torstai 24. tammikuuta 2013

pohdintoja mielen syövereistä

Viime viikonloppuna sain yhtäkkiä innostuksen järjestää pienimuotoisen perhe päivällisen!! Kutsuimme äitini, hänen miehensä sekä pikkusiskoni meille sunnuntaina syömään! Ruuaksi valmistin taikinoitua lohta, valkosipulikermaperunoita ja fetasalaattia. Jälkiruuaksi meitä odotti vielä kolmensuklaan hyydykekakku!!!:) Oli mukava kokkailla oikein kunnolla jollekkin porukalle ja nauttia perheenä ruuasta ja seurasta! Tälläisiä tilanteita kun nykyisin harvemmin enää tulee vietettyä. Joulu taitaakin olla ainoa vuodenpäivä jolloin saa perheen saman pöydän ääreen!! Pohdiskelin itsekseni ja mummini kanssa puhelimessa, että tälläisistä asioista täytyisi ottaa oikein tapa! Eri puolilla suomea (tai lähinnä Pirkanmaata) asuvia sukulaisia kun nykyisin harvoin näkee, pitäisi ottaa oikein perinteeksi vierailla aina jonkun luona syömässä kerran kuukaudessa tai kerran kahdessa kuukaudessa, tulisi heitäkin nähtyä useammin!! Ei voisi laittaa kiireitä tekosyyksi mikä nykyään tuntuu vähän kaikilla olevan enempi sääntö kuin poikkeus!!!
Ikinä ei saisi olla liian kiire ettei ehtisi nähdä rakkaita sukulaisiaan! Lisäksi tuollaiset ruokahetket kestävät yleensä kauemmin kuin pikaiset kahvihetket, niin tulee oikeasti kunnolla juteltua kaikki kuulumiset läpi ja nautittua toisten seurasta!! Itse varsinkin kun olen todella perhe läheinen ihminen, olisi tälläiset tilanteet ehdottoman tärkeitä!!!:)
Kalaankin piti miettiä kymmenen kapustaa että sen sai tapettua jotenkin tohon lautaselle!!!=D

Muutama päivä ollut tässä vapaata taasen töistä ja ne onkin oikeastaan mennyt viipottaessa jossai muualla kuin kotosalla. Eilenkin olin kuskaamassa ystävää kaupoilla, kun hänellä ei ole tällä hetkellä autoa käytössä, meiltä kun lähimpään kauppaan on yli 10km matkaa!!! Tai no on tossa pieni maalaiskauppa jonku 500 metrin päässä, mutta siellä ei kyllä kovin kummonen valikoima ole, jos oikeesti jotain vähänkin maitopurkkia ihmeellisempää tarvitsee!!!

Flunssa meinaa koko ajan pukata päälle, mutta ei tule kunnolla kuitenkaan, koko ajan on voimaton olo ja nenä tuhistaa, mutta kuume ei nouse eikä tuu kunnolla kipeeksi, että voisi oikeen petipotilaaksi linnottautua sohvan nurkkaan!!! Mieltä nyt on onneksi piristänyt todella paljon pihalla oleva kaunis aurinkoinen pakkas sää jossa on tullut ulkoiltua koiran kanssa joka päivä useampaankin otteeseen!!!

Eilen oli upea auringonlasku, kun olin koiran kanssa lenkkeilemässä läheisellä peltoaukealla!!!
Lautapeli hamsterina minun oli pakko ostaa taasen uusi peli kokoelmiimme, kun sen edullisesti kaupassa satuin näkemään ja täytyy sanoa, ettei ollenkaan ollut huono peli! Ohjeet oli todella simppelit, mutta peli itsessään oli sopivan haastava ja siinä jopa joutui hieman taktikoimaan ja pohtimaan seuraavaa siirtoaan!! Fantasia aiheinen peli on taasen kyseessä, tai oikeastaan keskiaikainen..tai miten sen nyt luokittelisi, kun kuitenkin on lohikäärmeitä ja velhoja, linnoja ja kyliä.


Kuvia kannattaa klikata auki jos parempaa selvää haluaa saada, meillä kun kämpän valaistus on ihan onnetonta ja kamerakaan ei ole todellakaan mitään huippuluokkaa!!

Huomenna olisi tiedossa pitkästä aikaa kyläilyä Jarin veljen ja hänen naisystävänsä luona!!! Viikonloppu meneekin taasen vaihteeksi töissä säheltäessä!!! Viime aikoina olen tuntenut oloni töissä kovin ulkopuoliseksi, työmotivaatio on hukkunut aivan nolliin, mutta täytyy koittaa jaksaa, koska töitä minä nyt tarvitsen ja tähän hätään ei parempaakaan paikkaa löydy. Ja kaippa tämä voi olla ihan vain tuntemuskin ilman todellista perää, tai ainakin toivon niin... eiköhän tämä tästä taasen. Viime päivät ovat vaan olleet taasen heiman rankkoja, mutta onneksi vapaa päivät piristävät!!! Mukavaa loppuviikkoa teille lukijoille ja ihanaa viikonloppua!!!:)

8 kommenttia:

  1. Aa, taas uusi lautapelivinkkaus! ;) Nyt ei ollakkaan vähään aikaan käyty kattelemassa uusia lautapelejä, niin hyvä lukee täältä, että mitä kannattaa ainakin harkita. :D ♥ Kauniita kuvia oot saanut otettua, ja hyvää viikonloppua siullekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se on hyvä jos tästä mun peli esittelystä on hyötyä muillekkin, ettei turhaan mene ostelemaan jotain mikä ei näytäkkään loppupeleissä kivalta peliltä!!!:)^^ Itse tosiaan olen melkoinen hamsteri noiden pelien suhteen!! Tuntuu ettei niitä ikinä ole liikaa ja kaupassa odottelee edelleenkin monen monta peliä, jotka mielelläni kotiuttaisin meidän kokoelmiimme!!!:D

      Kiitos!!^^

      Poista
  2. On kivaa kokkailla ystäville ja perheelle, varsinkin jos pöydän ääreen istahtaa hieman enemmänkin porukkaa syömään :) Omnoms!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, harmi vain tosiaan kun sitä nykyisin järjestelee niin harvoin mitään tuollaista, täytyypi kehitellä siitä uusi perinne arkeen!!!:)

      Poista
  3. Oi, ihanan näköistä siellä. Kateeksi käypi, kun asustelette noin upeiden maisemien keskellä. :) Asuisinpa lähellä, niin voitais käydä yhdessä piristävillä kävelyillä.

    Tosi hyvin oivallettu, että voisi vaikka ottaa tavaksi sukulaisten kanssa atrioimisen! Kuulosti muuten namilta nuo ruuat, erityisesti valkosipuliperunat ja fetasalaatti on suurta herkkua. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vain olenko miettinyt monesti samaa, että harmi kun asumme niin kaukana toisistamme!! Vaikutat juuri niin samankaltaiselta ihmiseltä, jonka kanssa aika varmasti kuluisi kuin siivillä!!!^^♥ Meillä kun tuntuu olevan todella paljon samoja ajatuksia,kokemuksia ja mielenkiinnon kohteita!!! Tunnut ihan kaksoisolennolta!!!^^

      Valkosipuliperunat ja fetasalaatti!!!♥♥♥ Niitä voisi syödä vaikka kuinka paljon!!!^^♥

      Poista
  4. Awws, kaksoisolento♥ Minäkin uskon, että tulisimme toimeen erinomaisesti! :) Ja kukapa ei tulisi sinun kanssasi, kun olet niin lämminhenkinen ja ymmärtäväinen ihminen. *Pus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aww.. voi kiitos paljon rakas!!!♥ liikutuin todella niin kauniista sanoistasi!!!♥♥ *pus*

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)