maanantai 27. elokuuta 2012

synkin metsä, voi olla minun oma satumaailmani..

En ole hetkeen taas saanut aikaiseksi kirjoitella tänne mitään, vaikka mitäpä sitä blogia täyttämään jollain turhalla paskalla jos ei kerta ole mitään asiaakaan!!!=DD

Viikot tosiaan on vierähtänyt lähinnä työn merkeissä joten arkeeni ei ole kuulunut oikeastaan mitään sen ihmeempää!! Mummulassa köytiin tässä reilu viikko sitten viikonloppuna ja otettiin toi oma hurttakin pitkästä aikaa matkaan mukaan!! Meno matka olikin taas yhtä helvettiä koiran osalta, koska se saa aina jonkun paniikki kohtauksen auton ollessa liikkeellä!! Se huuto mikä tosta pienestä otuksesta lähtee on ihan käsittämätön ja ajaminen tuntuu olevan kaikkea muuta kuin turvallista!!! Mutta pääsimme kuin pääsimmekin ehjin nahoin mummulaan ja koiruutemme sai purkaa ylimääräistä energiaa riehumalla mummini ja vaarini oman saksanpaimenkoira Elroyn kanssa!!!:) Kärhämiltä ei vältytty, mutta teki ihan hyvää meidänkin neidille huomata, ettei hän ole aina se joka määrää koirien keskuudessa!!! Suurimmaksi osaksi koirat leikkivät sulassa sovussa!!!:)

Kotimatkalla meidän oli tarkoitus pysähtyä Ylöjärvellä hakemassa veljeltäni eräs lipasto! Lipaston mahdutettua takapenkille, jouduin kotimatkan ajaksi ottamaan koiran jalkatilaan etupenkille kanssani. Voi sitä hiljaisuutta mikä meidän autossa vallitsi koko matkan!! Kerran pari tuli todella säälittävä ja hiljainen ulina, mutta sitten koira nukahti jalkojeni juureen koko matkan ajaksi. Reppana tosiaan on ollut aina niin paniikissa siellä takapenkillä ja nytten se vasta koki olonsa turvalliseksi ollessaan meidän kanssa edessä. Olen siis aiemminkin tiennyt että se pelkää siellä takana, mutta olemme yrittäneet totutella sitä olemaan silti takana turvallisuus syistä, annettu aina makupaloja palkkioksikin siitä jos se oli edes hetken hiljaa, mutta mikään ei ole auttanut! Ei edes se että itse istun sen kanssa takana näyttämässä ettei ole mitään paniikkia!!
No täytyy tästälähtien pitää sitä aina edessä jos jonnekkin olemme menossa!!=)
Viime viikonloppuna oli kaunis ilma pitkästä aikaa, joten päätin suuntaa nokkani kohti metsien syövereitä!! Oi että kun mieli taas lepäsi.. Ainoa miinus on, että osa metsästä aiotaan kaataa, missä olen ennen tykännyt kierrellä!!!=(

Syksyn saapuminenkin harmittaa, koska kesää ei ole kerennyt tänä vuonna kunnolla ollakkaan!=(  Ja hää stressi alkaa oleen jo melkoisen korkea!! Enää kolme ja puoli kuukautta!!! Mihin tää aika menee?? Sain kuulla hääpukunikin olevan valmis!! Täytyy ensiviikolle sopia aika sovitukseen, jotta ompelija saa tehdä kaikki tarvittavat muutokset pukuun!!! Ainakin liikkeen omistaja oli kehunut puhelimessa pukuani todella kauniiksi, että hänkin oikein oli yllättynyt!! Toivottavasti se nyt sitten on minunkin mielestäni kaunis ja sellainen kun toivoin sen olevan!!!=D

Metsissä vaeltamisen hyvinä puolina voisin omakohtaisesti pitää sitä rauhassa olemista, sitä että siellä saa kulkea sellaisena kuin on, ettei tarvitse välittää yhtään, mitä muut ajattelee tai miltä muiden silmissä näytät.. Saa hyppiä, pomppia ja vaikka laulaa jos huvittaa, ilman että kukaan häirintyy, tai että keneltäkään tulisi minkäänlaista arvostelemista!!! Ja metsässä jos missä saa oman päänsä selväksi!! Ei tartte kuin hetki istahtaa omien ajatustensa kanssa kannon nokkaan, no johan alkaa ajatukset kirkastuun jälleen!!!:)
pohdintaa elämän monista kiemuroista
Minulle metsät ovat olleet pienestä asti omia fantasia maailmoja, joissa mielikuvitus voi rauhassa lentää!!:) (välillä vähän liikaakin)
Ensiviikko on töitä täynnä ja viikonloppunakin on tapahtumaa, joista kerron sitten seuraavassa postauksessa! Oikein ihanaa alkavaa viikkoa lukijoille!!!:)

5 kommenttia:

  1. Hirmu kauniita nuo metsä kuvat!

    VastaaPoista
  2. Olet henkeäsalpaavan kaunis. <3 Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. höpö höpö!! Mut kiitos kuitenkin kauniista sanoista!!:)<3

      Poista
  3. Laitoin sulle blogini puolelle haasteen :)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)