneeseen päästyämme, että tässäkö tämä nyt on, hänen kokemuksensa hotelleista rajoittuu ainoastaan häissämme olleeseen hääsviittiin!!;) Siihe verrattuna juu voi hieman ankealta näyttää :D
Pakko oli huoneeseen päästyä ottaa pienet päikkärit ennen kun jaksoi lähteä kiertämään kaupunkia. Päikkäreiden jälkeen olikin jo huomattavasti virkeämpi olo. Karttoinemme lähdimme tsombailemaan pitkin katuja ja löydettiinkin turistijuna jonne päätimme mukaan hypätä.

Turistijunalla kiertely oli mukavan leppoista puuhaa näin ensimmäiseksi päiväksi, näki vähän ennakkoon pikkukatujen kauppatarjontaa ja muutenkin sai vähän katsella sivusta liikenne käyttäytymistä, ettei jää itse kenenkään alle!!:D
Junakierroksen jälkeen löysin kaverin itselleni =D 

Ilta huipentuikin lasillisiin Hard Rock cafessa ja meinattiin me siinäkin jonkinmoinen kämmi tehä :´D Suomessahan ei tätä tippikulttuuria oikeestaan harrasteta, niin enhän minä moisia tajunnut edes tuolla ajatella. Ihmettelin vain kun näppäilin kortinlukijaan pankkikorttini tunnuslukua ja painoin vihreetä niin kone väitti että liian suuri summa, ei voida ottaa vastaan, vähän aikaa kattoin et mitä hel..ennen kun tajusin et ei helvetti sehän kysy sitä tippisummaa eikä tunnuslukua!!:´D Siinä oltaski oltu jos se ois sen summan hyväksyny, ihmetelty ku kaikki rahat hävinny yhtiin juomiin!!xD 
..että näin lostelijaasti meidän eka päivä sujui reissussa!!xD Mitähän siitä loppulomasta vielä tuleekaan!!;)

ihanaa viikonloppua sinne kaikille, tää nainen lähtee viettämään rakkaan serkkunsa häitä!!<3

4 kommenttia:

  1. Voi ihanat! Innolla odottelen postauksia seuraavilta päiviltä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mutta kiitos vaa sinne sullekkin, toine ihana!!^_^ ♥

      Poista
  2. Facebookin kautta ehdinkin jo ihailla näitä matkakuvia (ennen kuin poistin tilini), mutta oli pakko tulla katselemaan uudestaan kaikessa rauhassa. Ihan mahtavia tunnelmakuvia! ヽ(*⌒∇⌒*)ノ Hienoa, että pääsitte vihdoin ansaitulle häämatkallenne!!! ♥❤

    Ps. Millä sävyllä/merkillä värjäät hiuksesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon muru ihanasta kommentista!!^_^ ihanaa todellakin oli ja jotenki hassua aatella että reissu on jo mennyttä aikaa ku sitä nii ootti kauan!!:)
      Pohjan saatan vetää millon milläkin aineella, välillä punasella kestovärillä, välillä värinpoistolla, millo mitäki kaapista sattuu löytyyn!!:D jossai kaupoissa on näkyny liven sellasta vaaleenviolettia sävyä, mut ei kovin mones paikkaa oo myynnissä!!:( mut sit ton violetin värin yleensä värjään fantasy colorgloss funky purplella tai perus purple, millo mikäki kaupas sattuu osuun käsiini!!:D sit ylläpidän tuon värin color maskin blum hoitoaineella!! :) sekavaa!! XD

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)