Näytetään tekstit, joissa on tunniste laivailua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laivailua. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. maaliskuuta 2013

tipitiitipitipitipitii...

Nyt on tosiaan muutaman viime päivän aikana ehtinyt jopa lepäileen töistä.. Viime perjantaina kävimme setäni ja hänen vaimonsa kanssa elokuvissa katsomassa Jack the Giant Slayer-elokuva joka kantaa siis paremmin tunnettua nimeä "Jaakko ja pavunvarsi"... Häissämme oli sellainen leikki jossa 12 vapaaehtoiselle jaettiin tehtäväkortit jotka jokainen koski jotain tiettyä kuukautta jolloin tulisi kortissa oleva tehtävä suorittaa hääparille!! Sedälleni tuli kortti jossa hänen olisi pitänyt viedä sulhanen jonnekkin rientoihin (jos oikein muistan) mutta he halusivat järjestää asian tälleen leffan muodossa.. Ja hauskaa oli, itselle jäi tunne, että tälläisiäkin hetkiä voisi järjestää useammin, seuraavalla kerralla tosin omakustanteisesti!!;)
kuva: googlesta
Leffa oli loistava, rakastan todella paljon sellaista ironista huumoria mitä oli viljelty vaivihkaa ympäri elokuvaa!!! Suosittelen kaikille todella lämpimästi!!!:)

Viime sunnuntaina nokkamme suuntasi kohti Turun satamaa ja siitä hyppäsimme uuden Viking Gracen kyytiin!!!:) No näin ensimmäisen käyntikerran jälkeen voin todeta omalta kohdaltani että odotukset olivat ehkä suuremmat kuin mitä se itse kokemus loppujenlopuksi olikaan!!! Olihan paatti tosiaan modernimpi sisustukseltaan kun vertaa muiden paattien vuosikausien oksennusten värjäämiin retro mattoihin ja kultaisiin kaiteisiin... Uudessa paatissa sistustus oli vaaleampaa ja kullan sijaan kaiteissa loisti hopea. Erilaisia valojuttujakaan ei paatista puttunut. Mutta se miten laivan eri tapahtumapaikat oli sijoitettu ympäri laivaa, oli mielestäni ehkä hieman sekava ja taxfreen valikoima oli melkoisen onneton!!! Henkilökunnan ynseä käytös ei ainakaan parantanut ensivaikutelmaani laivasta, mutta olihan se ihan vaihtelun vuoksi kiva reissu näin muuten!!!:)
Muikeeta
watch and learn...
Melko paljon tuli aikaa vietettyä laivalla pallomeressä pikkusiskon kanssa, jotta äitini ja hänen miehensä pystyivät kerrankin nauttimaan juhlimisesta. Oltiin kuitenkin vähän myös samalla juhlistamassa äitini miehen syntymäpäiviä!!!:) Täytyy kyllä heti mainita, että tulipahan siinäkin pallomeressä opittua yhtä jos toista siitä kuinka kasvattaa omat mukulat jos niitä joskus tulevaisuudessa sattuu ilmaantuun!!! Meni yhden jos toisen kerran hermot miten sattuu käyttäytyviin kakaroihin ja vielä idiootteihimpiin vanhempiin!!! En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa, että katsoo sen lapsensa perään ettei se hypi siitä liukumäestä pääedellä toisten lasten niskaan tai että opettaisi mukeloansa siihen ettei toisilta viedä kädestä niitä legopalikoita... Yritä siinä nyt sitten itse selittää 2½ vuotiaalle lapselle, että miksi toiset käyttäytyy noin ja miksi juuri hän ei saa niin tehdä!!!
Eikä asiaa parantanut se että leikkihuoneen ikäraja oli 0-6 vuotiaille ja joukossa oli reilusti yli 10 vuotiaita lapsia jotka juurikin käyttäytyivät edellämainituilla tavoilla... Vanhempien loistavasta esimerkistä puhumattakaan, joissa kenkiä ei vaivauduttu ottamaan pois jaloista vaikka seinällä luki iso lappu että "ILMAN KENKIÄ" ... No opinpahan siitä reissusta taas paljon!!:D

En hirmuisesti muistanut räpsiä kuvia, ja ne mitä muistin oli suurin osa niin tärähtäneitä, ettei niitä olisi kuuna päivänäkään kehdannu julkaista!!!=D Joten saatte tyytyä nyt ainoastaan muutamaan hytti ja käytäväkuvaan!!!=D Maybe next time...

Keskiviikkona lähdimme puolestamme mummolaani yöksi koko poppoo... Kolmen viikon ruokasatsi tuli tankattua kahdessa päivässä..Tiedättehän perus mummot ruokavyöryjen kanssa!!;)
Ulkoiltuakin tuli reippaasti ja sai taas meidänkin hurtta riehua kunnolla mummin ja vaarin saksanpaimenkoiran kanssa!!!:) Oli meidänkin neiti kerrankin hiljaa koko automatkan kun kotiin ajettiin!!!=D

Norppa


Aurinkoista pääsiäistä kaikille lukijoille, mie aion vielä tän päivän pelailla ja ottaa muutenkin rennosti, sillä loppu pyhät kun menee taasen työn merkeissä!!! Meidän työpaikka kun on auki ympäri vuoden pyhistä riippumatta!!!:)


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

viime viikkojen kuulumisia ja kuva oksennusta!!

Ajattelin nyt piitkästä aikaa kirjoittaa ja koittaa säheltää näiden kuva ohjelmien kanssa, jos vaikka onnistuisin jokusen kuvan lataamaan tänne blogiteksteihin!!!:)

Todella paljon asioita on tapahtunut jälleen viime kirjoitus kerrasta!!! On ollut miehen pikkujoulu rientoja, jonne me puolisotkin olimme kutsuttuja, ollaan käyty katsomassa Twilightin uusimman elokuvan, on ollut laivareissua ja mikä huikeinta, meidän naimisiinmenoon on enää 3 päivää aikaa!!!=D

Työt on painanut päälle hurjaa vauhtia, 11 tunnin työpäivät ovat vieneet kaikki voimani ja vapaa-aikana ei ehdi lepäämään ollenkaan, kun täytyy yrittää ehtiä järjesteleen vielä omia häitäkin!!! Seurauksena tästä olen nyt kurkkukipuisena ja kuumeisena tätä tekstiä rustailemassa!! Täytyy ottaa viinimarja mehua pakkasesta sulamaan ja koittaa lääkitä itseään monilla rohdoilla jos saisi vältettyä mahdollisimman hyvin kipeenä olemisen elämäni suurimpana päivänä!! Tosin jos yhtään on minun tuuriini katsominen, olen taatusti korkeassa kuumeessa nenäliina paketti kädessä astelemassa alttarille!!!=D

No jospa vaikka aloittaisin niistä pikkujouluista!! Tänä vuonna pikkujoulut oli huomattavasti räväkämmät kuin viime vuonna!!! Pöytä järjestelyt olivat tosin huonot, mutta ei se menoa haitannut!! Itse lupauduin olemaan kuskin roolissa ja annoin mieheni nauttia rauhassa hauskan pidosta!!! Oli se selvinpäinkin hauskaa seurata miesten toljailuja!!! Tajoilijoillakin taisi mennä hermot meidän seurueeseen jo moneen kertaan ja he luultavasti toivovat ettemme tulisi sinne enää toiste!!!=D Olimme siis Tampereella Plevna ravintolassa!! Ravintola illallisen jälkeen siirryimme vielä pienemmällä porukalla Tesomalle Pedro´s bubiin!!! Illan saldona oli toisen pöydässä olijan (ei niin suositun) annoksen varastaminen, housut kintuissa juoksentelu parkkihallissa, kuseminen parkkihalliin, äijien keskeinen kimppakiva hississä ja miljoonat nolostumiset vartijan saavuttua paikalle, parit tappelun alut yms!!! Että sellainen perus pikkujoulu meininki!!=D Pääasia että miehillä oli kivaa!!!=D
Sori erittäin paska kuvan laatu, kamerani vetelee totaalisesti viimesiään!!! Kuva kuvastaa ehkä parhaiten seuraavaa aamua, vaikken ollutkaan ottanut mitään!!!=D
Laivallakin tuli tuossa pari päivää sitten käytyä!! Lähinnä hakemassa Tallinnan suunnalta vielä viimeisemmät viinakset häihin ja muutenkin rentoutumassa!!! Äitini ja hänen miehensä lähtivät myös matkaamme ja osittain oppaaksikin, kun emme ole Tallinnan puolella käyneet kun kerran aiemmin ja siitäkin on aikaa!!!=D  No linkka matka oli kaikkea muuta kuin rentoa, sattui olemaan puoli linkaa täynnä jonkun firman pikkujoulu sakkia ja meno oli heillä koko matkan enemmän ja vähemmän railakas!!! No laivalla oli ihan hauskaa, näimme Poets of the Fall:in livenä, ja voin sanoa ettei pojat yhtään pöllömmin tosiaan soittaneet livenäkään!!!:) Känniset äijät olivat moneen kohtaan häiriköimässä minun ja mieheni reissua, milloin yksi äijä porukka vislailemassa minulle ja laulelemassa Lady in rediä ja milloin oli joku ihmettelemässä miksen juo punaviinia, ja selittäessäni hänelle etten juo kun siitä tulee pää kipeeksi! Hänen vastaus asiaan oli että pääkipu lähtee seksillä!!! Minäpä siihen näppäränä tyttönä tiuskaisin, että joo niin varmaan... Moni nyky naisista olisi varmasti ollut haltioissaan saamastaan huomiosta, minua se oksetti ja teki mieli vetää kaikkia niin turpaan,etteivät olisi tunnistaneet itseään seuraavan aamuna!!! En todellakaan nauti siitä jos vieraat miehet tulee huuteleen jotain... en kaipaa sellaista huomiota elämääni!!! ja enempi se on niin pirun säälittävää!!!

No lukuunottamatta kuitenkin tuollaisia perinteisiä känni ääliöitä joita laivalla on, oli reissu muuten ihan ok!! Osa ressin tekijöistä saatiin taas pois päiväjärjestyksestä nesteytyksen muodossa!!!

Asukokonaisuutta!!
Häihin on enää muutama päivä!! Viikonloppuna oli papin tapaaminen ja kanttorin kanssa musiikin sopiminen, kyllä siinä tämäkin kovanaama meinasi herkistyä, kun kuuli perinteikkään häämarssin kajahtavan kirkon uruista soimaan!!!=D Melkein kaikki asiat alkaa olemaan reilassa, koiralle täytyy huomenna soitella hoitopaikkaa häiden ajaksi!!!

torstai 9. helmikuuta 2012

Boat trip!!

Laiva reissut on nyt sitten taas tältä erää reissailtu! Meillä kävi hyvä tuuri laiva matkaa varatessamme, kun satuimme bongaamaan matkapoikien sivuilta melkoisen hyvän tarjouksen. Laiva matka hytteineen päivineen teki meiltä kahdelta yhteensä 10€.. Mutta niihin muihin ostoksiin saikin sitten uppoamaan rahaa senkin edestä!=D Lähinnä viinaksiin!=D Ja Jarin battery lavaan!!;)

Jarin suosikit
Oli ihana päästä välillä johonkin muihin maisemiin oman kultansa kanssa! Taas jälleen kerran tyypilliseen Tiinamaiseen tuuriini olin kuumeessa heti jo satamaan päästyämme. Ei siinä auttanut muu kuin kiskoa buranaa vaan tiuhaan tahtiin naamaan ja toivoa, että olo siitä helpottaisi! Eli voitte varmaan kuvitella, ettei tää tyttö heti ekana iltana siellä kauheasti remunnut. Hytissä vietimme koko illan itseäni parannellen ja pikkusiskoani vahtien, sillä välillä kun äite ja hänen miehensä menivät tanssimaan.
Asukokonaisuutta: Cupcake cultin paita, Cybershopista ostetut farkkushortsit ja jostain perus marketista ostetut mustat, hieman kiiltävät sukkahousut.





 Olo oli onneksi jo paljon parempi seuraavana aamuna, vaikken saanukkaan nukuttua juuri ollenkaan, Jarin vallatessa koko sänky ja jättäen minulle vain sellaisen pienen 10cm kaistaleen, jossa koitin sitten epätoivoisesti yrittää nukkua ja samalla koettaa olla tippumati lattialle!=D (miehet..)
Söimme siinä päivällä pikaseisovapöytä systeemistä ruokaa, mutta kuten nykyään olen todennut, että laivan ruoka on kyllä suoranaista paskaa, jos totta puhutaan. Ei se ole enää niin hyvää kuin ennen vanhaan. Vaan pöydät tuntuvat notkuvan mauttomasta puolivalmis ruoka mössöstä, joka kaiken lisäksi on tarjolla liian kylmässä lämpöhauteessa. Tuloksena siis pöytään päästessä kylmä ja mauton ruoka!!

yritimme ottaa muutaman lässyn lässyn kuvan, mutta käsieni vanhuuden vapina ja paska kamera eivät oikein olleet yhteisymmärryksessä siinä hetkellä!!!:(
Onneksi tuo drinkki politiikka olikin sitten parempi tuolla baarin puolella!=D Oli ihanaa istuskella rauhassa oman kullan kanssa, katselemassa pihalle laivan lipumista merellä jäiden seassa. Vaikka kuinka koitimme varautua ja suunnitella pelastautumis tapoja, ei laiva siitä huolimatta uponnut, eikä ajanut jäävuoreen!!=D

 Vasemman puoleisessa kuvassa on siis ensin Jarin tilaama Tom collins ja vieressä minun tilaamani joku uutuus sesonki juoma joku applemelonade missä oli vesimeloonia, omenaa, kossua ja soodavettä.
Toisessa kuvassa on meidän juoma perhe johon sisältyy äiti redhell joka oli mansikkajäähile juoma kossulla, isä Tom collins ja vielä pikkunen Fireball shotti joka oli aika tuhti kanelin makuinen shotti.
Itse en tuosta shotista niin pitänyt, olisin sen sekoittanut riisipuuron joukkoon, jotta se olisi maistunut paremmalle!!=D
Mutta Jarille se maistui onneksi!!=D
Adan pingviini edustaa myös meidän kanssa!!=D
Enkä muuten enää ihmettele yhtään miksi kaikki äidit hössöttää niin hirveesti oman lapsensa mennessä ensi kertaa hoitoon ja yökylään jonnekkin muualle. Oli meinaan pikkasen itselläkin orpo olo kun ei koira ollu kotona ja ei tarvinnut sen perään vahtia ja viedä pihalle lenkille!=D Sara oli meinaan mummulassa yökylässä, eli siis Jarin äitellä!!

Ihan kiva reissu oli kokonaisuudessa, oli vähän vaan kylmä tulla kotiin kun pakkasta oli n.17 astetta ja kämpässä lämpötila näytti nippanappa 18 astetta plussaa...Ensimmäisenä saimmekin laittaa saunan lämpiään ja sytyttään alakerran lämmitysjärjestelmään valkeen!!

Loppuun voisin vielä paljastaa sellaisen pikku jutun, että kyllä ne häät taitaa tosissaan olla tulossa tälle tytölle joulukuussa!!;) <3