sunnuntai 8. tammikuuta 2012

uusi tugga ja ristiäiset

Kuten otsikkokin kertoo, menin pätkäsemään tukkaani vähän uuteen kuosiin... Sen siitä saa kun päätetään äiten kans lähteä vähän tyttöjen kesken hurvittelemaan!!!=D Ensin äite meni parturiin ja minä sillä aikaa kulutin aikaani Tokmannilla ja Jyskissä... Se oli ehkä äidiltä virhe teko jättää minut yksin kaupoille, tietäähän sen ettei siitä seuraa muuta kuin tyhjä kukkaro ja kauppakassien alle hukkunut tyttö rukka!!!=D
Jyskissä oli ale laarissa petivaatteita, joten nappasin sieltä mukaani perus violetin sävyiset pussilakana setit.. Niitä kun tuppaa tarviin, kun ajan myötä osa menee rikki ja osa on tietysti hautautuneena pyykki vuoren alle! Tokmannilta mukaani tarttui perus siivous tavaraa ja sitten siellä oli violetit flaneli tyyliset olohousut 40% alennuksessa ja pitsi legginsit, jotta saa pitää kesällä hameiden kanssa.
Äite tuli hakeen mua sitten parturinsa jälkeen ja ihasteltuani hänen uutta hius tyyliään ja kuultuani parturin hinnan leikkaukseen päätin soittaa itsekkin kyseiseen paikkaan, josko jotain olisi tehtävissä tälle omalle reuhkalle. Aikoja kyseiselle parturille oli vielä hyvin jäljellä, joten me tytöt päätimme sitten toteuttaa sama shoppailu kuvio vain toiste päin toteutettuna!=D
Tämän näköinen siitä sitten tuli, värjäyksen hoidin itse kotona vielä illalla!:) Tosiaan reilusti lähti tukkaa pois, kerroksittain leikattiin... Kyllä siinä tunti meni aikaa, tosin parturini oli harjoittelija, mutta kyllä häneltä se työ sujui jo varmoin ottein, aivan niinkuin ammattilaiselta! Ainut ongelma tukkaani työstäessä on se, että sitä on vaikka muille jakaa. Ei ehkä kuvien perusteella uskoisi, kun hiuslaatuni on niin raskas rakenteista, niin se tuppaa aina valumaan olemattomana päätä myöten. Parturinikin ihmetteli hiusten paljoutta ja pyysi jopa apua työkavereiltaan, kuinka tämän reuhkan saisi kevyemmän näköiseksi!=D

Toinen uusi asia elämässäni oli, että pääsin työhaastatteluun!!!=D (tunnelin päässä on sittenkin valoa)
Tähän lähi seudulle haettiin kokin paikkaa ja minä laitoin sinne hakemuksen. Työpaikka haku oli vuokrafirman kautta, joten haastattelutkin toimivat sen kautta. Mua jännitti aivan järkyttävästi... Kaiken lisäksi kun etsin paikkaa, jossa haastattelun olisi määrä olla, tuttuun epäonniseen tapaani harhailin muutamasta tienristeyksestä väärään suuntaan!=D No kysyttyäni tietä yhdestä kukkakaupasta pääsin onneksi perille viittä minuuttia ennen sovittua tapaamis aikaa. Haastattelu meni omasta mielestäni ihan hyvin... Jännittyneisyydestäni huolimatta onnistuin kertomaan suhteellisen hyvin kaikki työkokomukseni ja muutenkin osaamisestani. Haastattelijan ilmeistä ei vain osannut yhtään tulkita miten hänen mielestään haastattelu meni... Ensi viikon alusta saan tietää pääsenkö jatkohaastatteluun!:)

Eilen oli meidän kummityttömme ristiäiset! Siinä vasta jännittämistä olikin, kun minun oli tarkoitus lukea siellä edessä kaikkien vieraiden tuijottaessa joku kasteeseen kuuluva lasten evankeliumi. Puhuminen kun julkisesti tuottaa minulle suuria vaikeuksia... Tai ongelmani lähinnä suurimmaksi osaksi on pääni sisällä.. Jos joku ei ole lukenut aikaisempia tekstejäni niin minulla siis on synnynnäinen henkitorven ahtauma mikä ollaan leikattu n.1 vuotiaana. Siitä johtuen ääneni tosiaan ei ole mitenkään naisellisen heleä vaan se on melkoisen käheä ja möreä naisen ääneksi. Ääneni on tosiaan herättäny kummaksuntaa, ihmetyksiä, vihaa, oikeastaan laidasta laitaan... Varsinkin haukkumista sen osin on saanut kestää enemmän kuin tarpeeksi.
Mutta tosiaan selviydyin tekstin lukemisesta vaikka se olikin melkoisen hermoja raastavaa ja tunne oli sitä luokkaa, että taju lähtee hetkenä minä hyvänsä!=D Kaste tilaisuus oli todella kaunis ja paikkakin oli kodikas. Kummeja meitä oli tosiaan neljä kappaletta, minä ja Jari ja sitten oli veljeni naisystävän sisko ja hänen miehensä. Vauvan nimeksi muuten tuli Amanda Wilhelmiina.
Minä ja Jari vauvan kanssa
Sain myös kunnian tehdä kinkku voileipäkakun:
Pyysin äitiäni ottamaan tosiaan kuvia kamerallani ristiäisistä. Selailtuani niitä en voinut muuta kuin nauraa. Joka toinen kuva oli ristiäis tapahtumista ja joka toinen oli pikkusiskostani Adasta!=D
Iltamme jatkui vielä käynnillä Jarin pikkusiskon Hannan synttäreillä, joka täytti 16 vuotta!:)

Mutta kaippa minä lopetteleen taas tältä kertaa.. Olen kirjoittanut tätä tekstiä jo kaksi tuntia kun olen samalla katsellut telkkarista muumeja!=D Ei niin hyvä yhdistelmä! Pakkastakin näyttää pihalla olevan 15 astetta ja maisemat mitä ihanimmat talvi kuvien ottoon. Täytyy siis hautautua vaate kerrosten alle ja marssia kameran, koiran ja Jarin kanssa metsään.

2 kommenttia:

  1. Näyttää muuten herkulliselta tuo voileipäkakku! Sitä saa ihan liian harvoin syödäkseen :P :)
    Kauan siulla meni tohon koristeluun?

    VastaaPoista
  2. iitanen: kiitos, koristeluun menee aikalailla helposti tunti välillä jopa kaksi!=D se vähän vaihtelee sitä mukaan mikä on itsellä innostuksen aste!!!=D

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)