Day 15: My childhood

Ajattelin purkautua taasen tänne menneisyydestäni joka vaikuttaa koko elämääni...

Monilla ihmisillä lapsuus on elämänsä onnellisinta aikaa, saa leikkiä ilman huolen häivää, käydä koulua nauttien kavereiden näkemisestä ja uusien asioiden oppimisesta!!! Elää ilman aikuisten murheita!!! Voi kumpa se olisikin omalla kohdallani ollut noin hienoa ja huoletonta. Oma lapsuuteni oli täyttä helvettiä.

Mustan vieläkin ensimmäisen koulupäiväni, ilma oli täynnä innostusta, toiveita, jännitystä... Aurinko paistoi, nostin uuden koulureppuni selkääni ja lähdin kävelemään tienvarteen odottamaan koulu-taxia meidän lemmikki kissan Mirrin saattelemana. Voi kun sen tunteen saisi purkitettua!:)

No todellisuus koulumaailmasta murenikin hyvin nopeasti, kuin huonosti tehty korttitalo. Jouduin jo ekasta koulupäivästä lähtien olemaan koulun hylkiö, silmätikku, se jota muut potkivat pönkittääkseen omaa itsetuntoaan. Nyky maailma kun tuntuu liikaa tuijottavan vain täydellisiin yksilöihin, jos olet vähääkään erilainen, sinut tuomitaan samointein. Niin kävi siis minulle. Muut eivät ymmärtäneet erilaisuuttani, sitä että ongelmani oli ainoastaan ääneni, ei järkeni tai muu olemukseni... vain sen äänen perusteella minut tuomittiin koko koulun voimin. Ei otettu leikkeihin mukaan, haukuttiin koko koulun voimin, sabotoitiin kaikki koulutyöt selkäni takana... Jopa osa opettajistakin olivat minua vastaan, vaativat minulta enemmän kuin muilta ja jos en kyennyt, soitettiin vanhemmilleni että tyttö nakkelee niskojaan... Muistan vieläkin ne musiikin tunnit jolloin meidän oli määrä laulaa jotain kevätjuhla lauluja ja kun oma ääneni ei yltänyt yhtä korkealle kuin muiden sain opettajalta huudot päin naamaa, hyvä siinä sitten itku kurkussa koittaa selittää että en todellakaan pysty moiseen ja voi luoja sitä halveksunnan määrää mikä siitä seurasikaan...

Joka ikisen koulupäivän koitin ottaa vastaan hymyillen.."jospa tänään olisi hyvä päivä"...Joka ikisen koulupäivän kohdalla koin suurta pettymystä... Joka päivä toi tullessaan uuden pelon.."mitä tänään saisin kokea"... Kampattaisiinko minut uudelleen jäähän, että saisin taas aivotärähdyksen? Vai muokkaisiko joku taas tehtävänä olleet kotisivuni ihan uuteen uskoon? Saisinko kuulla uudelleen taasen ne joka päiväiset haukkumanimet "mutakurkku, vammanen, friikki, epäsikiö..." Joutuisinko taas ulkopuolelle leikeistä ja pihapeleistä...

Nykyään vähätellään koulukiustausta todella paljon ja niin tehtiin ennenkin... Ajatellaan helposti, että ne nyt on vaan lapsien hölmöilyjä... Ei ajatella ollenkaan että ehkä toinen oikeasti saisi kärsiä näistä "hölmöilyistä" koko lopun ikäänsä...

Se hölmöyly jatkui omalla kohdallani yläasteellekkin... Toivoin saavani uuden alun, mutta toisin käví... Isompi koulu, vielä enemmän kiusaajia... Joka päivä ahdisti aivan suunnattomasti... Lisäksi murrosiän tuomat paineet eivät ollenkaan helpottaneet asiaa, kun huomasi kuinka muut tytöt olivat suosittuja ja pojat olivat kiinnostuneita, olit itse yhtä kiinnostava kuin läjä paskaa koulun pihalla... Huomasin jääväni yhä enemmän ulkopuolelle kaikkea ja huomasin olevani enemmän ja enemmän kiusattu kuin kukaan muu... Koko yläasteenkin sain kulkea pelko perseessä, että mitähän tänään... Jokapäiväinen tunnin mittainen bussi matka yhteen suuntaan sisälsi sen tunnin verran täyttä kiusaamista, selkään potkimista ja törkeää halveksuntaa ja nimittelyä koko bussin voimin.. kukaan ei puuttunut asiaan, ystävät joita luulin ystävikseni eivät puolustaneet vaan vetäytyivät mieluummin sivuun, samalla toivoen, etteivät itse tulisi kiusatuiksi...

Sellainen lapsuus tällä tytöllä ja pinta raapaisu tämä siitä lähinnä oli... Ammattikoulu jatkui melkolailla samaa rataa...ehkä hieman lievempänä versiona, mutta eivät ne hyviä aikoja siltikään olleet... Silloin sairastuin todella pahaan masennukseen... Olin myös melkoisen itsetuhoinen, viiltely ja itsemurha ajatukset olivat melkein joka päivä läsnä.. Kävin asiasta myös pari kertaa terapiassa (joka omalla kohdallani oli ihan yhtä tyhjän kanssa)... Koulukuraattorin kanssa asioista puhuminen helpotti aika paljon, hän osasi ottaa asiat esille juuri oikealla tavalla, tunsin itseni kerrankin kuunnelluksi...

Nykyisin oloni on suhteellisen hyvä... Itsetuhoiset ajatukset ovat onneksi takana päin ja elämä on paremmalla tolalla kuin vuosiin... Välillä saattaa tulla yksittäisiä päiviä jotka muistuttavat menneisyydestään todella rankalla tavalla. Kuten monet työpaikat ovat jääneet saamati tämän ulkoisen ongelmani takia!!

Nykyään tuntuu, että nämä koulukiusaamis asiat otetaan vähän turhan kevyellä asenteella, ajatellaan helposti, ettei tolla oikeasti mitään ole, kuhan angstaa kuten muutkin teinit... Monet oikeasti apua tarvitsevat jäävät helposti huomaamatta ja sillä voi olla pahimmassa tapauksessa todella vakavat seuraamukset... Johonkin aikaan tuntui, että näistä maennus ongelmista tuli oikein muoti-ilmiö... yks jos toinen teini viilteli ranteitaan vain sen huomion takia ja kun se oli niin siistiä ja kovaa... Monet teinit eivät tajunneet, että sillä muoti-ilmiöllä, he pilaavat oikeasti apua tarvitsevien mahdollisuuden tulla huomatuksi...

Mutta kuten aiemminkin olen täälä tainnut mainita, että jos jotain hyvää asiasta haluaa hakea, niin asenteeni elämään ja muihin ihmisiin on ihan toista luokkaa. En pidä asioita itsestään selvyytenä, enkä ole pinnallinen bimbo blondi joka arvostelisi kaikki ihmisiä jotka ovat vähääkään poikkeavia massa muotista. Elämän arvot minulla on muutenkin toista luokkaa kuin mitä monella kanssa eläjällä. Pitkä aikaisena haaveena minulla on ollut, että joskus olisin tarpeeksi vahva henkisesti, jotta voisin auttaa muita apua tarvitsevia! Parhaimman tuen kun monesti saa sellaiselta joka oikeasti on itse kokenut saman ja ymmärtää toista oikeasti, ilman minkäänlaista väheksyntää...

Menneisyys on tehnyt minusta sen mitä nykyisin olen, ja en toisaalta ole pahoillani siitä ollenkaan...

Day 05: My hobbies

Vähän on tosiaan jäänyt tämän haaste systeemin kirjoittelu, mutta nyt sain itseni viimeinkin aikaiseksi hilattua vintille tonkimaan tavaroita, jotta saisin tämän postauksen tehtyä...

Tämäkin aihe on tuottanut hieman päänvaivaa, kun ei sitä oikein osaa määritellä missä menee harrastuksen ja keräilykohteen raja. Niidenkin raja kun on kovin häilyväistä. Mutta sain kuitenkin jotenkin järkeiltyä omassa päässäni, mitkä luokittelen harrastukseksi ja mitkä keräilyn kohteeksi.
VAROITUS!!!: Jälleen on pitkä postaus luvassa!!!

Ensimmäisenä voisin tuoda julki tärkeimmän harrastukseni, eli PIIRTÄMINEN:

Piirtäminen on minulle ollut monia vuosia jo todella tärkeä harrastus. Välillä se on ollut minulla jopa pakokeino tästä kovasta ja petollisesta maailmasta. Kun ammattikoulu aikana ja sen jälkeen sairastin pahaa masennusta, purin oloni monesti piirtämiseen. Se on tuonut minulle monesti iloa elämään ja saanut murheet näyttämään pienemmiltä, sen takia monet ammattikoulu aikoina piirtämäni työt ovat melkoisen synkkiä.

Nämä yllä olevat kuvat ovat siitä pliisuimmasta päästä, mutta kyllä niistä taitaa heijastua piirto hetken mielentila. Lyhyesti ilmaistuna työni sisälsivät paljon kuolemaa, surullisia hahmoja, väkivaltaa ja pettämistä. Suosikkini noista ekoista on tuo hirttäytynyt ukkeli ja kuolema viheltelee työnsä tehtyään!!=D (sairas huumori) Harmittaa vain, kun työt ovat olleet minulla kansiossa muovi taskuissa, niin ilmeisesti toisista kuvista on levinnyt vintillä tussin väriä, joka ilmenee tuossa lempi kuvassanikin keltaisina jälkinä!=(

Pikkuhiljaa parannuttuani masennuksen synkästä kierteestä alkoi töherryksiinikin tulla hieman valoisuutta.

Värejä olen myös vähän oppinut käyttämään töissäni. Se on kuitenkin vielä sen verran vieras asia, että olen edelleenkin pysyttäytynyt suurimmaksi osaksi pelkässä lyijykynän jäljessä. Työni ovat muuten useasti taustaltaan tyhjiä, en vain monesti keksi sopivaa taustakuvaa ja omalla tavallaan tykkään tuosta tyhjyydestä mikä takaa ammottaa. Ja pelkään monesti myös sitäkin, että huonosti suunniteltu tausta pilaa sen kuvan pohjimmaisen idean.

Tuossa ylhäällä on toinen kuva jossa ihme ja kumma on taustaa, mutta hieman autioksi se on siltikin jäänyt!=( Tuo musta valkoinen kuva taas on yksi suosikeistani. Tykkään hirveästi tehdä ainoastaan ääriviivoilla kuvaa, ilman varjostuksilla yms, jos ymmärrätte mitä ajan tuossa takaa. (huono selittään asioita) Mustaan pohjaan saa todella vaikuttavan näköistä kuvaa pelkästään jättämällä ääriviivat valkoiseksi, ja tuo hieman haastetta kuvaa suunnitellessa miettiä mitkä viivat kannattaa jättää ja mitkä tussata mustaksi!=)

vähän  gootti tyylistäkin kuvaa

Inspiraatiota kuviini saan monesti omasta elämästäni, mutta myös erilaisista piirto oppaista ja kirjoista jossa on eri taiteilijoiden töitä.

Osa kirjoista on tullut lahjaksi, mutta on niihin omaakin rahaa kulunut ihan kiitettävästi, eikä tuossa taida olla edes kaikki. Osa kun on yhä hautautuneena vintille jonnekkin muutto laatikoihin.

Haluaisin joskus panostaa oikein kunnon välineisiin, eli sitten miljoonan vuoden päästä kun olen miljonääri!!=D Noi nyt on suurin osa kirjakauppojen ale laarista ostettuja kynä sarjoja.


Koiran kanssa lenkkeily:
Melkoisen uusi harrastus ja osittain pakollinenkin, hyvässä mielessä. On edes jokin syy raahata tämä perse kämpän ulkopuolelle monta kertaa päivässä. Ja on se ollut melkoisen piristävääkin kun on koira talossa, ei tarvitse yksin täällä kämpässä kaikkia päiviä maleksia. Ja tuntee itsensä tarpeelliseksikin, kun on joku josta huolehtia. Ja mielikin virkistyy kun saa tuolla metsässä rämpiä ja ihailla maisemia!:)

Itämaiset kamppailu lajit:
Rakastan itsepuolustus lajeja yli kaikein ja oonkin niitä aikanani harrastanut enempi ja vähempi. Rakkaus kamppailulajeihin alkoi varmaan jo lapsena kun pelasin Tekkeniä pleikkarilla. Ne liikkeet ja kaikki on saanut sydämeni sykkimään todella voimakkaasti. Yläasteella aloitinkin Han Moo Do kamppailu lajin ja tykästyin todella paljon. Siitä suoritinkin keltaisen vyön. Harrastus katkesi siihen, kun ainoat naispuoliset ihmiset siitä ryhmästä lopettivat harrastuksen, enkä sitten itsekkään uskaltanut jäädä ainoaksi tytöksi 20 miehen kanssa.  Mutta kaipaus lajia kohtaan jäi hyvin suureksi.
Alettuamme Jarin kanssa seurustelemaan aloitimme yhdessä myös Aikido harrastuksen. Jari tosin ei ole kauhean sitoutumis intoinen noita tiettyinä päivinä ja tiettyihin kellon aikoihin oleviin harrastuksiin, joten se lopetti aika pian harrastuksen kesken. Ja muutaman kuukauden jälkeen minäkin lopetin perässä. Se ei oikein tuntunut omalta lajilta.

Muutamia vuosia sitten aloitin isäni innoittamana harrastamaan Karatea ja siitä suoritinkin keltaisen vyön. Mutta pieni välirikko isäni kanssa sai minut taas luopumaan hetkeksi harrastuksesta. Isäni on siinä harrastuksessa edennyt jo hirmuisen pitkälle. Hän jopa on nykyään valmentajana Karatessa. Jonain päivänä vielä puen valkoisen Karate pukuni päälle ja solmin keltaisen vyöni vyötärölle ja astun uudelleen saliin jossa potkut ja nyrkit heiluu ja salissa kaikuu isoon ääneen "KIAI"!!!

Käsityöt:
Kuten on jo tullut täälläkin jo nähtyä, niin olen nykyisin käsityö intoilija, vaikken ikinä siinä ole ollutkaan hyvä!=D Mutta yritystä minulla on ainakin ollut, varsinkin kun vertaa sitä purkamisen ja epäonnistumisen määrää mitä on joka ikinen kerta ollut vastassa kun jotain käsitöitä aloitan tekemään. Mutta ehkä jonain päivänä minäkin olen hyvä ompelija ja voisin tehdä itselleni paljon ihania ja uniikkeja vaatteita!!=D


Blogin kirjoittaminen:
Tämä on aivan uusi tuttavuus minulle. Blogi on kuulunut elämääni vasta muutamia kuukausia tälleen kirjoittamisen muodossa. Lukenut olen paljon eri ihmisten blogeja aiemminkin ja haave oman blogin kirjoittamisesta on kytenyt melkoisen kauan takaraivossa. Viimeinen roihahdus oman blogin kirjoittamiseen alkoi, kun satuin vahingossa löytämään tuttavani Hirttoyrtin blogin monen mutkan kautta. Ei tuntunut jotenkin enään oman blogin kirjoittaminen niin kauhistuttavan suurelta kynnykseltä, kun näki jonkun tutunkin sitä tekevän.
Olen aina muutenkin ollut kova kirjoittamaan asioita ja tämä tuntui hauskalta tavalta purkaa omaa elämää jonnekkin muuallekkin kuin iän ikuisiin päiväkirjoihin. Ja niitäkin minulla on ollut monia monia kappaleita!=D
Pienenä aina yhden ystäväni Heidin kanssa kirjoiteltiin tarinaa eri vihkoihin. Jutun juju oli se että toinen kirjoitta muutaman lauseen ja toinen jatkaa sitä tarinaa itselleen mieleen tulleella tavalla. Ja kyllä niiden tarinoiden takia ollaan naurettu ja myös tapeltu!!=D Molemmat kun oltiin niin jääräpäisiä luonteeltamme, meille tuli riitaa milloin oikein kirjoituksesta ja milloin siitä kuinka tarinan kuuluisi edetä!!!=D Elikkä siis kirjoittaminen on minulle aina ollut todella tärkeä harrastus. Nykyäänkin kirjoittelen kaikki ruokaohjeetkin mieluummin käsin, kuin että vaivautuisin niitä kopiomaan.

Ja kirjoittaminen tuo minun mielestäni paljon ihmisten luonnetta esiin!!:) Yläasteellakin kun kaikki muut kirjoittivat äidinkielen kirjan arvostelu aineet koneella, niin minä kirjoitin ne käsin. (okei okei, aina ei ollut edes oma valinta, koska meillä ei ollut varaa silloin tietokoneeseen) Tosin monesti se osui minun edukseni, että kirjoitin esitelmät käsin. Olin varmaan ainoa kuka meidän luokasta osasi enään kunnolla kirjoittaa kaunoa ja lisäksi sain aina piirtää hienoja aiheeseen sopivia kansikuvia, enkä tyytynyt vain tylsään koneelta printattuun valmis kuvake logoon ja otsikko siihen viereen menetelmään, mitä taas muut harrastivat ja saivat täten tekstinsä näyttämään kuolettavan tylsiltä!=D


Mutta siinä taitaa suurinpiirtein ollakkin kaikki minun harrastukset, mitä nyt harrastuksiin voin lukea. Onhan näitä tietysti uiminen, jota tosin harrastan paljon kesäisin, musiikin kuuntelu ja leffojen keräily ja katselu. No kaippa se keräilykin on jonkinlainen harrastus, mutta en sitä haluaisi tähän alkaa sepustamaan, koska teemana on tuonnempana aiheena keräilykohteet.

kuulumisia ja teemailua

Sain nyt vihdosta viimein kipinän taas syttymään ompelua kohtaan. Sain tuossa yhtenä iltana valtavan inspiraation toteuttaa uuden paidan itselleni. Eilen sain aikaiseksi haettua jo kankaatkin kyseiseen paitaan.. Mutta siitä ei sen enempää, saa nähdä saanko sitä toteutettua loppuun asti, vai jääkö se muiden keskeneräisten tuotosten kerhoon!=D

Tänään kävin pitkästä aikaa morjestamassa vanhaa luokkakaveria ja hänen vauvaansa. Viime tapaamisesta olikin kulunut aivan liian kauan aikaa. Vauva oli oikein suloinen ja oli ihanaa nähdä ystävääni pitkästä aikaa ja näki myös heidän ostamansa talon vihdosta viimein!:)

Viikonloppunakin on kerrankin ohjelmaa oikein urakalla! Täytyisi lauantaina mennä käymään ammattikoulun avoimien ovien päivänä. Valmistuttuani suurtalouskokiksi, meidän luokalla on ollut tavoite, josko saataaisiin mahdollisimman monta luokka toveria aina joka vuosi paikalle avoimienovien päiville. Nähdä aina vuosittaiset kunkin henkilön kuulumiset ja mennä myös morjestaan vanhoja opettajia. Yhden rakkaan luokkatoverin näkemistä odotan innolla. Meillä kun on joka vuosi mennyt nämä tilaisuudet niin paljon ristiin kuin vain olla ja voi. Aina on ollut joko hän tai minä pois. Ikinä ei olla osuttu samaan aikaan paikalle!=D Jospa tänä vuonna onnistaisi.
Lisäksi sunnuntaina isäni ja hänen naisystävänsä on tulossa käymään kylässä pitkästä aikaa. Viimeksi ne onkin käynyt täällä meillä marraskuun alussa, mun synttäreilläni.
Ja vielä kaiken kiireen lisäksi vaarillanikin olisi syntymäpäivät, jota täytyisi käydä muistamassa ja Jarin veljen ja hänen naisystävänsä uutta koiranpentua täytyisi myös keretä käymään katsomaan. Kaikki menot osuu aina samaan aikaan ja sitten on taas välillä niin kuolettavan tylsiä ja pitkiä pätkiä, ettei elämässä tapahdu mitään! Miksei tapahtumia voisi tulla sillain tasaiseen tahtiin, niin ei elämä kävisi kovin tylsäksi?!=D

Loppuun laitan vielä jatkoa teema postaukselle, ja tuota aihetta olen kiemurrellu ja kaamurrellu päässäni miljoonia kertoja, joten eiköhän olisi sekin aika toteuttaa jotenkin...

****************************

Day 04: My first love

Ensin varoittaisin lukijoita siitä, että aiheesta tulee melkoisen pitkä. Jos ei jaksa lukea, voi tämän hyvin skipata. 

Aihe on minulle melkoisen mutkikas, koska en tiedä oikein mistä aloittaisin ja kenestä henkilöstä alkaisin sitä kertoa. Pitkään mietittyäni totesin, että kyllä se minun ensi rakkaus taitaa tuo kihlattuni Jari olla.
Asia ei ollut minulle kovinkaan helppo ratkaista, sillä olin yläasteen aikana voimakkaasti ihastunut luokallani olleeseen poikaan. Monikaan ei ota noita yläaste aikaisia säätöjä mitenkään todesta, koska olimme niin kakaroita silloin vielä, mitenkä sen ikäiset voisivat vielä tietää rakkaudesta mitään, kun pää on täynnä murkkuikäisien teini hormooneja. No niin tai näin kyseinen poika aiheutti minulle melkoisesti harmia siihen aikaan.
Koko yläasteen häntä katselin, mutta yksi puolistahan se oli aina. Kalenterit täyttyivät kyseisen pojan sanomisista ja epämääräisistä tuherruksista, jossa pojan nimen ympärillä oli sydämiä, tyypillisiä teini kirjoituksia siihen aikaan. Kyseinen henkilö tiesi varmasti, että olin ihastunut häneen, ja jälkeen päin kun olen vanhoja kalenteri raapustuksia lukenut, olen todennut, että kyseinen henkilö taisi olla myös ihastunut minuun. Hän ei vain kehdannut olla kanssani. Enkä sano tätä sillä, että kuvittelisin itsestäni liikoja, vaan erään ystäväni kanssa juteltuani, oli hänkin samaa mieltä asiasta, kuultuaan kaikki pojan sanomiset ja tekemiset, minua kohtaan. Jossain vaiheessa poika tekikin leirikoulussa niinkin paskamaisen tempun, että lähti juttelemaan silloisen hyvän ystäväni kanssa moniksi tunneiksi pois muiden lähettyviltä... Minä tietysti ajattelin heti silloin, että heillä oli suhde, vaikka ystävänikin tiesi kuinka paljon pojasta silloin pidin. No tuo kyseinen poika oli sanonut ystävälleni, että kertoo tämän kaiken minulle. Poika oli kertonut tienneensä minun ihastumisestaan, mutta hän itse ei kuulemma tuntenut samoin minua kohtaan. Hän oli kuulemma miettinyt alkavansa seurustelemaan kanssani hetken aikaa säälistä, mutta oli tullut siihen tulokseen, että ei halua olla muuta kuin kaveri. Eikä siinä vielä mitään, hyväksyin asian vielä sellaisenaan ihan ok. Ei minua haitannut pelkkä ystävyys kyseisen pojan kanssa, koska en halunnut todellakaan sitä, että hän säälistä seurustelisi kanssani muutaman viikon ja sanoisi soronoo...
Mutta siinä poika petti luottamuksen, kun hän lakkasi minulle puhumasta kokonaan, oli jopa välillä törkeä minua kohtaan. Että se siitä hänen ystävänä olemisesta. Minä sain yhdeksännen luokan loppupuolella ajatuksen, että halusin muistoksi ystävänkirjaan kaikilta luokkalaisiltani kirjoituksen. No kaverinihan sanoivat ideaa loistavaksi ja ostivat itse myös ystäväkirjat samaa tarkoitusta varten. Heidän kirjoihinsa poika suostui kirjoittamaan, mutta kun oli minun vuoro pyytää tekstiä, niin hän ei suostunut siihen. Sain väenväkisin vängättyä hänet kirjoittamaan, halusin meinaan ihan vilpittömästi kaikilta luokkalaisilta tasavertaisesti tekstin kirjaani. Sekin asia oli mikä loukkasi minua. Ystävä piti olla mutta sitten laitetaankin heti seinä väliin ja ollaan niinkuin minua ei olisikaan.

Eipä siinä mitään, ammattikoulu alkoi ja unohdin pojan kokonaan, tosin hän lakkasi minulle merkitsemästä jo sen leirikoulun jälkeen. Siinä kohtaa nykyinen puolisoni Jari astui kuvioihin.

Tunsin Jarin jo yläasteelta. Hän oli rinnakkaisluokalla ja häneen tutustuin ystäväni kautta. Jarilla oli silloin yläasteella hieman säätöä ystäväni kanssa, (eri ystävän kuin mistä aiemmin puhuin) joten tutustuminen häneen oli väistämätöntä. Ystäväni kohteli Jaria melkoisen epäoikeuden mukaisesti, josta me muut siitä porukasta ei oikein pidetty. Ystävälläni oli tapana pyörittää useampaa jätkää kierroksessa samaan aikaan. No kun tämä säätö Jarin kanssa loppui, minä näin silloin eräänä yönä kummallista unta, jossa olin Jarin kanssa ja meillä oli suhde. Siihen aikaan yläasteella nauroin katketakseni kavereille, etten ikinä vois kuvitella olevani Jarin kanssa.
Enpä vaan osannutkaan arvata, että reilu vuoden päästä me seurusteltaisiin!=D

kuvan laatu on melkoisen kökköä, kun se on otettu sillosella kamera kännykällä

Jari otti ensimmäisen kerran minuun yhteyttä heti ammattikoulun alku kuukausina ystäväni kautta, jonka kanssa hänellä silloin aiemmin oli ollut säätöä. Hän kysyi silloin, alkaisinko seurustelemaan hänen kanssaan. Minulla kun oli luokkalaiseni pojan kanssa ollut huonot kokemukset luottamisen suhteen, en heti suostunut. Annoin kuitenkin sähköpostiosoitteeni jonka kautta viestittelimme aika ahkeraan. Kolme kertaa Jari taisi kysyä alkaisinko seurustella, ennen kuin minä vihdoin vastasin kyllä. Halusin kai varmentaa, että Jari olisi tosissaan suhteeni, etten antanut hänelle heti mahdollisuutta. Seurustelimme silloin kaksi kuukautta. Siihen aikaan se oli sitä että hyvä kun uskalsi halata toista!=D Päätin kumminkin suhteen omien pelkojeni takia. Pelkäsin niin paljon läheisyyttä, kun en ollut siihen tottunut. En meinannut uskoa, että joku siinä haluaa oikeasti olla minun takia. En uskaltanut luottaa ja antaa toisen tulla lähelle.
Pidimme jonkin aikaa taukoa ja koitimme keväällä seurustelua uudelleen, se pätkä ei tainnut kestää kuin kuukauden verran. Syytä en eroon muista, mutta se taisi olla yhteinen päätös. Olimme kuitenkin hyviä ystäviä edelleen. Jarilla oli pientä säätöä sen jälkeen erään tytön kanssa joka asui valkeakoskella, he laittoivat toisilleen viestiä paivittäin mesen kautta ja kesällä he kerran onnistuivat näkemään toisensa, kun tyttö asui lähellä Jarin vanhempien mökkiä. Mutta niiden näkemisien jälkeen Jari kertoi minulle, ettei heidän suhteestaan tullut mitään, kun tyttökin oli liian ujo ja ei kuulemma muutenkaan oikein hänen tyyppiään. Oli kai jo niin tottunut minun olemiseen!=D
Kesällä yritimme seurustella kolmannen kerran, mutta kun oltiin nuoria, ei sekään kauaa kestänyt kun ei ehditty toisiamme näkemään koko kesänä. Lähinnä ongelmana oli kulkuyhteydet.

Tähän väliin voisin kai mainita siitä yläastepojasta sen verran, että hän näki melkoisesti vaivaa minun ja Jarin suhteesta, jonka myöhemmällä iällä tajusin olevan mustasukkaisuutta. Poika teki kaikkensa saadakseen meidät eroamaan. Haukkui ja pilkkasi Jaria mennen tullen. Lopulta kun hän tajusi, ettemme luovuttaisi, hän alkoi seurustella yhden ystäväni kanssa, saman jonka kanssa hän silloin leirikoulussa oli jutellut. Kuvitteli kai tekevänsä minut mustasukkaiseksi!=D No eipä niidenkään suhde kauaa tosin kestänyt... Nykyisin tuo jätkä on naimisissa jonkun muun naisen kanssa ja heillä taisi olla pieni poikakin! Onnea vaan heille kovasti! Ei minua enää haittaa pätkääkään!=D

No alkoi sitten ammattikoulun toinen vuosi. Näimme koulu aikana useammin ja Jarikin tuli seurakseni aina aikaisina aamuina istumaan koulun käytäville. Muutama pusu taidettiin aina vaihtaa "vaan kaverina"..  Ja lopuksi tilanne luisui siihen suuntaan, että minä vierailin Jarin kotona aina välillä koulun jälkeen taas "vain kaverina".. Pelaamassa korttia... Eli suomeks kyhnättiin toistemme kainaloissa!=D Pakko se oli sitten todeta, ettei tuosta miehestä pääse eroon kulumallakaan!=D lopuksi päätimme 6.10.2005 aloittaa neljännen kerran seurustelun!=D Ja siinä ollaan pysytty!

Kihloihin mentiin 6.8.2006 eli vajaa vuosi viimeisimmän seurustelumme jälkeen. Monetkaan eivät ymmärrä niin nopeaa kihlautumista, mutta me olimme toisiimme tutustuneet jo yli kahden vuoden ajan, vaikkei tiivisti seurusteltukkaan. Mutta yhteyttä pidettiin aina kaikki tauotkin! Tiesimme toistemme hyvät ja huonot puolet ja molemmista tuntui, ettei elämäänsä halua jakaa kenenkään muun kanssa.

Kuva on melkoisen hirveä, otettu kihla päivänä isäni luona ja naamani näyttää ihan zombilta kun ei oo mitään pakkelia!=D

Minä valmistuin 2007 ja aloin niihin aikaan viettämään yhä enempi aikaa Jarin luona. Silloin suhteessamme tapahtui melkoisen dramaattinen aika, jos näin voi asian ilmaista. Jarilla oli tuolloin paljon mesen kautta ystäviä ja suurin osa niistä oli naisia. Päivät jolloin minä olin kesätöissä, Jari jutteli heidän kanssaan mesessä. Aluksi koin pientä mustasukkaisuutta naisista, kun en oikein edelleenkään luottanut siihen, että joku kanssani haluaisi olla. Huomasin olevani usein aika kireä ja se varmaan ajoi Jaria vielä kauemmas pois. Keskinäinen puhuminen asioista tuntui kaikkoavan jonnekkin ja Jari kertoi murheestaan enempi ja enempi mese ystävillensä. Kun tajusin oman mustasukkaisuuteni koitin taistella sitä vastaan sitkeästi ja sanoinkin Jarille monta kertaa, että ei kaveruus muihin naisiin haittaa mitään, kunhan Jari vain olisi rehellinen minulle kaikesta. Alkuunsa menikin todella hyvin, kunnes jossain vaiheessa huomasin Jarin olevan etääntynyt minusta melkoisesti. Tein jotain sellaista mitä ei saisi tehdä, tongin Jarin tietokonetta ja mese keskusteluita, jotka olivat tallentuneet koneelle... No epäilyni ei aivan turhaa ollut.. Kävi ilmi, että Jari oli kertonut minusta muille sellaisia asioita mitkä olin toivonut pysyvän vain meidän välisinä, lisäksi huomasin, että Jari oli kertonut minulle vain osan niiden muiden kanssa käydyistä keskusteluista. Ja se rankempi osa oli jäänyt kertomatta. Naisten puhetyylistä ja sanomisista huomasin sen, että he tahalleen yrittivät tulla meidän väliimme ja valitettavasti Jari ei silloin sitä tajunnut vaan oli ihan vietävissä. Fyysisestihän ei mitään pettämistä sattunut, mutta itse koin, että henkisesti asia on melkein yhtä paha, ellei pahempaakin. Luottamus meni kokonaan ja siitä käytiin pitkään riitoja... Oikeastaan vuosi siitä tapahtumasta meni melkoisen sumussa... Sairastuin todella pahaan masennukseen.
Juteltuani Jarin kanssa myöhemmin asiasta hän kertoi, ettei osannut ajatellakkaan silloin loukkaavansa minua, ettei hän yksinkertaisesti tajunnut muiden flirttailevan hänelle... Ja minä uskon kyllä siihen. Ja olen kyllä huomannut, että Jari oli oikeasti todella pahoillaan tapahtuneesta. Olin itsekkin melkoisen äkkipikainen luonne ja Jari kertoi kokeneensa asian niin, ettei hän pystynyt minulle aina kaikkea kertomaan, kun pelkäsi minua. Tuntui helpommalta kertoa muille netin kautta asioista, ja hakea sitä kautta jotain lohtua asiaan.

Olemme keskenään jo saaneet asian käsiteltyä ja molemmat ollaan opittu tapahtuneesta todella paljon. Jari on oppinut luottamaan ja kertomaan minulle enempi asioita ja minä puolestaan olen oppinut kuuntelemaan enempi, ja olen oppinut hillitsemään omaa äkkipikaisuuttani!=) Voisin jopa sanoa näin jälkeenpäin, että olen onnellinen, että niin tapahtui. Suhteemme on nykyään paljon avoimempi ja luotamme toisiimme paljon enempi. Ja mikä parasta. Olemme selviytyneet kaikesta kahdestaan. Ei olla luovutettu heti "pienen" kriisin tullessa, vaan ollaan saatu asiat selvitettyä perin pohjin. Toki meillä edelleenkin aina välillä pieniä riitoja syntyy ja on erimielisyyksiä, mutta sehän onkin melko normaalia kaikissa suhteissa!=)

Enkä kerro näitä asioita sillä, että haluaisin Jaria loukata. En todellakaan. Vaan itselläni tuntuu koko ajan taakka kevyemmältä kun saan asioita purkaa kirjoittaen.. Mitä enempi saan tätä kirjoitettua, sitä helpommalta oloni tuntuu. Tunnen, että saan vihdoinkin sen ahdistavan möykyn lopullisesti pois sisuksistani mikä aina sillointällöin on mieltäni edelleen painanut!

Suhteestamme halun kertoa vielä sen, että luonteeltamme me olemme kyllä niin eri paria kuin olla ja voi. Jari on melko rauhallinen ja minä taas tälläinen melkoisen värikäs luonne. Erilaisuutemme on tuonut meille juuri edellä mainittuja vaikeuksia, mutta myös todella paljon positiivisia asioita. Jari on opettanut minulle rauhallisemman elämäntavan, opettanut minua pelaamaan tietokoneella Diabloa ja opettanut nimenomaan työskentelemään tietokoneella, ettei se aina ole kaiken pahan alku ja juuri! Ja kyllä, mä oon aina inhonnu tietokoneita, oon ollut valmis suurinpiirtein hävittään kaikki maailman tietokoneet, mutta eihän ne ongelmat ole tietokoneiden vika, vaan kaikki lähtee ihmisistä itsestään! Lisäksi olen oppinut olemaan autojen kanssa tekemisissä ja teemme paljon auto remonttia yhdessä.
Minä taas puolestaan olen opettanut Jaria sosiaalisemmaksi, saanut hänet lähtemään elokuviin, laivalle, ravintolaan syömään ja lapin reissuihin. Nekään asiat eivät ole aina olleet itsestään selvyyksiä!=D Olemme oppineet tukemaan toisiamme molempien tarvitsemalla tavalla! Lisäksi olemme kokeneet juuri toistemme kanssa kaikki uudet asiat mitä vain parisuhteeseen ja elämään kuuluu. Toivottavasti olemme ikuisesti yhdessä. En ainakaan voisi edes kuvitellakkaan elämääni muuta miestä, kuin Jarin, oman mölliseni!<3<3

Mun mummuni ja vaarini mökillä joskus vuonna 2007

2010 Jarin porukoiden mökillä

Kännykän kautta otettu "hieno" muokkaus kuva!=D

Lappiin menossa vuonna 2009?!

Tarinaa sisaruksista

En muista kerroinko jo asiasta, mutta siitä työhaastattelusta jossa kävin ja josta piti kuulua vastausta mahdollisesta jatkohaastatteluun pääsemisestä, niin ilmeisesti en päässyt jatkoon..! Eli siis tämä hieman venynyt kesälomani saa siis edelleen jatkoa. Alkaa kohta ideat loppumaan kesken, kun joka paikasta oon käynyt kysymässä ja joka paikkaa oon hakemusta laittanut.. No eiköhän se ura uurkene minullekkin vielä jonain päivänä!=D

Päätin tänään piipahtaa lähiseudun kirpputoreilla pitkästä aikaa. Toisesta kirppiksestä lähdin tyhjin käsin, mutta toisesta mukaani tarttui sellainen musta liivi, jossa menee vähän reunoissa pitsiä ja toisesta taskusta roikkuu ketju viritelmä...

Hintaa tuolle ei kertynyt kuin 2€

Lisäksi täytyi käydä auto tankkaamassa ja hakemassa koiralle iso ruokasäkki... Siihen se tän kuun omaisuus sitten melkein menikin!=D
Kotona odottikin sitten vähemmän iloinen yllätys, Sara oli järjestänyt itselleen tekemistä taas siksi aikaa kun olin kaupassa, en tiedä mikä sen yhtäkkiä on tullut, kun se ennen joulua meni niin hienosti yksin kotona ettei tosikaan, nyt se on meidän riemuksi alkanut syömään kaikki leipä pussit mitkä on jääneet keittiön pöydälle ja osaa avata jo ruokahuoneessa sijaitsevan kaapin oven, josta se on saanut levitettyä kaikki tavarat alas. Että sellaista pientä mukavaa!
Tänään koin kuitenkin melkoisen piristyksen tuon koira episodin jälkeen, kun aloin tutkailemaan postia jota oli tänä päivänä tullut. Sain ilokseni huomata, että olin saanut vihdoinkin korsetin jonka ostin Akan blogi kirppiksestä. Minua aina arveluttaa tilata netistä vaatteita, kun ei ikinä ole varmuutta sopivuudesta, mutta tällä kertaa yllätyksekseni korsetti istui minulle todella hyvin! Että kiitos vain paljon edelliselle omistajalle, korsetti pääsee takuulla kovaan käyttöön!:)

Äitini sai tuossa viikonlopun aikana meidät houkuteltua lähtemään laivalle niiden kanssa. Jospa se toisi kaivatua piristystä tähän arkeen! Ahdistuneisuus kotona on mennyt jo siihen pisteeseen, että bulimian oireet ovat alkaneet nostattaan päätään.. Sen asian kanssa kun ei hetkeen ole tarvinnut tuttavuutta tehdä!
Selaillessamme risteilyn hintoja netistä ja kiitimme kerrankin onneamme, ettemme tilanneet heti ensimmäisestä paikasta.. Vaikka kuinka koitimme katsella tarjous hintoja monessa paikkaa liput olisi tehnyt hytin kanssa 40€ melkein 70€ kahdelta hengeltä... Meidän rahatilanne kun ei kauheasti tykkäisi tuollaisista 100 reissuista!=D No löysimme sitten onneksi matkapoikien sivuilta tarjouksen jossa saimme 2hengen hytin yhteensä 10€ eli 5€ per nassu!=D Se sopi meille oikein hyvin! Jännityksellä jäämme odottamaan että kaikki varmasti menee niinkuin pitää, ennen ei juhlita ennen kuin ollaan turvallisesti laivassa ja omassa hytissä!=D

Eipä tässä taas tällä kertaa kummempaa, loppuun laitan vielä kuvaa lumilyhdystä jonka tein viimeviikolla!

****************************



Day 03: My siblings:

Minulla on yksi pikkuveli ja yksi pikkusisko. Minulla on kaikkien sisaruksieni kanssa hyvät välit, tosin hieman erilaiset keskenään.

Veljeni on minua kolme vuotta nuorempi. Kun hän pärähti maailmaan, koin valtavaa mustasukkaisuutta hänestä. En saanut yksin ainoastaan sukulaisten ja tuttavieni huomiota vaan jouduin senkin jakamaan, kuten myös lelunikin!!! Joka sisaruus suhteeseen tietysti kuuluu riitoja, mutta myös paljon mahtavia hetkiäkin!
Minä olin pienenä kova karkaamaan kotoa, aina kun suutuin jostain. Muistan selvästi monet tapaukset kuinka uhkasin lähteä pihasta kävelemään pois päin ja huusin vain mennessäni "minä muutan nyt" , niin eikös se ihana vaaleahiuksinen veljeni töpötellyt pikku askelin mun perässä ja itki perääni "älä muuta, se oli mun syy, älä muuta". Ihanan hellyyttäviä muistoja!=)
Tai se kerta kun veljeni jahtasi minua puisella pikkujakkaralla ympäri taloa ja minä paiskasin huoneeni oven kiinni suoraan hänen nenänsä edestä, kuului kova pamaus perässä ja tuolin jalka upposi komeasti huoneen ovesta läpi. Kiukku toisiamme kohtaan unohtui heti kun molemmat aloimme peloissamme miettimään, miten salaisimme asian vanhemmilta. Nerokkaina ipanoina me sitten laitoimme julisteen reiän päälle, jottei kukaan huomaisi mitään. Eikä sitä kyllä kukaan huomannutkaan ennen, kuin tuossa muutama vuosi sitten iskä kyseisen julisteen päätti vihdoin repiä ovesta pois, alta paljastui reikä. Kyllä meinaan nauratti kun kuulimme asiasta ja iskä sitä tivasi, että mikä oveen oli tullut!=D Veljeni ansiosta minusta tuli melkoisen poikamainen tyttölapsi!=D Leikin hänen kanssaan prätkähiirillä, katuhailla ja autoilla, mitkä nyt siihen aikaan oli kova juttu! Rakenneltiin yhdessä jos jonkinmoisia puu viritelmiä (majoja) ympäri metsiä ja pelattii pleikkarilla Crashia ja Spyroa. Täytyy myöntää, että oli veljellänikin oma poni millä hän leikki vuorostaan minun kanssani niitä tyttömäisempiä liekkejä!=D Näitä tarinoita riittää Nykyisin tyylimme on kuin yö ja päivä..Jos kysyisi, ei varmasti uskoisi meidän olevan sisaruksia, emme nimittään ulkoisesti muistuta pätkääkään toisiamme!=D
Kaikkee mahtavaa sitä on yhdessä tultu tehtyä. Pienen ikäeron takia, meistä on ollut keskenään hurjasti seuraa. Ja nykyisinkin voisin sanoa, että välimme ovat todella läheiset.Autamme aina toisiamme puoli ja toisin ja meillä on syvä luottamus toisiamme kohtaan.

Sisarukset leipomassa, veljeni taikana taisi tosin mennä parempiin suihin!=D Kuva on kortista, jonka olen joskus äidiltä saanut, joten kuvanlaatu on siis siksi tuollainen.

Pikkusiskoni kanssa meillä onkin vähän erilaisempi suhde, onhan meillä kuitenkin 22 vuotta ikäeroa. Olihan se aluksi aika shokki, kun äiti ilmoitti siskon olevan jo tulossa. En todellakaan olisi kuvitellut saavani enää siskoa tällä iällä. Mutta kun ajatukseen tottui, ei sitä kyllä vaihtaisi millään pois. On ollut hienoa nähdä hänen kehityksensä kokonaan ja vielä muistaa se kaikki. Meille tuskin enää tulee riitoja leluista, mutta on meillä ollut silti hauskaa. Alkuunsa en juurikaan kerinnyt siskooni tutustua, kun välimatkamme oli niin iso, että tuli nähtyä niin harvoin. Nykyään onneksi näemme useammin. Ja kun siskoni on siinä iässä että se tietää ja muistaa ihmiset, on hienoa olla osa hänenkin elämäänsä.
Siskoni on melkoisen nokkela tapaus, jos istun lattialla hänen kanssaan rakentamassa palikoilla, en saa edes jalkoja koukistaa, kun neiti tulee painaan ne alas, etten lähtisi siitä minnekkään!=D Siskoni on kuulunut elämääni vasta niin vähän aikaa, ettei vastaavaa määrää muistoja ole kerinnyt vielä syntymään meidän välillemme, mutta eiköhän niitäkin vielä tule enemmän kuin tarpeeksi!=) Kaiken kaikkiaan siskoni on ihanan aurinkoinen tapaus, harvoin se on huonolla tuulella, ja joka kerta kun se kuulee, että olen tulossa kylään, se ottaa minut vastaan niin suurella innolla, ettei sitä voi sanoin edes kuvailla!

DAY 02: My parents

Mulla tosiaan on isä ja äiti, kuten kaikilla oletettavasti on jossain määrin! (olipas kauniisti ilmaistu) Mun vanhemmat on eronnut,  ja molemmilla on tätä nykyään uudet puolisot. Ero tapahtui kun olin 9 luokalla yläasteella, tai oikeastaan sitä eroa oli tapahtunut jo useamman vuoden ajan! Silloin tietysti harmittelin asiaa todella paljon, kun ainahan sitä lapsi toivoisi, että vanhemmat pysyisivät yhdessä hamaan loppuun asti. Mutta järkevästi ajateltuna oli oikeastaan ihan hyvä, että niin kävi. Ei sitä riitelemisen määrää olisi jaksanut kukaan enää kauempaa kuunnella, siitä kärsii muutkin kun itse vanhemmat. Isä jäi asumaan minun ja veljeni kanssa meidän kotitaloon ja äiti muutti pois. Myöhemmin jossain vaiheessa muutin äitini luo Ylöjärvelle, mutta muutin sieltä jossain vaiheessa takasin isäni luokse. Isäni asuu edelleen synnyinkodissamme ja äiti asuu tuossa 5km päässä "naapurissa"!=D
Vanhempani ovat todella nuoria, isäni oli 18 kun synnyin ja äitini täytti juuri ja juuri 17 kun synnyin siitä muutaman viikon päästä! Nuoresta iästään huolimatta vanhempani ovat kasvattaneet meitä sopivalla kurilla ja välittämisellä. Me emme todellakaan ole saaneet kaikkea haluamaamme, olemme "joutuneet" tekemään paljon kotitöitä ja töitä yleensäkkin ansaitseksemme jotain tarvitsemaamme. Totta kai sitä pienenä ajatteli, että mitä natsi vanhempia sitä itsellä on kun ei saanut niin vapaasti mennä kuin ystäväni, mutta tälleen vanhemmalla iällä kun on katsellut noita vapaan kasvatuksen tuloksia, joiden ei eläessään ole tarvinnut tehdä mitään, olen todellakin kiitollinen omasta kasvatuksesta jonka olen saanut. Tiedän paljon tapauksia jotka lykkäävät edelleen laskunsa vanhempiensa kouraan, vaikka asuu omillaan, ja muutenkin käytöstavat on monilla sitä luokkaa ettei arvosta mitään ja ketään, ja se näkemys omasta itsestään on monesti niin leuhkaa, että huh huh... Sit ihmetellään juuri näitä kaiken maailman mummon potkijoita ja koulu surmaajia, kun se oma pieni mussukka on kasvatettu jossain helvetin kupla satumaailmassa.
Kurit ne olla pitää ja rajat on rakkautta!=) Kyllä sitä osaa arvostaa itse tälleen vanhemmalla iällä, että osaa hoitaa itse omat asiansa ja pärjää itsekseen ilman et on riippuvainen jostain muusta..

Suhteeni isääni on ollut aina kovin läheinen. Hän tuntui olevan se joka jaksoi ongelmiani ymmärtää pienenä ja joka minua kuunteli. Isä oli se jolle ei paljoa vastaan taisteltu! Silloinkin kun pienenä uhkasin muuttaa pois kotoa ja olin jo reppuineni ja koulukirjoineni asettunu alueemme uimarannan pukukoppiin, oli iskä ainoa kenen auktoriteetillä minun oli tultava kotiin!=D.Välillä oli myös riitoja ja etenkin iskän löydettyä uuden puolison, käytiin riitoja jonkin verran... Mutta jahka murkkuikäinen minä hyväksyi tapauksen, ollaan oikein hyvin tultu toimeen keskenään ja isänkin naisystävä on oikein tervetullut tuttavuus!!:)

Suhteeni äitiini on ollut melkoisen mutkikas, koko elämäni aikana. Pienestä asti olemme paljon riidelleet, koska kumpikin on horoskoopiltaan skorpioneja ja luonteeltamme olemme molemmat melkoisen omapäisiä!=D Yhteenottoja oli siis pienenä paljon. Monesti oloni oli melkoisen yksinäinen ja tunsin etten saanut tarvitsemaani tukea. Asia tietenkään ei todellisuudessa niin ollut. Äitini koki paljon stressiä ja harmia isäni takia, joten hänellä ei riittänyt enää voimia antaa huomiota meille niin paljoa kun olisimme veljeni kanssa tarvinneet. Äidin muuttaessa kotoa pois, meidän suhteemme parani huomattavasti. Äidistä tuli minulle kuin paras ystävä. Kun muutin äitini luokse riidat alkoivat taas. Monille varmasti tämä äiti tytär ilmiö on varmasti tuttu. Saman katon alla ei toimeen tulla millään, mutta kun molemmilla on eri osoitteet, olemme kuin parhaat ystävät. Ja nykyisin voisin kyllä sanoa, että äitini on minulle paras ystäväni, hänelle kerron aina kaiken mikä mieltäni painaa ja hänen kanssaan on hauska lähteä tyttöjen kesken shoppaileen yms!:) Äitini miesystävästä ei ikinä ole ollut minkäänlaista ongelmaa. Ja äidistäni huomaa, ette hän ole koskaan ollut niin onnellinen kuin mitä hän nyt on nykyisen puolisonsa kanssa. Äitini miesystävästä on itselleni tullu melkein kuin toinen isä.

Kuvaa en vanhemmistani laita, koska en usko, että he kauheesti haluavat kuviansa julkaistavan täällä netissä julkisesti. Mutta näin lopputiivistykseksi voisin todeta, että vanhempani ovat minulle todella tärkeitä ja rakkaita, enkä vaihtaisi heitä pois millään.

shoppailua ja teema postausta

Oon tänään ollut yllättävän tehokkaalla tuulella. Aamulla menin koiran kanssa lenkille jo puoli 8 ja sen jälkeen hörppäsin kupin teetä ja aloitin taistelun tiskivuorta vastaan. Olen kerennyt jo tekemään pihalla lumitöitä, joka lienee melko turhaa, kun sitä alkoikin satamaan juuri lisää. Lisäksi olen ehtinyt jo pesemään koneellisen pyykkiä ja siivoamaan vaatekaappiani. Ja täytyy myöntää, että moista saavutusta ei minun kohdallani ole aikoihin nähty. Univaikeudet ovat olleet minunkin mieleni riesana jo hetken aikaa. Nukahtamisen kanssa ei ole mitään ongelmaa, päinvastoin nukahdan melkein heti kun pääni saavuttaa tyynyn pehmeän olemuksen. Yöt onkin sitten toinen juttu...Saatan herätä yhden yön aikaan kymmeniä kertoja ja niistä yleensä seuraa useiden minuutien, välillä jopa tunnin mittaisia pyörimisiä. Ja aamulla olen umpi väsynyt, mutta jostain hullunkurisesta syystä en silti saa enää unta. Lopputuloksena on erittäin apaattinen aikaansaamaton epämääräinen ihmistä muistuttava olento sohvan perimmäisessä nurkassa!=D

Uhmasin eilen myös kovaa lumimyräkkää ja lähdin ajelemaan Ideaparkkiin. Tarkoituksena oli mennä vaihtamaan kummitytölle ostamamme lahja johonkin toiseen, koska tyypilliseen tapaan niitä lahjoja tulikin kaksi melkein samanlaista kappaletta ja vanhempien toivomus oli että vaihtaisimme sen johonkin muuhun. Uusi lahja olikin tuplasti arvokkaampi.. Mutta onpahan kerralla sitten kunnollinen muisto pienelle tytölle. Teetin siihen kaiverruksen (sekään ei tietenkään voinut kuulua kaupanpäälle), johon tuli prinsessan nimi, syntymäpäivä ja aika, pituus ja paino. No ainahan siinä melkein käy niin, ettei tuollaisesta kauppakeskuksesta pääse ikinä pois tyhjin käsin, joten mukaani tarttui taas kirjakaupasta alennus kirja sekä minimanista löysin kauniita servettejä. Kauppakeskuksen vieressä on kirpputori, jossa päätin pitkästä aikaa pistäytyä. Sielläkin tein löytöjä!=D Eurolla löysin kynttilä koristeen, 50 sentillä ostin harmaan toppi-shortsi haalarin kesäksi, mustan sametti pintaisen minihameen 1 eurolla ja pikkusiskolleni Adalle löysin tumman vihreän hameen kesäksi.

Kuvista nyt sitten puuttuu se siskolleni ostama mekko kun en siitä ehtinyt nappaamaan kuvaa. Ai niin, ostinhan minä kirjakaupasta yhden toisenkin kirjan, josta en nyt jaksa enää nappasta kuvaa, mutta nykyisenä käsityö friikkinä ostin sellaisen kirjan missä on ohjeita virkattujen maskottien tekemiseen.
Että sellaista.. Siinä kait oli sitten minun kuulumiseni taas aika pitkälti tuossa.


************


Ajattelin tähän perään nyt tehdä tälläisen teema systeemin, mikä on seikkaillut yhden jos toisen muunkin blogi sivuilla. Minä kun tuppaan olemaan tälläinen matkija ja kiinnostun samoista asioista kuin muut niin oli minunkin ihan pakko tämä räiskästä tänne sivuille!=D Samoja aiheita olisin kuitenkin jossain vaiheessa käynyt läpi, joten tämä on ihan hauska tapa niitä toteuttaa!=) Tehtävän alkuperää en ole vielä selvittänyt, joten en myöskään tiedä kuuluisiko kysymysten olla aina samoja tai kuuluisiko niiden olla englanniksi vai suomeksi. Monilla sivuilla kun tämä tehtävä eroaa jonkin verran toisistaan, niin aiheiden, kielen kuin kaiken muunkin osalta, mutta periaate näytti kaikissa olevan sama. Otin siis "oman" mielikuvitukseni käyttöön luodessani tätä tehtävää oman näköisekseni. Ja aiheiden nimet kirjoitin englanniksi, koska ne vaan kuulostavat sillä kielellä paljon fiksummalta, kun taas vertaa jos ne olisi töksäytetty suomeksi. Ja pääsenpä loistamaan englannin taidoillani!=D Eli siis varautukaa. luvassa on suuria määriä kirjoitusvirheitä ja kieliopillisia virheitä, englannin taitoni tosiaan kun on aina ollut sitä 6 luokkaa!=D (toisin sanoen sanavarastoni englannista oli siis tässä)

30 DAYS

Day 01: Me, myself and I
Day 02: My parents
Day 03: My siblings
Day 04: My first love
Day 05: My hobbies
Day 06: My friends
Day 07: My favorite music
Day 08: My beliefs
Day 09: Definition of love
Day 10: What I wore today?
Day 11: What`s in my bag?
Day 12: Precious items
Day 13: What I ate today?
Day 14: Where I live?
Day 15: My childhood
Day 16: My dreams
Day 17: My favorite birthday
Day 18: My favorite memory
Day 19: My favorite foods/drinks
Day 20: My favorite place
Day 21: Something that makes me cry
Day 22: Something that makes my feel better
Day 23: My fears
Day 24: What I want to do before I die?
Day 25: If I could wish something
Day 26: Something that I miss
Day 27: Something I regret
Day 28: My morning routine
Day 29: What I collect?
Day 30: My style

Aloitankin samointein tällä ensimmäisellä aiheella. En luultavasti saa näitä aikaiseksi joka päivä kirjoittaa, mutta aina silloin tällöin pyrin muiden kuulumisien ohella näitä tänne rustailemaan. Tälläisistä tehtävistä saa mukavasti selville ihmisten elämästä ja niiden luonteesta.

Day 1: Me, myself and I

Aloittaisinko kliseisesti vai kliseisesti?=D Koko nimeni on siis Tiina Maria Koski. Koko nimen halusin tuoda julki, koska ei sen selvittämiseen vaadittaisi kuitenkaan kovinkaan kummoista salapoliisi työtä.. Ensimmäisen kerran silmäni avasin tässä maailmassa 07.11.88 klo.11.28. Synnyin todella pienenä keskosena, painoa minulla oli nippa nappa sokeri pakettia enemmän eli n.1800g mikäli oikein muistan. Mutta sitkeänä tyttösenä kasvoin siitä silti hurjaa vauhtia. 3 vuotiaaksi asti asustin vanhempieni kanssa Lielahdessa Tampereen kupeessa kunnes minulle syntyi ikävä pikkuveli, jonka kanssa jouduin jakamaan leluni ja sukulaisteni huomion (kamalaa) ja nykyisin omaan myös pikkusiskon, jonka kanssa ei enää tarvitse jakaa leluja johtuen n.22 vuoden ikäerosta!=D
Pian veljeni syntymän jälkeen jouduin siis toteamaan, ettei tuo vastakkaista sukupuolta edustava ihmisen alku, lähde tuosta kulumallakaan, vaikka kuinka koitin saada itku potku raivareita!=D Muutimme Viljakkalan seudulle maalle minun ollessani 3-4 vuoden ikäinen ja sillä on tullut asustettua siihen asti kunnes kotoa pois muutin. Välillä olen kylläkin ammattikoulu aikoina majaillut äitini asunnossa ja välillä taas Jarin äiten riesana. Tähän ikään mennessä olen myös kerinnyt lusmuilla rivitalossa ja kerrostalossa yhdessä Jarin ja Nipan (kani) kanssa. Tämänhetkinen asumismuotoni on omassa omakotitalossa, jonka ostimme Jarin kanssa tuossa viime kesänä ja syksyllä meidän perhe kasvoikin näillä sivuilla nähdyllä karvakasalla, Sara koiralla!

Tyyliltäni olen tällä hetkellä tälläinen sekasorto, havaittavissa lievää hippiyttä, goottityyliä, punk meinikiä ja kaikkea oikeastaan siltä väliltä... En osaa luokitella itseäni mihinkään kategoriaan, koska en koe olevani jonkun tietyn tyylin edustaja. Olen tälläinen monien tyylien sekakäyttäjä. Jos nyt jotenkin kuvailisi, niin pääkallot, lohikäärmeet ja Japani aiheiset jutut ovat aika vahvasti läsnä elämässäni!
Musiikkimakuni edustaa kans aika sekalaista sorttia, mutta siitä kerron tarkemmin siihen kuuluvassa postauksessa. 
Ammatiltani olen suurtalouskokki ja leipuri-kondiittori, josta jälkimmäistä ammattia teen mieluiten.
Mitähän mä vielä keksisin sellaista joka ei julki tule myöhemmissä postauksissa, vaikka kaippa nää samat aiheet täällä pyörii muutenkin aina välillä.
Työttömänä olen tällä hetkellä, mikä ei tietysti tälleen velallisena olisi hirveän suotavaa. Intohimoinani on kakkujen teko, leffojen keräily, piirtäminen, shoppailu ja kirpputorien kiertely. Lisäksi uusimpina tuttavuuksina elämääni on ilmaantunut valokuvaus ja tämä blogin kirjoittaminen.

Olen vuosien ajan kärsinyt melkoisen pahasta ujoudesta. Johtuen siis lapsuuteni traumoista, joista on käsitelty tässä blogissa jo jonkin verran. Ujous ilmenee minulla siinä muodossa, etten uskalla puhua kenellekkään uudelle ihmiselle, peläten hänen ensi reaktiotaan minusta, lisäksi jännitän tilanteita ihan mielettömästi. Puhelimella soitto on ollut itselleni niin suuri kynnys, kuin vain olla ja voi. Mutta onneksi olen päässyt ujoudestani jo melko hyvin eroon. Kiitos siitä tapahtuma rikkaan elämäni, jos minä en mene ongelmien luo, niin ongelmat tulevat taatusti minun luo!=D Lisäksi ongelmanani on hyvin olematon itsetunto. Välillä saatan harmistua jopa vitseiksi tarkoitetuista letkautuksista, lisäksi otan vastaan liian paljon paskaa niskaan, kun en uskalla juurikaan vastaan sanoa.
Mutta kun minuun tutustuu, olen todella iloinen persoona ja nautin ihmisten seurasta. tykkään välillä hassutella ja hullutella, lisäksi sisälläni asustaa pikku-tiina niminen persoona, joka pääsee aina silloin tällöin valloileen.

hullu se on..

Tässä tämä esittely kait sitten pääpiirteittäin, ja minun olemusta ja mielenkiinnon kohteita nyt saa lukea ihan näistä arkisista postauksistakin.