maanantai 26. tammikuuta 2015

After pikkujoulut

Viime lauantaina meillä oli mieheni työpaikan puolesta eräänlaiset afterpikkujoulut. Ennen joulua olevissa varsinaisissa pikkujouluissa meillä kun kävi sellainen kömmähdys, että oli pomot varanneet vahingossa keilaradan aivan väärästä keilahallista ja näin ollen keilaus vaihtui tuolloin biljardin peluuseen. Tällä kertaa pomot olivat halunneet järjestää uuden illan jossa päästäisiin oikeasti keilaamaan. :) Itse olin moisesta äärinmäisen yllättynyt. Monissa työpaikoissa kun ei tämän kehnon taloudellisen tilanteen takia edes välttämättä järjestetty ainoitakaan pikkujouluja ja mieheni porukalle ne järjestetään joka vuosi jonne on myös kumppanit kutsuttu mukaan. Kuten myös tälläkin kerralla.


Laitoin hiukset tällä kertaa hieman erilailla. Toiselta puolelta palmikoittin/pyörittelin hiukset taakse päin erinäisiksi osioiksi. Vähän vaihtelua aina avonaisesti liihottavaan taikka kiinni olevaan tukkaan! :)


Tyyli ennen kaikkea..
En tiedä mihin mun tuurini tyssäsi tuossa keilauksessa. alkuun olin ihan hyvin tuloksin joukossa mukana, melkein jopa kärki päässä, mutta sitten se draivi tyssäsi kun tossu paskaan! :D Noo eipä se oo niin vakavaa. Pääasia oli et oli hauskaa! :)


Keilauksen jälkeen käytiin porukalla syömässä Bancho Villassa. Miehet otti siinä samalla kuppia, mutta ihme ja kumma huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä kun viimeksi! :D Itse olin jälleen kuskin roolissa, mutta ei se haitannut. Tilasin parmesaani kanaa valkosipulikermaperunoilla ja voi jukra kun oli hyvä annos!! Ihan ähky olin tuon annoksen jäljiltä ja kaikkea en edes jaksanut syödäkkään! :D Hetken siinä pöydissä seurusteltua, alkoivat mieheni pomot tekemään lähtöä. Muut seuralaiset alkoivat pohtimaan mahdollista jatkopaikkaa ja saivat meidätkin yllytettyä mukaan. Palasimme samaan keilapaikkaan pelaamaan biljardia :)


Ilta oli oikein mukava ja kolmen pelikierroksen jälkeen aloimme kukin tahoiltamme jatkamaan matkaa etie päin. Muut taisivat lähteä johonkin baarikierrokselle, mutta me päätimme lähteä kotio päin. Karvalaps kun oli kotona meitä oottamassa ja muutenkin oli edessä tunnin ajomatka, niin ei oikein ihan yömyöhään huvittanut kumpaakaan jäädä kylille riekkumaan.
Pitihän sitä nyt ottaa fotoo viel avaruus heebon kanssa ennen lähtöä!!xD

Astetta ärsyttävämpi renkutus mutta tuli mielee tosta avaruusheebosta ja koin kutkuttavaa tarvetta lätkästä tämän korvamadon teidän muidenkin riesaksi  iloksi ;)

6 kommenttia:

  1. Tosi kivasti nuo sinun hiukset ^__^
    Onpa kyllä hauska, että jotkut työpaikat ottaa noin hyvin työntekijänsä huomioon! Kuulostaa ja näyttää olleen hauska ilta, ja ihanan näköinen ruoka-annos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ^_^ ♥
      Älä muuta sano. Ihan uutta minulle! Arvostavat selkeästi työntekijöitään! :) kunpa itse löytäisi joskus yhtä hyvän työmaan! :)

      Poista
  2. Kivalta näyttää siun hiukset! :) Ja ihanasti postauksessa tilannekuvia, meillä ainakin tulee tälläisia vaan harvoin, missä miekin näkyisin. Oon yleensä kameran takana, mutta onneksi muista löytyy tilannekuvia enemmälti. ^^ Hyvä juttu, että tuolla tavalla huomioivat työntekijöitä työpaikoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!^_^ välillä on kiva tehä asioita hieman eri tavalla! :)
      Mies on nykyisin huomannut ottaa myös muutaman kuvan jos ollaan liikenteessä! :) on kyl kiva juttu, itse kun yleensä tuppaan myös olemaan aina siel kameran pimeämmällä puolella :D tuntuu joskus et on jopa itsekkin paikalla mukana erilaisissa tilanteissa :D
      On kyl harvinaista et tuolleen huomioidaan työntekijöitä, arvostavat selkeästi! :)

      Poista
  3. Tosi hienosti hiukset! Näytät muutenkin syötävän hyvältä, niin kaunis. ♡

    Ooh, valkosipulikermaperunat kuulostivat herkullisilta! Itsekin on pitänyt käydä testaamassa tuo Pancho Villa, mutta vielä ei ole saanut aikaiseksi. Pitäisikin tutustua niiden menuun vaikka netissä, että onko siellä miten kasvissapuskaa tarjolla.

    Mukavalta illanvietolta kuulosti kaikin puolin! :) Postauksesi ovat aina niin eloisia, tulee hyvälle mielelle niistä. ヽ(*⌒∇⌒*)ノ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kauniista sanoista muru <3

      Voi sitä ne valkosipuliperunat todellakin oli, yamiiiiiiiii :P Haisin tosin varmaan mieheni nokkaan todella hyvältä niiden jälkeen :D Mutta olivat sen arvoisia! Kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa. Netistä varmaankin löytyy niiden menu josta varmastikkin löytyy kasvis vaihtoehtoja! :)

      Mukava kuulla, että sai hymyn huulille ^_^ Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman rehellisesti ja todenmukaisesti että muillekkin välittyisi se sama tunne mikä itselläni on postauksia kirjoittaessa :)

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)