lauantai 25. huhtikuuta 2015

Lumos maxima

Kuten viime postaukseni alkoi Potterimaisissa tunnelmissa ainakin otsikon perusteella ja loppuikin Potterimaisiin kuviin, niin päätin aloittaa tämän postauksen, milläs muullakaan kun Potterilla! =D Ajattelin raottaa teille hieman tätä Potterihulluutta mikä sisuksissani möyrii, ja joka on lumonnut mieleni jo ala-asteelta lähtien.
Olin ala-asteella niitä ihmisiä, jotka vastustelivat Harry Potterin lukemista viimeiseen asti, mietin tuolloin että miten jotkut voivat niin hullaantua jostain lapsellisista velhokirjoista ja varsinkin kun kansikuvat eivät tuolloin omaa silmää hivellyt sitten millään muotoa. Pitkän taistelun jälkeen päätin kuitenkin itsekkin antautua tuolle hulluudelle ja lukea ensimmäisen luvun kyseisesen kirjasarjan ensimmäisestä opuksesta. Meni ensimmäinen luku, meni toinen, kolmas..ja pian huomasinkin että takakansi oli suljettava kiinni kirjan loppumisen tähden. Olin lumoutunut. Kuinka tyhmältä tuntuikaan kaikki se vastustelu, vaikka kirjasarja oli todella hyvä. Kirjasarja avasi kiinnostukseni velhoja, taikuutta ja maagisia olentoja kohtaan. Hullaannuin sarjasta niin paljon että ostin viikkorahoillani aina kun pystyin kaikkea fanitavaraa ja toivoin niitä aina joulu- ja syntymäpäivälahjaksi. Minulla oli tarroja, Harrypotter säilytyslaatikoita, kansioita, vihkoja, huispauspelikortit, avaimenperiä ja Harry Potter shamppoo pullo. Jäljellä noista tuon aikaisista keräily esineistä minulla ei ole enää kuin huispauspelikortit ja kansio/mappi. Violetti kiven muotoinen avaimenperä, jossa oli sisään mentävä kurkistusluukku josta näki Hermionen tieto"ruudun", hukkui joskus yläasteen paikkeilla, se jos mikä tuolloin harmitti ja kovasti. Jälkeen päin ajateltuna on harmittanut myös vietävästi shamppoopullon pois heittäminen, vaikkei shamppoo sieltä kunnolla pois tullutkaan, niin olisi sen voinut pestä ja säästää loistavana figuurina.

Häämatkan aarteita <3
Myöhemmin olen tässä vuosien varrella kerännyt Harry Potter kirjasarjan kaikki kirjat ja elokuvat. Kokoelmiin on hiljattain tarttunut myös paljon muutakin fanitavaraa. Legoina muunmuassa Tylypahkan linna ja huispaus minisetti, häämatkalta mukaan lähti yllä oleva Harryn taikasauva. Lisäksi tässä viimeisen parin kuukauden aikana kokoelmani on kasvanut näillä jutuilla:


Tämän avaimenperän ostin Huuto.netistä, onhan se nyt melkosen pähee! ;)


Samaan aikaan Huuto.netistä tarttui kokoelmiini myös Gameboy advancelle tämä Potteri peli:


Lisäksi lähitienoon kirpparit ovat olleet lähiaikoina kovinkin anteliaalla tuulella:


Tuo Harry Potterin Salaisuuksien kammio tarttui kymmenen euron hintaan, vaikka hinta oli hieman kallis, mutta oli se sen arvoinen, eipä näitä pleikka ykkösen pelejä tule joka päivä vastaan, saati sitten kun tätä yksilöä en ole koskaan aiemmin edes nähnyt, oli se pakko kotiuttaa hinnasta huolimatta.


Nämä pelikortit puolestaan tarttui kumpainenkin matkaan vain euron hintalapulla, olin enemmän kuin tyytyväinen näihin löydöksiin! ^_^

Moni varmaan ajattelee, että jo on muija jääny ala-aste tasolle noiden krääsien kanssa, mutta siinä kohdin minä näytän vain kieltä. Haluan mieluummin elää elämäni täysillä nauttien lapsekkaasta mielestäni, kuin että pilaisin moiset innostukset ajattelemalla etten voi enää tässä iässä ostella tälläisiä juttuja, kun pitäisi olla aikuinen... En halua olla tylsä aikuinen vaan haluan muistella vanhana kiikkustuolissa (jos nyt sinne asti pääsee) kuinka nautin elämästäni ja keräsin itselle kiinnostavia asioita muiden mielipiteistä huolimatta! :)

Onko lukijoissa muita jotka ovat hullaantuneet Harry Potterista tai jostain muusta asiasta? :) Mitä esineitä te olette keräilleet hullun kiilto silmissä? ;) Onko jokin keräilyesine minkä olette heittäneet poies vain koska olette ajatelleet joskus sen olevan lapsellista ja on sitten myöhemmin kaduttanut?

7 kommenttia:

  1. Jaa tulikohan tää kommentti vieläkään? Poista, jos tää on täällä sata kertaa... :D

    Äh, olinpa törppö ja onnistuin kadottamaan kamalan pitkän kommentin! Noh, yritetään muistella uudestaan että mitä kaikkea sitä pitikään sanomani :D Ensinnäkin ainakin se, että onpa kyllä melkoista Potter- omistautumista havaittavissa! Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, etten ole lukenut yhden ainutta Potter- kirjaa o__o elokuvia jokusen katsonut ja sitä kautta tiedän kuitenkin mistä puhutaan, mutta kyllä mä tunnen omaavani aika suuren aukon sivistyksessä. :D Monesti olen miettinyt että pitäsi tämä vika korjata, mutta lukulista on niin mahottoman suuri että on vaan venyny tämä operaatio. Ja toisaalta, myönnän miettineeni että onko se tämän ikäsen ihan pöljää lukea nuorten kirjoja, vaan toisaalta.... luen mä muutenkin aina toisinaan niin outoja ja lapsellisia teoksia että kaverit vaan pyörittelee silmiään :D

    Mä oon itse ihan tavattoman ihastunut Paavo Pesusieneen, ja mulla onkin tässä tietokoneen yläpuolella "paavoalttari" minne oon koonnu mm. mittavan dvd- kokoelmani, pari pehmoa, kinder-yllätyksiä, ja mitä tuota krääsää nyt on :D Seiniltä löytyy taulu ja postikortteja sekä tommosia ihme pahvilätysköitä :D Kaapissa on jemmassa pyyhe ja pari paitaa, löytyyhän tuota... :D Ja meen aivan innosta sekasin jos jostain löytyy jotakin uutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vain kerran! :) monesti kironnut tätä bloggeria kun koittaa jollekkin kommenttia kirjottaa, niin toisinaan tulee kommentit tuplana ja toisinaan saat kommentit kirjottaa 300 kertaa uudellee ja siltikään ei välttämättä mene kommentit perille asti! :( mörr

      Koskaan ei ole liian vanha lukeakseen nuorten kirjoja! ;) potterit paranevat loppua kohden ja siinä on mielestäni otettu hienosti huomioon hahmojen varttuminen, ensimmäiset kolme osaa on kevyempiä, on niissäkin siis niitä jännittäviä kohtia yms, mutta nelosesta eteenpäin tyyli muuttuu selkeästi, aletaan ottaa huomioon kypsemmät ajatukset, ihastumiset ja aikuisuuteen liittyvät jutut ja tunnelma muuttuu muutenkin paljon synkemmäksi ja jännittävämmäksi. Parasta kyseisessä sarjassa on monien juonenkäänteiden lisäksi huumori, se on jotain niin parhautta omaan makuun, joka valitettavasti ei elokuviin välity samalla lailla! :/ että suosittelen kovin, jos vain joskus löytyy sopiva rako aloittaa sarjan lukeminen! ^_^

      Oi Paavo Pesusieni <3 ihanaa kuulla etten ole ainoa joka fanittaa jotain näin kovasti! :D tiedän niin tuon tunteen kuinka sitä menee iha sekasi ku löytää jotai uutta siihe omaan keräilykokoelmaan! ^_^ olisi hienoa joskus nähdä blogisi puolella postausta keräilykohteestasi! ^_^

      Poista
    2. Se on kyllä totta, että elokuvat harvemmin antavat kirjalle sen ansaitsemia oikeuksia! Niin paljon asiaa pitäisi mahduttaa niin lyhyeen aikaan, ja kaikki asioiden kuvaaminen henkilän näkökulmasta on melko haastavaa toteuttaa kuvilla. Mutta yksi poikkeus on joka vahvistaa säännön, nimittäin itse olen ainakin pitänyt enemmän tästä True Blood tv-sarjasta, mitä kirjasarjasta johon se alkujaan perustuu! Mutta, kyllä minun varmasti jossakin välissä täytyy tilaa tehdä noille Pottereiden lukemiselle, sillä muutaman vuoden olen sitä oikeasti miettinyt että pitäisi :D Ja jos se edelleen vaivaa päätä, niin kyllä sitä tosiaan pitäisi ryhtyä toimeen :D Olenkin tässä itseasiassa aloittanut yhden uuden nuortenkirjasarjan lukemisen, josta yksi kolmesta on nyt luettuna, ja onhan ihan mukava välillä lukea vähän tämmöistä helpompaa fantasiakirjallisuutta. Tästä sarjasta onkin blogiin tulossa pieni esittely, kunhan saan nuo kaksi seuraavaakin kirjaa luettua, mutta tällä innostuksen puuskalla ei pitäisi kamalan kaukaa mennä. ;)

      Ooh, joo, mää oon niin kova Paavo- fani että oli pakko käydä kattomassa se uus leffaki ensi-illassa! :D Vähän pelotti se 3D- animointihommeli, mut ei se sit loppuunsa häirinnykkään yhtään niin pahasti mitä oli ajatellu! Oli siellä sitä "oikeeta" piirrosmaailmaakin mukana kuitenki yli puolet leffasta :) Mut täytyypä ottaa vinkkiä korvan taa, ehkä mä tosiaan esittelen Paavo- kokoelmani vielä ;)

      Poista
    3. Nyt täytyy itte nolona tunnustaa etten ole koskaan puolestaan kertaakaan kattonut True Bloodia :'D tuntuu et kaikki sitä on vahdannu ja höpöttää siitä ja itte oon täysin tietämätön kaikesta! :D mut niinhän se monesti on et leffoihin on vaikeaa saada täydellisesti vangittua sitä kirjan ideaa ja kun leffojen tekijöillä on kuitenkin vapaat kädet ja se oma näkemys, mutta näemmä välillä on niitä poikkeuksia jossa leffa/tv-sarja voittaa alkuperäiset kirjat! Kerran oon löytänyt kirjan ja leffan jotka mielestäni ovat kuin kopioita toisistaan ja kuuluu ehdottomasti lempi kirjoihini ja lempi elokuvieni kastiin ja se on Geishan muistelmat. Leffan oon kattonu about tuhat kertaa kertaakaan kyllästymättä ja kirjan kun löysin kirpparilta (ylläri pylläri) , ahmin sen kerta istumalta! ^_^

      Oi, meijjän piti kans käydä kahtomas se Paavo leffa mut jäi väliin ajanpuutteen tai rahatilanteen takia! =/ täytyy joskus koittaa bongata se edullisesti leffakokoelmiini! ;)

      Poista
    4. Mä ootan kanssa sitä Paavo leffan ilmestymistä dvd:lle. Oli jotenki vaikea olo kuitenkin sit siellä leffateatterissa, kun eihän siellä ollu muitaku minä ja kourallinen muksuja (+ niiden huoltajat), niin mulla oli monessakin kohtaa sellanen olo että olis halunnu nauraa räkäsesti vedet silmissä, mut sit ei kehannu kun pelkäs antavansa huonoa esimerkkiä niille lapsille, sillai että "näin on ihan ok toimia" (miten ne tyypit leffassa siis tekee) :D En nyt kehtaa spoilata että millasista kohtauksista oli kyse, mut siis, sellasta outoa Paavo- huumoria mikä avautuu vähän eri tavalla lapselle kun aikuiselle :D Eli kunhan sen dvd:llä saa, niin aijon kattoa koti sohvalla ja nauraa ihan niin paljon ku naurattaa ja niin typerille jutuille ku huvittaa! :D

      Poista
  2. Mä oon ihan tylsä, kun en oikein keräile mitään tuommoista teemajuttua :D Ainoastaan naamioita. Se lähinnä johtuu siitä että olen itse vähän anti-materialistinen, mutta musta on sikahauskaa kun muut ihmiset keräilee jotain, kuten tällaisia Harry Potter tai Paavo-juttuja! ♥
    Hello Kitty ja My Little Ponyt on lähipiirissäni aika yleisiä keräilykohteita. Vähän kaduttaa että annoin omat My Little Ponyni pois aikanaan, mutta sentään meni kaverille.
    Olen kyllä haaveillut itse kerääväni sellaisia Monster Hign nukkeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höps höps, et sää mikää tylsä oo! ♡ hienoa et on joukoissa myös sellaisiakin ihmisiä jotka eivät hukuttaudu materialismiin! :)
      My little ponyt on melko suosittuja monilla, ja etenki nuo Monster High nuket tuntuu olevan etenkin synkemmäntyylin edustavien ihmisten suosittuja keräilykohteita :) ne on kyllä hienoja ja monesti niitä kaupassa kattellu, vaikkei omassa rintalastassa aiheutakkaan sellaista pakkosaada-tunnetta! :) ei muuta kun rohkeasti keräilemään kokoelmaa kasaan nukke kerrallaan jos todella tuntuu siltä, ettei jää sitten myöhemmin kaduttamaan! :)

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)