Näytetään tekstit, joissa on tunniste läski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läski. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kaiken alla on norppa

Toukokuu alkaa olla lopuillaan ja kesäkuu on aivan kulman takana. Miten tämä kevät menikin näin hujauksessa? Viileät säät ovat piinanneet niin pitkään ettei kesää ole huomannut oikeastaan muusta kuin puihin ilmaantuvista hiirenkorvista! Olen ollut tänä keväänä hirmuisen aikaansaamaton, monesti halunnut tehdä kaikenlaista pelailla, käydä lenkillä, pitää kämpästämme parempaa huolta, kommentoida moniin blogiteksteihin jotka ovat herättäneet ajatuksia, kirjeiden kirjoittaminen on jäänyt aivan retuperälle ja odottavat tuossa vieressäni kirjahyllyllä sopivaa inspiraatiota. Mutta mihinkään näistä sitä kaivattua inspiaatiota ja energiaa ei ole... lisäksi nyt alkava ilmojen lämpiäminen on saanut minut havahtumaan, millaisen muodonmuutoksen olen kroppaani saanut aikaiseksi. Olen kerryttänyt itselleni sitä mukaan vararenkaita ylleni mitä enempi on talvella ollut vaatekerroksia päällä ja nyt kun olen joutunut kuorimaan vaatekerroksia pois, olen joutunut toteamaan ettei vaivalla hankitut michelinrenkaani häviäkkään samaan tahtiin mitä vaatekerrokset. Lopputuloksena on tuhdissa kunnossa oleva norppa.

Ja tässä vaiheessa on kenenkään turha tulla sanomaan etten ole mikään läski, että on muka vääränlainen kehonkuva tai muuta potaskaa. Vaaka ja vaatteet eivät valehtele, ennen isohkot housut ovat tätänykyään pienet ja vaatekokoni on kasvanut ainakin kaksi numeroa isommaksi. Ja jos joku tulee mulle sanomaan että naisella pitää olla muotoja ja jotain josta ottaa kiinni, niin voin suoraan että painukoot muualle vakuuttelemaan. Muotoja voi olla myös vaikka olisi timmissä kunnossa!!! Lisäksi en ymmärrä miksi pitää muistuttaa niitä amerikan liikalihavia, ennen kun voi muka sanoa olevansa lihava? Kyllähän sen jokainen tuntee omassa kehossaan milloin on hyvä olla ja milloin ollaan vaarallisilla vesillä!
Katsellessani uusia valokuvia ja verrattuani niitä kaks vuotta sitten otettuihin kuviin, meinasi oikeasti poru päästä. Mietin monesti katseltuani nykyisiä kuvia, että kuka helvetti kuvissa on, en tunnista niistä enää itseäni, en koe olevani millään muotoa viehättävä ja se valitettavasti näkyy kaikessa! Ainoa mistä olen tyytyväinen nykyisen painon kohdalla, niin se että olen saanut rintavarustukseen enempi kokoa, mutta se on laiha lohtu kun tuskailee näiden hyllyvien uimarenkaiden ja tuhtien tukkijalkojen kanssa, kaksarin läpättäessä tuulessa. Tännekkin saa valikoida monien kuvien joukosta vain ne kuvat joissa kuvakulma peittää todelliset näkymät...olisi kivaa kun olisi jälleen se hoikempi minä jollon voi valita vain sen mukaan mikä kuva on vähiten heilahtanut..

Minulla oli pieni kipinä tuossa noin kolme viikkoa sitten, aloin käymään töiden jälkeen lenkillä säännöllisesti ja tein samaan syssyyn vielä sisällä vatsa, selkä ja jalkalihasreeniä. Mutta kuinkas sitten kävikään, kerran kokeiltuani muutaman metrin juoksua tuolla maastossa sanoikin oikeapolvi riksraks ja poks. Sen jälkeen olenkin taistellut sen kanssa että saan pidettyä sen työkuntoisena, joten lenkit ovat jääneet pois. Lisäksi sairastuin viikko sitten flunssaan, joten lenkkeilystä ei ole tullut senkään vertaa mitään. :(

Kunpa voisin vain kaahata itseni laihemmaksi...

Millä saisin kadoksissa olleen lenkkeilyvimman takaisin? Millä saan itseni lopettamaan lohtusyömisen? vinkkejä otetaan enemmän kuin mielellään vastaan! millä te pidätte painonne kurissa? ruokavalio? Liikunta?

maanantai 20. lokakuuta 2014

Liekkien tanssi rautaisella oksalla

Koitan ensimmäisen kerran postata tabletilla kun kröhöm..menin jälleen hajottamaan meidän läppärin.. -_-' mä oon kyllä varmaan tapaturmien, esineiden hajottamisen ja muiden ikävien/nolojen kommellusten kruunaamaton kuningatar!!:D

Muutaman viime kuukauden aikana on tullut tehtyä muutama kiva löytö jotka haluan täälä esitellä!:)
Innostun vaatteista jossa on jotain kivaa jujua, nyöritystä, erikoista leikkausta tai rypytystä/muuta koristusta. Harvoin tulee ostettua ihan perus mustaa neuletakkia tai perus mustia housuja...
Ensimmäisenä haluan näyttää hupparin jonka löysin rockjetin liikkeestä Tampereelta.

Tämä huppari-takki on kaksi osainen ja sitä voi käyttää monella eri tavalla. Vetoketjut voi yhdistää kiinni toppiosan vetoketjuihin, jolloin hupparista saadaan hieman väljempi ja viiltokohdat roikkuvat löysempinä.

Tai hupparia voi pitää ihan omana yksilönään ja saada näkyvyyttä vaihtamalla alle vaikka erivärisen topin jotta viiltokohdat korostuisivat!:) toppi osiota voi pitää omana itsenään tai hupparin kanssa :)

Jätin viimosista kuvista topin alta pois jotta nuo viillot erottuvat paremmin! :) takki sattui olemaan 40% alennuksessa joten matkaan se lähti oikein mieluusti ^_^

Seuraava ihana löytö minkä tein viime perjantaina kiinatrikoosta tayssin reissun jälkeen, oli keinonahkainen hamonen. Yllätyin tämän hameen istuvuudesta, tykkäsin hirmuisesti tuosta suorasta yläosasta ja röyhelöisestä alaosasta!!^_^♥




Erilaisilla vöillä ja muilla asusteilla saa myös kivaa ilmettä ja räväkkyyttä tuohon hamoseen :)

Viimesimpänä muttei vähäisimpänä löysin kirpparilta meille ruokahuoneeseen uuden lampun!!

Saatiin vähän enempi meidän tyyliseksi ruokahuone!^_^ pienen pienin askelin saadaan kämpästä aina askeleen verran enempi meidän tyylinen. Ostin tuohon ihanaan takorautaiseen kynttelikköön vielä tuollaiset liekki valot tunnelmointia varten, eihän niitä oikein arkena voi käyttää kun ei näe mitään mutta kun haluaa vähän spesiaalimpaa tunnelmointia niin kynttilöiden kanssa nuo on aivan omiaan ^_^♥

Semmosia löytömyksiä!:) muuten kuuluu ihan tasasta arkea, viime viikko oli syyslomien takia työvuorot vähissä, ei tarvittu sijaisia missään, mutta oli oikein mukavaa ihan vain ollakkin kotona, saanu hieman siivottua kaappeja ja katsellut Tudorssien tuotantokausia läpi! :) lisäksi ollaan autettu anoppia muuttopuuhissa kun hän sai asuntonsa myytyä!:)
Syksykin kiitää jo hirmuista vauhtia eteenpäin ja ilmassa leijailee koko ajan talven tuoksu. Kaupatkin ovat täyttyneet jo joulukalentereista ja kuusen koristeista.

Tayssi käynnit loppuivat nyt viime perjantaina, todettiin ettei voida tehdä mitään hyväkseni, keuhkoissani ei ole mitään lääkinnällisesti parannettavaa ongelmaa, satun vain sairastumaan normaalia herkemmin keuhkokuumeisiin ja keuhkoputkentulehduksiin johtuen tuosta synnynnäisestä henkitorven ahtaumasta. Sain reseptin keuhkokuume rokotteeseen joka on voimassa läpi elämän, mutta maksaa sen verran paljon että odottelen seuraavaa palkkapäivää että sen voin lunastaa. Vuoden välein käyn kontrollissa asian tiimoilta mutta muuten täytyy itse huolehtia siitä että liikun tarpeeksi, syön terveellisesti ja menen heti lääkäriin kun alkaa keuhkoputkentulehdus oireet ilmenemään.
Sattui melkoisen nolo tapahtuma poistuessani sairaalalta. Mieheni pomon vaimo käveli melkein pääovien kohdalla vastaan ja tervehdittyäni häntä hän innostui jäämään hetkeksi juttelemaan kanssani, kesken keskustelun tämä nainen rupesi minulta utelemaan että odotanko lasta kun näytän kuulemma siltä, siinä sitten nolostuneena selitin että ihan itse hankittua läskiä on kaikki!! :'D miehelleni tämän jälkeen laitoin viestiä että nyt alko porkkanakuuri kun minua luullaan jo raskaana olevaksi, että turha enää väittää ettenkö muka ole pullukka!!:D

Ei siinä viel kaikki, mennessäni tämän tapauksen jälkeen ruokakauppaan, meinasin maksaa kännykkäni muiden ostosten mukana!:D kassamyyjä vain laittoi kännykkäni kortinlukijapäätteen viereen ja tokaisi että puhelin on varmaankin omani jota en taida haluta toistamiseen maksaa!!:'D että näin täällä päin.. :D

♥ Syksyistä viikon jatkoa kaikille ♥