perjantai 4. tammikuuta 2013

kiireisen tyttösen horinoita

Heipsan taasen pitkästä aikaa!!! Kiirettä ja hulinaa on edelleen pitänyt tämän naisen elämässä, joten en ole ehtinyt ollenkaan tänne päivittelemään kuulumisiani!! Mutta nyt aion tehdä asiaan muutoksen!!!:) Hää ressit on ohi, työpaikan joulu ja uusvuosi hulinat on ohi, nyt ei hetkeen pitäisi mitään ihmeitä töiden lisäksi olla, ettenkö ehtisi päivittelemään useammin!!! En toki mene vannomaan mitään 100% koska se yleensä johtaa siihen, että niitä ylimääräisiä hulinoita alkaa ilmetä oikein rytinällä.

Joulut tuli vietettyä, tosin hieman latteammin kuin yleensä!!! Joulua edeltävän viikonlopun olin töissä, kuten myös itse joulu aaton, joten ei oikein tuota joulufiilistä ehtinyt juurikaan kertymään!! Työpaikan joululounas aiheutti melkoista hulinaa ja voin sanoa että se tiski savotta mistä koitin yksin selvitä oli aivan järjetön!! Tunnin verran ylitöissä sain olla siitä johtuen ja kun 7 aikaan illalla kotiin pääsin olin aivan valmis menemään suoraan yläkertaan maate!! Mieheni oli kultainen, hän oli lämmittänyt minulle joululaatikot valmiiksi ja paistanut kinkun, oli myös siivonnut ja laittanut kämppää joulu kuntoon!!! Oli ihanaa tulla rankan työpäivän jälkeen kotiin kun oli tuollainen vastaanotto!!! ^^ <3

Kynttilöitä oli sytytetty ja lahjat aseteltu meidän "suuren" kuusen alle!! <3<3
huikean suuret joulu laatikot!!:D Mies ei tykkää jouluruuista ollenkaan joten en viitsinyt itselleni kaupasta tuon suurempia ostaa!!:)

Lahjaksi emme juurikaan saaneet mitään, emmekä kyllä edes halunneetkaan koska juurihan meillä häät oli joita ihmiset olivat muistaneet meitä jopa hieman liikaakin!!! <3
Pomoiltani sain lahjaksi tälläisen ihanan ruusu kynttilän joka oli aseteltu kauniin Finnmarin maljan päälle!!! Lisäksi pomoiltani tuli tälläinen ihana muki joka oli täynnä suklaata!! <3

Äidiltäni ja hänen perheeltään saimme tälläisen ihanan seinäkoristeen!! Täytyy väin ensin keksiä missä se näyttää kaikista parhaimmalta ja että sinne saa pistokkeen seinään!!=D

Tuikkuihin siis tulee ihana ledi valo kun pistokkeen laittaa seinään, ei siis tarvitse pelätä että vanhat mummotapettimme kärvähtää oikeista tuikuista!!! ;)

Lisäksi lahjaksi tuli paljon suklaata ja jonkin verran rahaa. Ai niin ja sain minä myös Jarin siskolta ihania ihonhoito tuotteita/rasvoja joista osa oli kyllä todella toimivia näihin mun koppuraisiin käsiini!!! <3

Uusi vuosikin meni työn merkeissä!! Jaksoin sen verran valvoa, että ehdimme näkemään raketteja!! Koirakaan ei ollut moksiskaan raketeista, sitä kiinnosti enempi toisten koirien jälkien nuuhkuttelu!!! Hyvä niin, koska muistan meidän edesmenneen koiramme Ecun, kun se pelkäsi ihan hysteerisenä raketteja vaikka asuttiinkin maalla, ettei siellä niitä montaa edes ammuttu!!Muutaman kerran se pääsi jopa hysteerisyydessään karkaamaan ja oli muutaman päivän karkuteillä kunnes se jolkotteli kotipihaan!

Tein vähän myös pientä tukka piristettä, kun alkoi taasen vaihteeksi tuntumaan tylsältä tämä reuhka!!! Kaipaan usein muutosta hiuksiini ja yleensäkkin ulkoiseen olemukseeni, mutta hiukset ei noista päähän pinttymistä kauheasti kiittele!!! Olen kyllä huomattavasti vähentänyt näitä mielenhairahduksia, ettei tukkani kärsisi enempää ja olen paljon hoitanut niitä erilaisilla hoitoaineilla ja syönyt hiuksia vahvistavia kapseleita!!
Elikkä nipsin itselleni taasen otsatukan ja värjäsin sen mustaksi, plus vielä muutama sivuhaituva mustaksi!!:)
kukkuu
Että sellasta tänne, seuraavaksi aion postata tiivistelmän viime vuodesta!! Jahka saan sen valmiiksi!!! Mutta ihanaa alkavaa vuotta kaikille lukijoille!!!<3<3 Viikonloppu pitää sisällään Jarin ihanan pikkusiskon syntymäpäivät ja kotona lepäämistä ja voimien keräämistä taas ensiviikon työvuoroihin!!!

4 kommenttia:

  1. Oi, nuo uudet hiukset sopivat sulle ihan mielettömän hyvin! :) Nyt tuli mullekkin kauhea hinku värjäillä hiukset :D Mul itsel on tosi kuiva hiuslaatu ja se kärsii aina värjäysten jälkeen hirveesti. Siksi voin värjäillä todella harvoin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo kuivat hiukset ovat minullekkin kovin tuttu ilmiö!!! Kerrankin minulta lähti jopa kiva tuppo päästä kun hieman kärsivät värjäyksestä! Sen jälkeen olen kyllä käyttänyt ahkeraan hiusten hoito tuotteita ja vähentänyt huomattavasti värjäämistä!!:D

      Poista
  2. Mukavaa, jos sinusta saadaan kuulla taas enempi! ♥ Onkin ollut ikävä postauksiasi. Oi, kuinka söpösti sopii tuo uusi tukka sinulle! Muutenkin hiuksesi näyttävät hyväkuntoisilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos rakas!! ♥ Kieltämättä on itseänikin häirinnyt kovasti tämä ajan puute, kun ei ole ehtinyt tänne purkamaan ajatuksiaan vaikka kuinka olisi halunnut!!! Mutta toivottavasti nyt saisin vältettyä ylimääräisiltä kiireiltä ja ehtisin paremmin keskittyä tähän blogimaailmaan!!!:) ♥

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)