Hukassa

Olen tässä jo tovin kokenut jonkinmoista kriiseilyä blogini suhteen. kahden/kolmen blogin ylläpitäminen alkaa olemaan tätä nykyään melkoisen uuvuttavaa/stressaavaa/haastavaa jne... Monesti mielessäni pyörii monia monia aiheita mistä kirjoittaa, mutta sitten tulee se ongelma, että kirjoitanko nyt tuohon ns."mammablogin" puolelle vai kirjoitanko tähän pidempi aikaisemman blogini puolelle. Sitten tulee ressiä, että onko aihe kumpaan blogiin parempi ja jos olen juuri päivittänyt toista blogia, niin pitäisikö nyt kirjoittaa toista blogia. Näitä asioita pähkiessä aikaa sitten kuluu ja kirjoitus tilaisuus saattaa mennä sivusuun, kun poika herää päikkäreiltä tai ei viihdykkään enään lelujensa parissa, tai sitten on vain itse niin väsynyt, ettei jaksa enää myöhään illalla avata tätä läppärin irvikuvaa!!

Itse kun olen kuitenkin sellainen, että haluan panostaa johonkin itselle tärkeään harrastukseen kunnolla ja minua on harmittanut suuresti, kun kaikki blogit ovat jääneet ihan retuperälle. Uuden blogin luominen on käynyt nyt enempi ja enempi mielessä tässä viime aikoina ja mietinkin tässä, että löytyykö lukijoista sellaisia joita kiinnostaa lukea tälläisiä sekalaisia tekstejä jotka sisältävät perheasioita, pukeutumis/muu hömppä asioita ja erinäisten ajatusten purkamisia?
Vanhat blogit jättäisin kuitenkin tänne roikkumaan ns.muistoksi, mutta uutta tuotantoa alkaisi tulemaan ihan uusille sivuille?

Miltä teistä kuulostaisi moiset ajatukset?

Hetki kahvilassa

Käännän katseeni kelloon, se näyttää jo puoli 1 päivällä. Alan vääntelehtimään levottomasti olohuoneen vuodesohvalla. Kaippa sitä pitäisi alkaa suunnittelemaan lähtöä kohti ulkoilmaa. Koirakin tepastelee vieressäni levottomasti, hällä kai alkaa olemaan tähän aikaa päivästä jo melkoinen tarve pihalle. Vilkaisen ikkunasta pihalle, lunta tuiskuttaa pieninä hiutaleina kovan tuulen saattelemana. Lämpömittari näyttää sisällä raikkaat 19 astetta, kellarikerroksen pannu ei tainnut eilen illalla lämmittää muuta kuin ulkona olleita harakoita. Täytyypi varmaan pohtia sen säätöjä uudemman kerran. Nappaan karvaisen hupparini keskellä olohuonetta pönöttävän pinnasängyn reunalta. Haimme sängyn eilen naapurista, heidän ystävällisesti lahjoittaessa sen meille pelkän kahvipaketin hinnalla. Koira vinkaisee olemassaolonsa merkiksi ja minä havahdun siihen. Kiskon saappaat jalkaan ja kietoudun talvitakkiin ja kaulaliinaan, jotta tarkenen pihalla ollessa. Koira säntää riemuissaan pihalle, tekee asiansa ja minä löntystelen perässä kuin halvaantunut ankka varoen samalla liukkaita kohtia pihassamme. Pian varmaan saisimme aloittaa pidemmät lenkitykset, kun tuon lapsosen leikkaushaavatkin ovat jo todella hyvin lähteneet parantumaan. Saavumme sisälle ja minä alan pohtimaan kauppalistaa, samaan aikaan kun täytän pesukoneen pyykeillä. Vilkaisen haikeana leväällään olevaa vuodesohvaa, voi kuinka se houkuttaisikaan käpertymään peiton alle unimaailmaan, viime yö kun sujui taas valvoessa. Otan kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja alan tekemään lähtöä kohti kaupungin keskustaan. Käyn ostamassa paikallisesta Tokmannista lisää rakennusliimaa, jotta saisimme jatkettua makuuhuoneen remonttia.

Tokmannin reissun jälkeen alkaa mieleni tekemään lämmintä kaakaota ja päätän suunnata autoni kohti keskustan kahvilaa. Harrastan melko usein (rahatilanteesta riippuen) kahvilassa yksin istuskelua. En koe sitä millään tasolla häiritsevänä, minusta pikemminkin on mukavaa rauhassa nauttia lämpimästä kaakaosta kera lohitoastin tai budapestleivoksen. Tälläkin kertaa valitsin totuttuun tapaani kaakaon ja lohitoastin ja menin odottamaan tilaustani kahvilan pöydän ääreen. Katselin ympärillä olevia ihmisiä, oli vanhempaa väkeä, nuoria ja ihan kouluikäisiäkin ihmisiä. Toiset olivat selkeästi tulleet tapaamaan ystäviänsä, toiset taas viettivät perheen kesken kahvihetkeä ja toiset olivat tulleet pariskuntana viettämään leppoisaa kahvihetkeä. Tilaukseni saapuu ja kiitän kohteliaasti kahvilan työntekijää. Nauttiessani tilaamistani tuotteista minun on mukavaa vain kuunnella ja katsella ihmisten olemista. Viresessäni olevat ala-asteikäiset tytöt kikattivat omia juttujaan, samalla puhelimiaan näperrellen. Naurahdan mielessäni heidän jutuilleen, voi kuinka hetkessä sitä tuon ikäisenä elikään. Viereisessä pöydässä toisella puolella oli puolestaan vanhempia koululaisia jotka selvästikkin keskustelivat jostain pojasta. Katseeni siirtyy vähitellen kauempaisiin pöytiin ja näen pariskunnan joka ei ole vaihtanut sanaakaan koko sinä aikana kun ovat pöydässä istuskelleet. Ensisilmäyksellä tulee sellainen vaikutelma, että tunnelma on heidän välillään hieman kireähkön oloinen. Mistä lienee sitten kyse. Pojista puhuvat nuoret naiset tekevät lähtöä viereisestäni pöydästä ja tilalle ampaisee kaksi kaverusta toisesta pöydästä. Uusi pöytä oli ilmeisesti heidän mielestä paremmalla paikalla. Nuoret naiset alkavat höpöttelemään musiikista ja yhtyvät laulamaan kahvilan radiosta tulevan musiikin tahtiin. Naurahdan jälleen mielessäni miten toiset osaavat olla niin hetkessä eläjiä ja eivät häpeile mitään. Toisaalta ihailen moista rohkeutta. Huomaan, että omat evääni on kaluttu jo aikaa sitten loppuun ja alan tekemään lähtöä kohti ruokakauppaa. Siinä pukiessani talvitakkia ja kaulahuivia huomaan viereisen pöydän toisen tytön ohuiden sukkahousujen läpi kuultavat viiltelyarvet. Mieleni muuttuu haikeaksi. Mikähän hänen tarinansa mahtaa olla? Päällisin puolin hän näytti kovinkin eläväiseltä, iloiselta ja vaatetuksen perusteella itsevarmalta nuorelta naiselta, mutta jäljet reidessä kielivät selkeästi ongelmasta syvällä sisuksissa. Mieleeni muistuu jälleen erään työkaverini sanat "sinä olet luonnossa aina kovin iloinen ja positiivinen ihminen, miksi sinun kuvasi ovat monesti niin haikean ja surumielisen näköisiä".. Niin.. jokaisella meillä on monta puolta, tässä on taas hyvä muistutus siitä, ettei pidä ihmisiä arvioida pelkän pintapuolen perusteella.

Päiväni jatkui ruokakaupassa käynnillä ja kotona aloin laittamaan ruokaa ja nyt kirjoittelen tätä postausta Salattujen elämien pyöriessä tuossa taustalla. Vaikken tänään olekkaan ollut montaa tuntia hereillä, kahdeksan tuntia tarkkaan ottaen jos ei yöllistä valveilla oloa lasketa mukaan, on päiväni sisältänyt paljon mietintää aiheuttavia tapahtumia!

Vuosi pikakelauksena

Uusivuosi pämähti käyntiin jo muutama päivä sitten. Viime vuosi on ollut monin tavoin koetteleva ja haastava, joten toivon erityisesti, että tämä uusi vuosi toisi mukanaan paljon paljon positiivisia asioita. No mikäs tästä viimeisimmästä vuodesta on tehnyt erityisen haastavaa?

Päällimmäisenä mieleeni tulee aika, jollon en vielä ollut raskaana. Ajatukset pyörivät paljon lapsettomuudessa ja siinä saammeko koskaan omaa pienoista perheeseemme. Ja jos koitimme itse unohtaa tämän mahdollisen lapsettomuuden, jaksoivat tutut ja muutamat sukulaiset tivata asiaa senkin edestä, aivan kuin se heille edes kuuluisi aiommeko lisääntyä vai emme... Ennen lopullista omaa hyväksymistä asian tiimoilta, koin pientä masennuksen alkua puskevan päälle. Tätä oiretta tuli helposti turrutettua liiallisella alkoholin kulutuksella ja sekös vielä lisää aiheutti ahdistusta. Enhän minä halunnut olla sellainen ihminen!!! Jossain vaiheessa loppukeväästä tajusin, etten voi elää pelkän lapsihaaveen mukaan, joka ei välttämättä edes toteutuisi koskaan. Niinpä aloin nauttimaan elämästäni sellaisenaan ja suunnittelemaan kaikkea mitä voisimme kahdestaan tehdä. No ei mennyt aikaakaan tämän oivalluksen jälkeen kun teinkin jo positiivisen raskaustestin. Niin se elämä pyörittää aivan arvaamattomasti suuntaan ja toiseen! :)

Viimevuoden uuden vuoden tina, Ja kuten vuosi sitten tammikuiseen postaukseen tämän tinan julkaisinkin arvuuteltavaksi, arvasi Shadou tämän aivan oikei ^_^ Sikiöpä se omastakin mielestä tuolloin oli ja näemmä piti hyvin paikkaansa ;) 

Toinen negatiivinen juttu viime vuodessa on ollut stressi töistä. Koska niitä saa, mistä niitä saa ja kuinka paljon niitä saan? Jatkuva epävarmuus töiden suhteen kalvoi ajoittain mieltä ja täten myös rahatilanteen vähyys ja epäsäännöllisyys. Toisinaan töitä oli ihan hyvin tarjolla, mutta toisinaan saattoi olla muutamakin viikko jollon ei ollut töitä ollenkaan. Vakipaikkojakin koitin hakea, mutta eihän niitä tähän taloustilanteeseen tahdo mistään saada ja raskauden edettyä sen verran pitemmälle, en viitsinyt enää edes hakeakkaan, kun en kasvavan masun takia olisi kumminkaan päässyt. Noo onneksi kohta alkaa mammaloma niin ei tarvitse hetkeen murehtiakkaan työkuvioista.

Viimeisimmät murheen aiheet ovat ajoittuneet nyt viimeisimpiin kahteen kuukauteen. Rahatilanteen vähyyden vuoksi on makuuhuoneen remppa jäänyt vallan kesken. Elättelin toiveita, että kun veronpalautukset tulevat, on varaa hoitaa remontti valmiiksi, vaan eipä mennyt asiat aivan niinkuin suunniteltiin. Kun aloimme ensimmäisten pakkasten tultua pohtimaan kellarissa olevan lämmitys kattilan käyttöönottoa kesäteloilta, ei asiat sujuneetkaan ongelmitta. piippu oli tervaantunut umpeen ja sitä ei saanut edes nuohooja auki vaikka kävi täällä kaksi kertaa sitä yrittämässä saada auki. Keittiössämme olevalla ainoalla tulisijalla koitimme saada lämpöä pirttiin mutta eihän se mihinkään riittänyt, etenkään niinä päivinä kun töissä olimme. Oli melkoisen mukavaa heräillä aamuisin noin 18 asteisesta asunnosta. Nuohoojan ainoa ratkaisu piipun aukomiseen olisi ollut eteisen lattian purku ja tätä kautta piipun piikkaaminen auki. No tässä elämän tilanteessa kun makuuhuone remonttikin on kesken, ei meitä nappassut ihan hirmuisesti eteisremontti samaan syssyyn. Ja jotta asiat sujuisivat oikein mallikkaasti, niin iski meidän karvalapsellekkin todella paha ihotulehdus jota kävimme useaan otteeseen eläinlääkärillä hoitamassa. Neiti päätti myös välissä vetäistä kahden viikon antibiootti kuurin kertalaakista suuhunsa ja siitäkös me taas jouduimme klinikalle juomaan nestemäistä hiiltä, vatsan rikkoutumisen estämiseksi. Lääkärikäynneillä selvisi myös, että neidillä on useita nisäkasvaimia ja ne puolestaan kävimme tänään poistattamassa. Eläinlääkärikuluihin meillä on menyt nyt parin kuukauden sisään yhteensä yli 1000 euroa, että voitte vain miettiä kaikkien muiden nuohous kustannusten, perus laskujen yms  lisäksi, että huumoria on saanut repiä melkoisesti kun vain toisella meistä on vakituinen työ... Voin sanoa, että tässä hullunmyllyssä ei ole pahemmin ehtinyt edes miettiä tulevaa vauva-arkea!!

Kuva jouluaatolta

No ei siinä, on niitä positiivisiakin asioita mahtunut vuoteen. Esimerkiksi juuri tämä raskaus, jota epäilin, etten tulisi sitä koskaan kokemaan. Tuleva pieni ihmisenalku on pitänyt pääni jollain tasolla selvillä vesillä, hän on ollut se syy minkä takia vastoinkäymiset ovat tuntuneet huomattavasti vähempi ahdistavilta. Lisäksi olen tässä tämän vuoden puolella saanut kuulla vauvauutisia myös veljeni ja serkkuni puolelta <3 Voi kuinka onnellinen olenkaan heidän puolesta <3 Tässä vaan onpi sitten odottelua koska ensimmäiset pienoiset putkahtavat maailmaan ^_^
Yksi suurista elämäni kohokohdista oli myös Nightwishin Ratinan konsertti, joka oli ensimmäistä laatuaan millaisessa olen koskaan käynyt ^_^
Positiivistä on myös se, että saimme kun saimmekin tässä nyt viikon sisään tuon murheenkryynimme toimimaan. Kiitos avuliaiden sukulaisten ja neuvokkaan mieheni, saimme piikattua itse reiän sinne hormiin, purkamatta senttiäkään lattiaa tai piipun muuria. Nyt onkin ollut ihanaa nauttia noin 22 asteen huonelämmöstä, voi jopa nukkua ilman paksua hupparia ja fleecehousuja :´D hehee
Ja nyt kun tänään kävimme leikkauttamassa tuon karvalapsemme kasvaimet poies, katosi yksi suuri huolenaihe harteilta. Nyt vain pidämme peukut pystyssä, että kasvainten laatu on hyvä ja ettei ole tehnyt etäpesäkkeitä muualle kehoa <3 Jotta saisimme pitää rakkaan lapsemme luonamme vielä pitkään. <3
Ehkä nämä murheet tästä vielä iloksi muuttuu. Ensiviikko minulla periaatteessa on enää "työvelvotteista" aikaa ennen mammalomaa, niin josko sitä sitten saisi keskityttyä enempi tähän tulevaan elämänmuutokseen ja tarvikkeiden hankintaan.

Tulevalta vuodelta toivon uusia jännittäviä seikkailuita, stressivapaampaa olemista, nauttimista uudesta perhemuodosta ja yhdessä opettelua. Lisäksi toivon myös, että saisin jälleen sen vanhan kipinän kirjoittaa blogia, se kun on viimeaikoina jäänyt kaiken tämän stressin takia aivan paitsioon. Jospa sitä inspiraatiota ja aikaa tulisi paremmin jahka mammaloma alkaa ja vaikka vauva varmastikkin vie arjesta paljon energiaa ja aikaa, niin toivon että siitä huolimatta aikaa jäisi myös kirjoittamiseen <3 Onneksi on isit olemassa jolle voi välillä vastuun nakata kun itse kaipaa pientä hengähdys taukoa ;) Toivon myös kaikille mahdollisimman onnellista vuotta ja ettei kukaan joutuisi kokemaan mitään ikäviä asioita. <3

Mitenkä teidän muiden viime vuosi meni? Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

Kamalan ihana syksy!

Olen jo tovin halunnut teille kertoa kuinka olen tänä vuonna nauttinut syksystä. Jotenkin en kuitenkaan ole saanut päässäni järjesteltyä ajatuksiani kovinkaan fiksuun muotoon, joten on kirjoittaminen aina lykkääntynyt myöhemmälle ja myöhemmälle. Nyt tuntuu että sain sen viimeisenkin inspiraatio tukoksen auki luettuani Hattaravuoren Nellan kirjoituksen aiheesta joka on minunkin päätäni jo tovin vaivannut. Hälle kävinkin asiaa myös pohtimassa ja päätinpä sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tännekkin puolelle omat ajatukset aiheesta. Hämmästyn usein kuinka toisten bloggaajien kanssa ajatukset lyövät niin yksiin ja löytyy hirmu monen kanssa kovin samankaltaisia kokemuksia tai ajatusmaailma osuu muuten yksiin! Kiitos siis Nella tästä inspiraatiosta ja pahoittelut jos tämä tuntuu matkimiselta! Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kopioida toisten tekstejä mutta välillä vain sattuu näin hullunkurisia yhteneväisyyksiä tässä kummallisessa ajatusten kiertoradassa! :)

Kuten olen tässä blogissa usein maininnut kuinka syksy vie minusta aina totaalisesti mehut. Hirmu usein koen syksyisin masennuksen oireita, mikään ei huvita, aamuisin on vaikeaa nousta ylös, ahdistaa jatkuva pimeys ja kylmyys. Monesti myös koen miltein tuskaisia tunteita luonnon hiljaisesta kuolemisesta, kyyneleet vierähtävät usein poskelle kun näen muuttolintujen lentävän isoissa auroissa kohti etelää. Koen sisälläni hiljaista kuolemaa itsekkin ja etenkin alati lähenevää joulua kammoksun yli kaiken. Kuten Nellallekkin laitoin kommentissa, on viime vuodesta lähtien lähestyvä joulu tuntunut jopa mukavalta ajatukselta. Jouluun ja syksyyn liittyy niin paljon ikäviä muistoja jotka juontavat juurensa syvälle vuosien taakse. Rakkaan mummini taistelut syöpää vastaan ja varhainen poismeno ennen joulua, tappoi myös minusta halun viettää joulua. Lisäksi tuolloin oli muutenkin ikäviä aikoja perheellämme vanhempien tehdessä eroa eikä uudet tulevat joulut poistaneet niitä ikäviä tuntemuksia. Joulu ja syksy tuntuivat aina niin kovin rikkonaisilta ajoilta ja en ole vuosiin löytänyt näistä ajoista mitään hyvää.

Nyt tosiaan olen saanut huomata kuinka erityisesti tänä vuonna olen nauttinut syksystä. Kauniit aurinkoiset ilmat ovat pitäneet mielen virkeänä, on ollut ihanaa seurata miten lehtien väri vaihtuu hiljalleen vihreästä erilaisiin punaisen, oranssin ja keltaisen sävyihin. Luonto näyttää niin kauniilta ja tänä syksynä on ensimmäinen kerta kun en ole vuodattanut kyyneltäkään muuttolintujen tähden. Tiedän heidän palaavan aina ensivuonna uudestaan. Ensimmäistä kertaa tunnen oloni rauhaisaksi ja oikeastaan jopa nautin kuinka muutoksen tuulet jälleen puhaltavat. Tiedä sitten voiko näitä tuntemuksia syyttää siitä kun vuosia kuluu ja ikää tulee lisää vai onko syyllinen näissä raskaushormooneissa :`D Oli miten oli niin pidän siitä että kerrankin elämässäni on tähän vuoden aikaan hirmuisen toiveikas olo. Ja kuten viimevuonna sain ensimmäisen kerran todeta vuosiin, ei joulukaan tunnu enää yhtään niin kammoksuttavalta ajatukselta, vaan olen jopa saattanut löytää sisäisen joulumielen sisuksistani.

Ihanaa, aurinkoista ja toiveikasta viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle <3

Mitkä käytöstavat vol. 2

Kuten otsikosta välkyimmät voivat jo päätellä, niin taasen olisi tämän naisen sanainen arkku aukaisua vaille valmis. Tänään mittani tuli jälleen täydeksi työmaalla ja päätin avautua uudelleen aiheesta josta jo avauduin miltein 2 vuotta sitten. Vol 1, voitte lukea täältä! :)
Tällä kertaa kimmokkeen sain kun yksinkertaisesti kyllästyin työmaalla taasen muutamien ihmisten käyttäytymiseen. Aina nähdessäni heidän naamansa, tekee mieleni repiä heidän korvista suoraan käytöstapakouluun.

Ensimmäinen ärsykkeeni on ammattiylpeät ihmiset. Enkä nyt tarkoita sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan siinä kun on tiettyjä ammattialoja joiden tekijät kuvittelevat itsensä huomattavasti arvokkaammaksi kuin esimerkiksi tavallisen massa-alan duunarin. Keittiöalalla ollessani ja työskennellessäni olen huomannut tälläisen seikan, jossa meiltä vaaditaan hymyä, käytöstapoja, mieluiten näkymättömyyttä, ahkeruutta, lusmuilemattomuutta, siistiä työjälkeä, nöyryyttä, joskus jopa alistavuutta (onko ees sana?)
Kaikkeen tähän me pyrimme, ainakin suurinosa meistä, pyrimme tekemään ruuan maukkaaksi jotta asiakkailla olisi mielekäs makuelämys ruokaillessaan työnsä/koulunsa lomassa, Pyrimme tekemään ruuan 100% hygienia lainsäädäntöjen mukaan, pitämään ruuat oikean lämpöisinä, laittamaan ne tarjolle mahdollisimman siististi ja houkuttelevan näköiseksi, pyrimme tekemään mahdollisimman terveellistä ja monipuolista ruokaa erityisruokavalioita unohtamatta. Palvelemme asiakkaita kiireestä huolimatta ystävällisesti, hymyssä suin ja pyrimme antamaan aikaa asiakkaille mielikuvan ettei meillä ole kiirettä ja että ehdimme palvelemaan häntä kaikessa rauhassa, vaikka takaraivossa kello tikittää (ei siinä mielessä) ja ajatukset huutaa pään sisällä, miten paljon on tekemättä ja olenko aikataulusta jäljessä. Hyvinä päivinä kaikki menee putkeen, ruuat valmistuvat ajallaan, olet tyytyväinen makuun ja ulkonäköön, ehdit panostamaan koristeluun jopa muutaman ylimääräisen minuutin, asiakkaat kiittävät ruuasta ja hakevat jopa monta kertaa lisää, saatat saada kehuja ruuasta ja kaikki tuntuu menevänm muutenkin nappiin...

Mutta valitettavan usein on näitä mutta päiviä... :
Aamusta asti tuntuu ettei mikään mene niin kuin pitää, koneet temppuilee, et saa salaatin teosta oikeen mitään aikaseks, se ei näytä mielestäsi hyvältä tai joudut kiireessä improvisoimaan jotain muuta kun huomaat että vielä eilen hyvältä näyttäneet salaatit onkin tänä aamuna aivan käyttökelvottomia. tai rähmäkäpälyyksissäs kompastut ja tiputat valmistamasi salaatit lattialle, siivoat jälkesi, alat hädissäsi miettimään mistä taiot uutta tilalle, tai vaikkei mikään näistä edellä olevista kävisikään toteen, saattaa muuten vain ajoitus mennä pieleen. Ruokalaji saattaa olla niin monivaiheinen ja isotöinen että joudut pahimmassa tapauksessa skippaamaan aamukahvitauon kokonaan, kun hirveellä tuskalla saat ruuat tarjolle ja pidät huolen linjaston siisteydestä ja asiakkaiden tyytyväisyydesta alkaa tulemaan näitä asiakkaita jotka eivät edes kiitä, valittavat miksi haarukat ja veittet ovat tällä tavalla, tai miksi vasta pestyssä tarjottimessa on yksi vesipisara "servettini kastui"... "Ruuassa on liikaa kasviksia, olisi pitänyt olla lisäksi sitä tätä ja tota" tai niinkun viime viikolla eräs nainen linjastossa sanoi "miksei näitä grahampiirakoita ole valmiiksi halkaistu, mieti nyt kuinka tämä linjasto hidastuu kun lapset aukovat noita tossa linjassa".. yrität sitten asiallisesti hymyillen selittämään kuinka ne on tarkoitus vasta pöydän ääressä aukoa ja luuleeko hän että meillä on aikaa tämän kaiken härdellin ohella halkoa miltein 400 grahampiirakkaa????? tästä palautteesta ja asiakkaan selkeästä ärtymyksestä harmistuneena koitat silti tehdä työsi hyvin kiireestä huolimatta, Kaikkia töitä et välttämättä ehdi edes työajan puitteissa tekemään... Mutta ymmärtääkö sitä kukaan siellä asiakkaana ollessaan miten paljon me ns. "paskaduunarit" joudumme tekemään että asiat menee hyvin? Muille tuntuu olevan hirmu helppoa valittaa ihan jokaisesta asiasta, koska se on nykyään muotia, ollaan laatutietoisia ja meillä on oikeus valittaa. Tottakai jos oikeasti on palvelussa tai ruuassa tai on alasta mistä kyse jotain oikeasti korjaamisen aihetta niin tottakai palaute on tervetullutta, mutta nämä ns. tyhjästä valittajat, jotka pelkästään oikeutensa tietoisina rutistavat aivonystyröistään viimeisetkin tipat miettiäkseen mistä voisivat valittaa, ovat sitä jotain niin hermoja raastavaa!
Työtä saat tehdä suoraan sanottuna aivan perkeleesti, mutta palkkasi on pienimmästä päästä, missä arvostus? Tasan ei mee nallekarkit taaskaan. Miksi yleensäkkin on fyysisimmät ja eniten työtä sisältävät ammatit niitä vähempi palkkaisempia? Sit taas jotkut paskanjauhaja poliitikot jotka eivät välttämättä tee mitään koko kautena saavat palkkaa enempi kun ne paskaduunarit vuodessa.... joo-o.. ei paljoa arvosteta ei...

hmm...jotenkin tuntuu että tätä ajatusvirtaa tulee nyt sellaisella paineella että tässä tekstissä ei taida olla selkeää punaista lankaa.. noo siitä huolimatta koitetaan jatkaa...
Ehkä se ensimmäisin pointtini ennen tätä ylempää mielenpurkausta oli siinä kun työssäni kohtaan usein sitä asetelmaa, jossa olet ihmisenä alempiarvoisempi kun joku muun alan työntekijä... Tähän vaiheeseen päähäni ei mahdu mitään muuta kysymystä kuin että MIKSI?????
Miten ihmisen arvo mitataan hänen ammattinsa vuoksi, miten joku ihminen on sinua alempiarvoinen vain kun on valinnut eri ammattialan mitä haluaa työkseen tehdä?? Tämä seikka ei mene minun kaaliini vaikka kuinka kirveellä takoisi. Itselläni ei koskaan ole käynyt edes mielessä että kuvittelisin itseni jotenkin eri arvoiseksi ihmiseksi pelkästään ammattini vuoksi. No joo, hyvä sanoa kun elää jo miltein pohjalla, keittiö ala on siivousalan kanssa ehkä niitä muiden silmissä alinta pohjasakkaa! Meitä ei huomata ja arvosteta silloin kun asiat on hyvin, mutta kun asiat on huonosti ni johan sataa paskaa niskaan. Jopa vielä tänä päivänäkin milloin suvaitsevaisuuden pitäisi olla kuin ruusun nuppu, huomaan tälläistä käyttäytymistä että nämä ns.muka paremmat ammatit kuten opettajat tai lähihoitajat eivät monesti edes alennu kiittämään ruuasta, koskaan tervehtimään ja katsovat ja kohtelevat muutenkin kuin mitäkin rupusakkia. Mietin vain että miten jonkun kiinnostuksen kohteet voi tehdä sinusta muka ylempiarvoisemman? Jokaisella meillä on varaa valita mihin ammattiin haluamme suuntautua nykypäivänä, jokainen meistä on samalla viivalla, toiset vain kiinnostuu toisista asioista ja toiset toisista, miten se oikeuttaa toista pitämään itseään jotenkin parempi arvoisena että olen nyt opettaja, en voi edes morjestaa sinulle paskaduunari. Enkä nyt väitä että kaikki käyttäytyisivät näin, mutta valitettavaa on vain kuinka usein jopa minunkin alalla törmää näihin arvoluokkiin, kuinka et ole toisten silmissä yhtään mitään kun olet kouluttautunut juuri tälle alalle. On vähän niinkuin siivoojan kanssa samassa kategoriassa, kukaan ei näe, huomaa ja arvosta, mutta annas olla jos et työtäsi tee niin sitten kyllä huomataan ja ei millään hyvällä tavalla.

Tästä avautumisesta tulikin näemmä sen verran pitkä että aion "säästää" teidän lukijoiden hermoja jakamalla mielessä olleeni vääryydet vielä ainakin kolmanteen osaan! :D

Otteko itse huomanneet vastaavia vääryyksiä, miten itse koette? Koetteko olevanne jonkun muun alan yläpuolella vai ajatteletteko kaikkia ihmisiä saman arvoisina ammatista riippumatta?