perjantai 12. heinäkuuta 2013

Viljapellon tuulispäät

En muista koska olisin viimeksi käynyt itse poimimassa mansikoita oikein mansikkamaalta! Varmaan joskus yläaste aikoina, kun sitä tuli tehtyä kesätöissä!!!:) Äitini sai minut innostumaan lähtemään mansikkapellolle, kun laskimme, että itse poimimalla saisi halvemmat mansikat kuin torilta ostettaessa ja lisäksi kaikki poimimat mansikat olisi taatusti käyneet tarkan laadunvalvonta seulan lävitse!!! Ei olisi voinut kuin itseään syyttää jos kopasta löytyy rastaiden puoliksi syömiä marjoja (jota tuntuu torilta ostettaessa olevan puoli laatikkoa täynnä)!!! ;)
Aamu alkoi pahaenteisen sateisesti, mutta onneksi puolen päivän jälkeen pilvet väistyivät ja alkoi se aurinkokin sieltä helottamaan!!! Oli todella mukavaa mennä yhdessä poimimaan mansikoita ja sai turista rauhassa kaikki maailman kuulumiset läpi!! Ajateltiin että tuosta on otettava oikein joka vuotinen tapa!!!
Itselleni riitti ihan hyvin tuollainen pieni koppa mansikoita, saa kakkujen tekoon ja kiisseleihin mansikoita! Enempää ei oikein olisi pakkaseen mahtunutkaan!!!=D Suurimmat ja parhaimman näköisimmät säästin seuraavalle päivälle serkkuni 1-vuotis kakkuun!!!:) Tein sinne ihan perinteisen mansikkakermakakun ja koristeeksi vihreän auton jossa luki rekisterikilvessä pojan nimi ja toisella puolella nro.1!!!:) Tultuamme juhlista kotio päin, vaihtui mukava synttäri tunnelma kovin surulliseksi saatuamme tiedon, että eräs lähisukulainen oli saanut surmansa!!!:`( Hautajaiset siis jälleen tiedossa!! Mieheni puolelta niitä on ollut viime vuosina vähän liiankin usein ja turhan nuorena on moni mennyt pois!!! Tämäkin mieheni serkku oli juuri täyttänyt 18!!! Järkytys oli valtava ja vieläkin se mieltä kaihertaa kovasti!!!:(

On myös positiivisiakin asioita tuon jälkeen tapahtunut!!! Kävin pitkästä aikaa mummun ja vaarin luona ja vietinkin siellä koko päivän mieheni ollessa töissä!!! Masu oli lähtiessäni kuin jalkapallo suuren ruokamäärän takia ja oli mukavaa hengähtää ja saada ikävät asiat pois mielestä jutellessa mummin ja vaarin kanssa ja nauttiessa samalla auringosta ja tuulen viilentävästä henkäyksestä!!!^^
Heillä oli oma mansikkamaa, josta jo yhdet maistiaiset sain ottaa!!!^^ Hyvää oli!! <3 Olisin siis saanut ottaa useammankin, mutta en raaskinut tyhjentää koko maata!!!;)

Mummun ja vaarin muurikka letut on maailman parhaita!!!<3

Nam nam!!<3

Omenapuussa oli linnunpesä


Mummi otti kuvan rypsipellon laidalta!! Nauroin hänelle että taidan omata maailman surkeimman ryhdin, johon hän naurahti että taitaa olla kuule sukuvika!!!

Tuuli kulki pitkin viljapeltoa!! Näytti kuin sadat valkeat hevoset olisivat laukanneet tuulispäinä pellolla!!^^

Tänää vapaapäivän kunniaksi ajattelin vihdoinkin tehdä jotain mikä on ollut tekeillä jo hetken aikaa!!! Edellisellä Ideapark reissulla josta ostin pari postausta sitten mainitsemani Poizenin mekon, tarttui matkaani myös Minimanista riipputuoli!!! Tuoli sylissäni kiikutin sen intoa piukassa kotiin ja pihassa tsuumaillessani tuolin sijaintia tajusin, että en ollut ajatellut ostaessani mihin sen tosiaan laittaisin!!! Pihassa kun ei ole ainoatakaan puuta jossa olisi tarpeaksi vahvat oksat kannattelemaan tuolia ja ihmistä! No tässä muutaman viikon tuumailtuani keksin vihdoin paikan ja eikun tuumasta toimeen!!!:)
Kattoparru oli sen verran vahva että uskalsin sen sinne väkerrellä, kävin vain ostamassa kaupasta vahvan klipsun, jotta keinun saisi helposti pois kuistilta sateelta suojaan!! Naapureilla taisi olla hauskaa katsella kun kiipeilin kuistilla jakkaralla virittäessä juuttinarua katonrajaan apunani sukkapuikot jotta sain narun lautojen välistä pujoteltua!!=D
Kyllä tässä kelpaa kiikkua!!!;)
Jeiiiii!!!^^
Lenkillä ollessani tein myös mielenkiintoisen ja erikoisen havainnon!!!
Joko tämä on jokin uusi erikoinen laji tai sitten tämä ei todellakaan kuulu tuonne!!! Itse epäilin vahvasti jälkimmäistä...

Että tälläisiä kuulumisia tällä kertaa!!! Harmittaa kun ei ole ollut juurikaan aikaa lueskella ihmisten blogeja ja oma postailukin on vähä jäänyt!!! Sunnuntaina on siskoni 3 vuotis syntymäpäivät!!! Muuta erikoisempaa ei olekkaan nyt tiedossa, hääkuvatkin saatiin vihdoin hetki sitten joten saatuani askarreltua ihmisille kiitoskortit voin vihdoinkin tänne raapustaa hääpostaukset!!^^

Kuulemisiin ja mukavia päiviä sinne ruudun toiselle puolelle!!=)

8 kommenttia:

  1. You are back! ♥♥♥ Olenkin kaipaillut sinua.

    Hah, mä söin eilisiltana sellaisen puolen litran mansikkarasiallisen! :D Massu tuli niin täyteen, että ihan vihloi seistessä. Muurikkaletut on kyllä varmasti tosi namia. Tahtoo kans! ;)

    Kaunis vertauskuva tuo: "Näytti kuin sadat valkeat hevoset olisivat laukanneet tuulispäinä pellolla". :) Naurahdin tuolle, mitä mummusi vastasi tuohon ryhtiasiaan. Mullakin on ihan kauhee ryhti jos en kiinnitä siihen huomiota. Harvoin on niin tärkeä tilanne, että jaksaisin olla ryhdikkäästi.

    Purrrrr, näytät aivan ihastuttavalta noissa keinukuvissa! xoxoxo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I´m back!!!♥♥♥
      Joo itteeni harmittanut kovasti kun tuntuu ettei aikaa ole ollut käydä kurkkimassa ihmisten kuulumisia, mutta jospa vaikka sitä kohta taas liikenisi kun saa nää kaikki synttärihulinat ja työkiireet laantumaan!!:)

      Kun harrastin karatea ja muita kamppailulijeja, tuli ryhdistä automaattisesti tikkusuora, mutta nyt kun ei niitä enää ehdi harrastamaan on sitten vähä päässyt rapistumaan!!:( Täytyisi ottaa vain itseään niskasta kiinni ja harjoitella kotona niitä saatuja oppeja, jotta saisi taas timmin ja ryhdikkään kropan itselleen!!!:)

      Voi kiitos paljon ihanasta kommentista muru!!!xoxoxoxo

      Poista
  2. Miten osaatkin kirjottaa niin eläviä kirjotuksia, ystäväni :) *lukee hymyillen ja ihastelee kauniita kuvia* Tää todellakin antoi valoa päivääni ja toivon, et sullakin on siellä samanlainen "Valoisa olo" =)

    Riipputuoli! Siitä tulee aina Aku Ankka mieleen (vai olikohan siinä riippukeinu), kuitenkin just tuollainen missä on varmasti kiva olla. Minusta toikin oli hienoa, kuinka ostit sen ja vasta jälkeenpäin aattelit, et "minnehän sen vois laittaa" :) En tiiä miks, mut mäkin haluisin useemmin aatella noin...nopeasti. Tollei: "Onpas mukava, ostan tän" eikä katsoo liian pitkälle tulevaisuuteen =)

    Hyvää viikonloppuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että piristi!!^^ Mutta kurja lukea että päiväsi on ollut huono ja piristystä kaipaava!!!:( Jaksamisia!!!

      Mä ajattelen vähän liiankin usein niin et toi on kiva, ostan sen ja sit ne tavarat jää pölyyntymään jonnekkin kaapin pohjalle kun ei sitten ole osannut ajatella astetta pitemmälle, että käytänkö todella kyseistä tavaraa!!!:D Mutta onni onnettomuudessa että tällä kertaa keksin paikan tuolle ostokselle!! Tosin olisin todennäköisesti rakentanut itse sitten paksuista puuparruista joita vanhasta saunaladon purusta jäi talteen, jonkun keinutelineen!!!^^ Mutta siinä olisi hetki voinut kestää tällä minun aikaansaavaisuudellani!!!=D

      Hyvää viikonloppua sinullekkin!!!^^

      Poista
  3. Ihana postaus, oli mukavaa lueskella tekstiä josta oikein huokuu positiivisuus ja elämänilo :) Mäkin haluan tollasen riipputuolin, siinä ois nii kiva lueskella tai vaikka neuloo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis!!!^^
      Riipputuoli on todella ihana löytö ja maksoikin vain 20, että ei hirmuisesti pääse kukkaroa keventämään!!!=) Kun siinä istuskelin, tuumin juuri samaa että tässä tulisi oikeasti luettuakin kirjoja kun saa luonnossa istua ja uppoutua kirjojen maailmaan samalla kiikkuessa tuulen mukana!!!^^

      Poista
  4. Ihanan positiivinen teksti, vaikka huonompaakin tapahtumaa on ollut. :) Myö ostettiin vähän aika sitten muurikkatarpeita, niin saadaan sitten grillikodassa lettuja paistella. ^^ Tässä vaiheessa miulla kyllä ajatus katkes, et mitä mie olinkaan tulossa kommentoimaan, kun nuori pupu hyppeli takapihalla, niin piti pojan kanssa kattoo ja kuvata. :D♥ Mutta ihanasti elämän pitoinen postaus oli tämä, mukava kuulla siunkin kuulumisia. ^^♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana!!^^♥
      Voi kun olisi ihana itsekkin omistaa muurikka tarpeet ja grillikota!! Ehkä joskus saamme rakennettua tuohon pihaan sellaisen ulkogrillipaikan ja siihen kylkeen muurikkatarvikkeet!!^^
      Aww, varmaan ihana pupunen siellä ollut!! On varmaa muutenkin mukavaa asua nykyään vähän syrjemmällä ja paljon lähempänä luontoa!!:) saa poikakin niitä oikeita elämyksiä kun pääsee näkeen luonnossa oikeita eläimiä eikä vain satukirjojen kuvia!!!^^

      Poista

Kaikki kommentit ovat tervetulleita. Anonyymit: Laitattehan nimimerkkiä kommenttinne perään?! kiitos!=)