tiistai 20. maaliskuuta 2012

Ärrinmurrin..

Eilen katsellessani televisiosta Satuhäät ohjelmaa alkoi hermoni kiristymään todenteolla ihmisten pinnallisuutta kohtaan!! Morsian oli ensinnäkin sulhastaan 8 vuotta vanhempi ja oli iskenyt tämän jo kun sulhanen oli vielä ollut reilusti alaikäinen. Lisäksi ohjelmaa katsoessa kävi ilmi että tämä morsian oli ollut siihen nuoreen ikäänsä nähden ollut jo nelisen kertaa aiemmin kihloissa eri miesten kanssa ja samalla ollut säätöä tämän nykyisen pojan nulikan kanssa!!! Pelkästään tuo tuollainen joka äijän kanssa kihloissa sai ärsytykseni nousemaan jo melkoisen korkealle!! Eikö nykyään enää arvosteta kihloihin menoa ollenkaan? Tuntuu että sekin on nykyään sellainen hetken mielijohde joka on helppoa purkaa ja aloittaa uudestaan niin usein kun sattuu huvittamaan!!! Itselleni kihlaus merkitsee halua olla toisen kanssa koko loppu elämänsä!!! Eihän sille voi mitään jos on ollut vuosikausia naimisissa tai kihloissa ja sit huomaa että jotain tapahtuu suhteelle, ettei se yksinkertaisesti vaan enää toimi. Mutta kun nyky periaate tuntuu olevan se että kihlaus merkitsee suurinpiirtein yhtä paljon kuin sukkien vaihto, tehdään suurinpiirtein joka päivä uudestaan ja aina uuden parin kanssa!!!

Toisekseen tuo jo suhteessa oleva ihminen menee säätämään toisen selän takana, eli siis suomeksi on näitä salasuhteita!!! Se se vasta saa hermot paukkumaan ja lujaa!!! Mikä jumalauta siinä on ettei sitä toista voi jättää ensin reilusti ja vasta sen jälkeen mennään uuteen suhteeseen!!! Miks helvetissä pitää seurustella jos meno jalka vipattaa joka eri ilmansuuntaan, niin ettei perässä meinaa edes pysyä?? Sitten loukataan toista ja tehdään toisesta naurunalainen sillä valehtelemalla ja pahimmassa tapauksessa toinen saa siitä ikuiset traumat, eikä enää uskalla sitoutua keneenkään, peläten että uusikin kumppani pettää!! ei ei ei...

Sitten tämä Satuhäiden morsian piti ison messuamisen siitä, kun luotto kampaaja jossa hän oli aina käynyt, olikin paljastunut lesboksi. Hän ei voinut antaa sen enään tehdä hänen kampaustaan koska todennäkoisesti lesbo bakteerit siirtyisivät häneenkin!!! Sulhanen vähän yritti siinä puolustella kampaajaa mutta eihän siitä mitään tullut!!! Todella kiva sille kampaajalle, kun hänen maineensa pilataan julkisesti vain hänen seksuaalisen suuntautumisensa ansiosta, joka ei todennäköisesti edes julkisesti olisi mitenkään näkynyt!!!! Omassa ystävä piirissäni on eräs homo ja hänestä ei todellakaan asiaa huomaisi, ellei sattuisi tietämään!! Ihmisiä helvetti nekin on tykkää ne sitten miehistä, naisista tai pikku kivistä!!! Miten se sen luonnetta mihinkään muuttaa, jos se aikasemminkin on ollut mukava!! Ja nykyäänkö täällä pitäisi mukamas olla niin suvaitsevaisia että!! Huoh.. No ei se ukkokaan kovin viisaan tuntuinen ollut!! Oli kuulemma 16 kesäisenä jo katsellut sen muijan tissejä jossai huoltikan kassalla ja ihastunut sen takia!!!
Tuosta parista monet onkin varmaan lukenut iltalehdenkin sivuilta...

Että joku tuollainenkin saa sitten hermot paukkumaan oikeen kunnolla!!!=D Että tälläinen tilitys taas tällä kertaa!!! Itselleni ei hirveesti nyt ole viime aikoina sattunut mitään, kun olen päivät ollut siellä yrittäjä kurssilla!!!:) Minun piti tässä tehdä serkkutytölle 1 vuotis kakut hänen synttäreilleen, mutta valitettavasti pikkuneiti sairastui mahatautiin, jouduimme siis siirtämään juhlia jollekkin toiselle päivälle!!

Autokin meni katsastuksesta ihme ja kumma läpi!! Rahat vaan meni taas kaikki!! Ensinnäkin se lysti maksoi itsessään jo 71€ ja sitten tuli vielä yllätyksenä minulle maksettavaksi 13 euroa jotka oli auton edellisen omistajan maksamatta jääneet verot siihe autoon!!! Ja kun minun piti mennä tämä vielä maksamaan pankkiin jotta saan mahdollisimman pian otettua auton käyttöön piti minun siitäkin maksusta maksaa vielä 6€ lisää käsittely kuluja!!! Ei morjes!! No on ainakin leimalta päässyt ja nyt on auto myynnissä nettiautossa, jos sen vaikka joku ystävällisesti tulisi ostamaan pois!!:D että sellasta tälläkertaa tosiaan!!! Tuli vähän negatiivi-angsti painotteinen postaus, mutta toivottavasti ensi kerralla olisi jotain positiivistakin kerrottavaa!!=)  

Ai niin, onhan minulla pieni loppu kevennyskin tässä!!
Onko kukaan ikinä laittanut vahingossa kanakerma kastikkeeseen kerman sijaan vaniljakastiketta?;) minä olen!!
Erehdyksissäni en katsonut purkkia ennen kuin purkin sisältö oli kastikkeessa!!:D Siitä tuli vähän niinkuin sweet and sour tyylinen kastike!!=D

4 kommenttia:

  1. Mä katoin kanssa sen satuhäät ja voi helvetti voiko olla typerämpää juntti akkaa olemassa? :D Vielä sitten noita mielipiteitään tollaset hirvitykset päästetään telkkariin laukomaan niin avot. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano!!!:D Joku raja pitäis olla siinäkin millä naamalla/arvoilla tonne telkkariin päästetää!!:D

      Poista
    2. Telkkari-ihmiset varmaan ovat lähinnä rahan perässä noita ohjelmia tehdessään, ja kohuja aiheuttavat juntit ovat varsin hyvä väline moiseen :D Mitä kamalampi, sen parempi. Media <3

      Poista
    3. Niinpä!!! Niin ihastuttava ja varsinkin VIHASTUTTAVA media!!!<3:D

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)