Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirpputorit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirpputorit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. huhtikuuta 2012

kahden päivän hyvä onni

Nyt on ollut jo poikkeuksellisesti kaksi päivää perätysten mitkä ovat menneet loistavasti, ilman minkäänlaisia ongelmia. Se tuntuu minulla nykyisin olevan melkoisen harvinaista!!! Tapaturma/ongelma altis ihminen kun olen!!!

Eilinen päivä alkoi jo heti aamusta ihanasti: heräsin aamulla jo 7 jälkeen hieman kiukkuisena, honosti nukutun yön jäljiltä. Käytiin koiran kanssa lenkkeilemässä ja takasin tullessani päätin selättää valtavaksi vuoreksi kertyneen tiskikasan. Tiskaaminen on muuten aina ollut minlle se inhokki kotityö, teen mitä tahansa muuta, mutta se tiskaaminen... huoh.. Selvitin sen kuitenkin pienellä hampaiden kiristelyllä ja kymmenen kertaa veden keittimellä lämmintä vettä keittäneenä..(lämmin vesi oli taas lopussa alakerran lämmitys pannun takia.) Tiskaamisen jälkeen päätin mennä viilentämään kiehuvaa pääkoppaani viileään suihkuun. Sieltä kun pääsin pois oli rakkaani päättänyt järjestää ihanan aamu yllätyksen!! Hän paisteli meille jo aamupalaa hellan ääressä ja oli kahvitkin laittanut jo lämpiämään. Se sai kyllä kaikki aamun vastoinkäymiset unohtumaan sillä sekunnilla!!:)<3 Syötyämme tuhdin aamupalan (joka oli pannulla paistettua makaronilaatikkoa) ja katsottuamme jakson muumeja lähdimme Tampereelle peräkonttikirppis tapahtumaan. Väkeä oli taas jälleen aivan hulluna, eikä meinannut kaikkiin myyntipisteisiin edes nähdä. Yllätyksekseni tänä vuonna myyjiä oli enempi, mutta tavaran laatu oli puolestaan huomattavastikkin huonompaa. Yritin katsoa kummitytölleni ja pikkusiskolleni jotain lasten vaatteitakin, mutta ne kaikki olivat aivan puhki kuluneita autotalli rättejä ja hintaa oltiin kuitenkin kehdattu laittaa taas hyvinkin paljon. Ei ei ei... No en minä kuitenkaan ihan tyhjin käsin sieltä lähtenyt vaan matkaani tarttui metalliluinen musta korsetti punaisilla koriste nauhoilla!!^^
edestä
takaa

Kirppari kierroksen jälkeen kävimme tapaamassa veljeäni ja hänen avopuolisoaan sekä ihanaa kummityttöäni joka oli kasvanut taas vallan hirmuisesti!!!:) Kyläily reissun päätteeksi emme menneetkään kotiin,koska mieheni sai päähänsä vaihtaa kesärenkaat autoonsa, joten menimme vielä Hämeenkyröön Jarin äiten luo vaihtamaan renkaita. Päivämme sai mukavan päätöksen saadessamme autoni revittyä pihasta mutavellistä irti ja hakemalla palkinnoksi ahkeruudestamme molemmille kebabit paikallisesta ruoka paikasta. Tosin mahani ei kestänyt enään kunnon lihaa pitkän tauon jälkeen, joten ilta meni podetessa huonoa oloa.

Tämä aamu alkoi myös oikein mukavasti, olin hyvällä tuulella kerrankin!!=D Tänään minulla oli yrityskurssista sellainen arvioitava haastattelu liiketoimintasuunnitelmasta ja jos sen pääsee läpi saan kaksi tutkinnon osaa suoritettua yrittäjän ammattitutkinnosta. Kolmannen ja viimeisen osan saa suorittaa vasta omassa yrityksessä. Haastattelu oli odotettua helpompi, vaikka jännitinkin tilannetta aivan hulluna. Vaikein osuus siitä taisi olla palaute/itsearviointi lomakkeen täyttö lopuksi!!!=D Kotona minua odotti mukava yllätys postin muodossa. Vero laput olivat saapuneet ja sain veronpalautusta sekä suureksi yllätyksekseni minulle oli saapunut kahdesta eri koulusta kutsu pääsykokeisiin. En muista olenko maininnut, mutta hain tuossa yhteishaussa tähän Sastamalan käsi- ja taideteollisuuteen kultaseppä linjalle, Ikaalisten käsi-ja taideteollisuuteen vaatetus alalle, Lempäälään Kultasepän linjalle ja vaatetus alalle. Ja edellä mainituista kahteen ensimmäiseen tuli pääsykoe kutsut!!!=) Että toivottavasti jonnekkin niistä pääsisin syksyllä opiskelemaan, jos ei sopivaa työpaikkaa löydy!!:) Toivotaan parasta ja pelätään pahinta!!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

kirppari löytöjä

Kävin taas pitkästä aikaa kirpparilla, kun sattui olemaan vapaa päivä yritys kurssilta!!:) Ja tein jopa muutamia kivoja pikku löytöjä jotka ajattelin jakaa teidän lukijoiden kanssa!!:)

Tästä siis ensimmäinen löytö: eurolla tavallinen musta korsetti!:)


 Muutama leffa tarttui myös matkaan:
Anime leffa Jin Roh sekä Suden vuosi elokuva..

Tiina kirjoja olen kerännyt jo monta monta vuotta. Ensimmäisen Tiina kirjani sain ollessani ala-asteellaja nykyään omistan sarjasta suurimman osan!!:) Anni Polva on kirjailijana todella humoristinen ja hänen kirjansa ovat aina olleet todella mukaansa tempaavia ja hauskoja. Lisäksi minulle selvisi yläasteella lukiessani kirjoja, että kirjassa esiintyvällä Tiinalla on sama etunimi kuin minulla ja lisäksi sama sukunimi!!:D Aika hyvä sattuma, lisäksi meillä on luonteessakin paljon samoja piirteitä.



ja toiselta sivulta kuvaa

Suurena muumi fanaatikkona oli minun ostettava jälleen uusi muumi muki mitä minulla ei vielä kokoelmissani ollut. Tämä on 2010 vuoden hiihtokilpailu aiheinen muki!!:)
Kirpparilla oli aivan ihania muumi tauluja, joita en ole vielä kertaakaan nähnyt ja lisäksi siellä oli Japanista tuotuja erilaisia muumi mukeja ja toiset niistä oli varmaan lähemmäs litran kolpakoita!!:D Mutta käteis rahani eivät valitettavasti riittäneet kaikkien ostamiseen!! Siellä kirppiksellä kun ei valitettavasti käy muuta kuin käteinen!!=(

Hyvää viikonloppua kaikille!!:)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tarinaa sisaruksista

En muista kerroinko jo asiasta, mutta siitä työhaastattelusta jossa kävin ja josta piti kuulua vastausta mahdollisesta jatkohaastatteluun pääsemisestä, niin ilmeisesti en päässyt jatkoon..! Eli siis tämä hieman venynyt kesälomani saa siis edelleen jatkoa. Alkaa kohta ideat loppumaan kesken, kun joka paikasta oon käynyt kysymässä ja joka paikkaa oon hakemusta laittanut.. No eiköhän se ura uurkene minullekkin vielä jonain päivänä!=D

Päätin tänään piipahtaa lähiseudun kirpputoreilla pitkästä aikaa. Toisesta kirppiksestä lähdin tyhjin käsin, mutta toisesta mukaani tarttui sellainen musta liivi, jossa menee vähän reunoissa pitsiä ja toisesta taskusta roikkuu ketju viritelmä...
Hintaa tuolle ei kertynyt kuin 2€
Lisäksi täytyi käydä auto tankkaamassa ja hakemassa koiralle iso ruokasäkki... Siihen se tän kuun omaisuus sitten melkein menikin!=D
Kotona odottikin sitten vähemmän iloinen yllätys, Sara oli järjestänyt itselleen tekemistä taas siksi aikaa kun olin kaupassa, en tiedä mikä sen yhtäkkiä on tullut, kun se ennen joulua meni niin hienosti yksin kotona ettei tosikaan, nyt se on meidän riemuksi alkanut syömään kaikki leipä pussit mitkä on jääneet keittiön pöydälle ja osaa avata jo ruokahuoneessa sijaitsevan kaapin oven, josta se on saanut levitettyä kaikki tavarat alas. Että sellaista pientä mukavaa!
Tänään koin kuitenkin melkoisen piristyksen tuon koira episodin jälkeen, kun aloin tutkailemaan postia jota oli tänä päivänä tullut. Sain ilokseni huomata, että olin saanut vihdoinkin korsetin jonka ostin Akan blogi kirppiksestä. Minua aina arveluttaa tilata netistä vaatteita, kun ei ikinä ole varmuutta sopivuudesta, mutta tällä kertaa yllätyksekseni korsetti istui minulle todella hyvin! Että kiitos vain paljon edelliselle omistajalle, korsetti pääsee takuulla kovaan käyttöön!:)
Äitini sai tuossa viikonlopun aikana meidät houkuteltua lähtemään laivalle niiden kanssa. Jospa se toisi kaivatua piristystä tähän arkeen! Ahdistuneisuus kotona on mennyt jo siihen pisteeseen, että bulimian oireet ovat alkaneet nostattaan päätään.. Sen asian kanssa kun ei hetkeen ole tarvinnut tuttavuutta tehdä!
Selaillessamme risteilyn hintoja netistä ja kiitimme kerrankin onneamme, ettemme tilanneet heti ensimmäisestä paikasta.. Vaikka kuinka koitimme katsella tarjous hintoja monessa paikkaa liput olisi tehnyt hytin kanssa 40€ melkein 70€ kahdelta hengeltä... Meidän rahatilanne kun ei kauheasti tykkäisi tuollaisista 100 reissuista!=D No löysimme sitten onneksi matkapoikien sivuilta tarjouksen jossa saimme 2hengen hytin yhteensä 10€ eli 5€ per nassu!=D Se sopi meille oikein hyvin! Jännityksellä jäämme odottamaan että kaikki varmasti menee niinkuin pitää, ennen ei juhlita ennen kuin ollaan turvallisesti laivassa ja omassa hytissä!=D

Eipä tässä taas tällä kertaa kummempaa, loppuun laitan vielä kuvaa lumilyhdystä jonka tein viimeviikolla!



****************************



Day 03: My siblings:

Minulla on yksi pikkuveli ja yksi pikkusisko. Minulla on kaikkien sisaruksieni kanssa hyvät välit, tosin hieman erilaiset keskenään.

Veljeni on minua kolme vuotta nuorempi. Kun hän pärähti maailmaan, koin valtavaa mustasukkaisuutta hänestä. En saanut yksin ainoastaan sukulaisten ja tuttavieni huomiota vaan jouduin senkin jakamaan, kuten myös lelunikin!!! Joka sisaruus suhteeseen tietysti kuuluu riitoja, mutta myös paljon mahtavia hetkiäkin!
Minä olin pienenä kova karkaamaan kotoa, aina kun suutuin jostain. Muistan selvästi monet tapaukset kuinka uhkasin lähteä pihasta kävelemään pois päin ja huusin vain mennessäni "minä muutan nyt" , niin eikös se ihana vaaleahiuksinen veljeni töpötellyt pikku askelin mun perässä ja itki perääni "älä muuta, se oli mun syy, älä muuta". Ihanan hellyyttäviä muistoja!=)
Tai se kerta kun veljeni jahtasi minua puisella pikkujakkaralla ympäri taloa ja minä paiskasin huoneeni oven kiinni suoraan hänen nenänsä edestä, kuului kova pamaus perässä ja tuolin jalka upposi komeasti huoneen ovesta läpi. Kiukku toisiamme kohtaan unohtui heti kun molemmat aloimme peloissamme miettimään, miten salaisimme asian vanhemmilta. Nerokkaina ipanoina me sitten laitoimme julisteen reiän päälle, jottei kukaan huomaisi mitään. Eikä sitä kyllä kukaan huomannutkaan ennen, kuin tuossa muutama vuosi sitten iskä kyseisen julisteen päätti vihdoin repiä ovesta pois, alta paljastui reikä. Kyllä meinaan nauratti kun kuulimme asiasta ja iskä sitä tivasi, että mikä oveen oli tullut!=D Veljeni ansiosta minusta tuli melkoisen poikamainen tyttölapsi!=D Leikin hänen kanssaan prätkähiirillä, katuhailla ja autoilla, mitkä nyt siihen aikaan oli kova juttu! Rakenneltiin yhdessä jos jonkinmoisia puu viritelmiä (majoja) ympäri metsiä ja pelattii pleikkarilla Crashia ja Spyroa. Täytyy myöntää, että oli veljellänikin oma poni millä hän leikki vuorostaan minun kanssani niitä tyttömäisempiä liekkejä!=D Näitä tarinoita riittää Nykyisin tyylimme on kuin yö ja päivä..Jos kysyisi, ei varmasti uskoisi meidän olevan sisaruksia, emme nimittään ulkoisesti muistuta pätkääkään toisiamme!=D
Kaikkee mahtavaa sitä on yhdessä tultu tehtyä. Pienen ikäeron takia, meistä on ollut keskenään hurjasti seuraa. Ja nykyisinkin voisin sanoa, että välimme ovat todella läheiset.Autamme aina toisiamme puoli ja toisin ja meillä on syvä luottamus toisiamme kohtaan.
Sisarukset leipomassa, veljeni taikana taisi tosin mennä parempiin suihin!=D Kuva on kortista, jonka olen joskus äidiltä saanut, joten kuvanlaatu on siis siksi tuollainen.

Pikkusiskoni kanssa meillä onkin vähän erilaisempi suhde, onhan meillä kuitenkin 22 vuotta ikäeroa. Olihan se aluksi aika shokki, kun äiti ilmoitti siskon olevan jo tulossa. En todellakaan olisi kuvitellut saavani enää siskoa tällä iällä. Mutta kun ajatukseen tottui, ei sitä kyllä vaihtaisi millään pois. On ollut hienoa nähdä hänen kehityksensä kokonaan ja vielä muistaa se kaikki. Meille tuskin enää tulee riitoja leluista, mutta on meillä ollut silti hauskaa. Alkuunsa en juurikaan kerinnyt siskooni tutustua, kun välimatkamme oli niin iso, että tuli nähtyä niin harvoin. Nykyään onneksi näemme useammin. Ja kun siskoni on siinä iässä että se tietää ja muistaa ihmiset, on hienoa olla osa hänenkin elämäänsä.
Siskoni on melkoisen nokkela tapaus, jos istun lattialla hänen kanssaan rakentamassa palikoilla, en saa edes jalkoja koukistaa, kun neiti tulee painaan ne alas, etten lähtisi siitä minnekkään!=D Siskoni on kuulunut elämääni vasta niin vähän aikaa, ettei vastaavaa määrää muistoja ole kerinnyt vielä syntymään meidän välillemme, mutta eiköhän niitäkin vielä tule enemmän kuin tarpeeksi!=) Kaiken kaikkiaan siskoni on ihanan aurinkoinen tapaus, harvoin se on huonolla tuulella, ja joka kerta kun se kuulee, että olen tulossa kylään, se ottaa minut vastaan niin suurella innolla, ettei sitä voi sanoin edes kuvailla!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Pikkujouluja ja mökkeilyä

Viikonloppuna menimme kuin menimmekin Jarin työpaikan pikkujouluihin! Sekään asia ei nyt tietenkään ongelmitta toteutunut, mutta loppuenlopuksi sain mieheni sinne raahattua. Ja hyvä niin. Ruoka oli molempien mielestä hyvää ja ihme ja kumma, hauskaa oli. Lähtiessämme kotiin päin kysyin mieheltäni, että oliko iha hirveä reissu, ja joutuihan se myöntymään TAAS jälleen kerran, että reissu oli oikein mukava ja oli kiva et pakotin hänet tulemaan mukaan!=D Ja näitä tilanteita meillä on sitten ollut miljoonia. Suhteen alussa varsinkin niitä tosiaan oli paljon. Leffaan menemiset, lapin reissut, laiva reissut ja monet monet muut vastaavat on vaatineet monia viikkoja kestäneet vakuuttelut asian hauskuudesta ja turvallisuudesta, kiukuttelut ja tappelut yms. kaiken mahdollisen. Loppujen lopuksi olen saanut mieheni näihin juttuihin lähtemään mukaan, vähän vastahakoisesti, mutta kuitenkin. Ja lopputulos on ollu joka ikinen kerta "JEE VÄHÄ OLI HIENOA, KOSKA MENNÄÄN UUDESTAAN" luokkaa... Välillä se kyllä kysyy huumorintajua, kun ensin olet ollut ihan maassa siitä, kun toinen ei halua lähteä mihinkään sun kanssasi ja sit ku saat pitkien vänkäysten ja riitojen jälkeen raahattua, hän ilmoittaakin, että kuinka kivaa oli. No ymmärrän kyllä taas vastaisuudessaan miestänikin. Hän kun ei ikinä ole käynyt oikeastaan koti pihaansa ja perheensä mökkiä kauempana. Ei heidän perheessään olla ikinä reissattu missään, käyty elokuvissa saati sitten laivalla. Joten epävarmuus uusia asioita kohtaan on ollut iso kynnys. Olen kyllä hirmu onnellinen ja ylpeä miehestäni, kun hän on minun kanssani oppinut nauttimaan oudoistakin tilanteista ja ottaa ne nykyään vastaan paljon avoimin mielin kuin ennen.
Aihe taas meinaa rönsyillä sivuraiteille. Mutta niin, ilta oli tosiaan todella onnistunut. Hauskaa oli ja oli mukavaa nähdä miehenikin niin iloisella tuulella, pitäessään hauskaa työkavereidensa kanssa. Aluksi jännitin tilannetta todella paljon, minä kun pelkään välillä muiden reaktiota johtuen tästä minun erilaisuudestani. Peloistani huolimatta yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hyvin kaikki ottivat minut porukkaan mukaan. Pieniltä perus pikkujoulu rähinöiltä ei kylläkään vältytty, Jarin työkaveri kun oli saavuttanut hyvän promille tason jo ennen juhlien alkua, päätti hän vähä avautua muutamista työasioista. Mutta ei siitä sen enempää.
Kuva itsessään on aivan hirvee ,mutta tuosta vähän näkee asukokonaisuutta, millä mä sit hilluin siellä pikkujouluissa. Eli tavallinen kauluspaita ja kirpparilta löydetty musta satiini vyötärökorsetti sekä oma tekemä hame. Ja kämppä on ihanan siisti kuten aina ja pyykkitelinekkin edustaa komeasti tuossa taustalla!:D

Pikkujoulujen jälkeen kävimme katsomassa vielä uusimman Twilight-leffan. Ja oli kyllä yhtä hyvä kuin olin odottanutkin. Mitä nyt leffa fiiliksen meinas pilata jotku helvetin kesken kasvuiset kakarat, jotka tirskuivat ja kikersivät isoon ääneen, joka kohdassa, jossa vaan oli vähänkin jotain hempeilyä. Eikä se takarivillä vislaileva pojan retale yhtään sen paremmin tunnelmaa lisännyt. No onneksi nämä kakarat älysivät laittaa ne turpansa kiinni, kun kukaan ei niiden jutuille nauranutkaan ja ennen kuin minä olisin ollut kyseisten kakaroiden kurkuissa kiinni!=D

Sunnuntaina päätimme mennä mökkeilemään mummin ja vaarin mökille ja samalla tutustuttamaan Elroyn ja Saran toisiinsa. Mummin ja vaarin mökki on saaressa joten sinne täytyy aina mennä veneellä, paitsi talvella, jolloin sinne voi kulkea jäätä pitkin. Vene reissu olikin mielenkiintoinen sillä koiramme pelkäsi veneessä oloa aivan järjettömästi. Siinä olikin pitelemistä, ettei se hypännyt järveen ja samalla koittaa itsekkin vielä pysyä veneen laitojen sisäpuolella. No onneksi pääsimme hyvin rantaan loppujen lopuksi. Koirat tulivat oikein hyvin toimeen keskenään, välillä tosin oli aika moisia rähinöitä siitä, että kumpi on pomo, mutta se kuuluukin asiaan.
Sara juoksi aina Elroyn lelujen kanssa edellä ja Elroy yritti saada lelunsa takasin.

Meno oli kyllä koirilla välillä aika villiä, ja kyllä koira olikin automatkan kerrankin hiljaa!=D
Siinä on viel mummin ja vaarin Elroy. Lunta alkoi ihanasti tupruttaan juuri kun olimme mökillä. Toive siis valkeasta joulusta elää jälleen. Kotimatkalla se lumi pyry vaikeutti melkoisesti ajamista, oli sitä lunta tiellä kuitenkin ainakin 5 cm. Mutta se ihanuus rajoittui vain Parkanon seudulle. Mitä lähemmäs tulimmä Hämeenkyröä, sitä pienemmäks lumen määrä muuttui, ja kotona meillä satoikin vettä!=(

perjantai 25. marraskuuta 2011

****

ARGHT!!!! En tie onko vika käyttäjässä, ohjelmassa, koneessa vai paskassa nettitikussa ku tuntuu ettei tää selailu onnistu ollenkaa, ja sivutki näkyy mite sattuu!!! Voihan tietty olla vika tosiaan on minussa itsessäni, ku en ole mikään tietokone nörtti, joka osais tällä tehä kaikkia maailman hienous kikkailuja!!!
No eipä olisi ainut asia mikä tuntuu tällä viikolla menevän taas suoraan päin helvettiä!! Pahoittelen kielenkäyttöäni, mut jotenki on vaan pakko purkautua! Tuntuu et on muutenki meneillään taas joku helvetin masennuskausi..Mikää ei tunnu toimivan, asiat menee päin mäntyä koko ajan, nukuttaa jatkuvasti, eikä mikään oikein huvita yleensäkkään elämässä, ja itkeä turahtelen joka ikisestä pienestä jutusta... Välil on vaan päiviä ollu taas, et narun jatkeena roikkuminen alkaa kuulostaan hyvinkin  miellyttävältä ajatukselta... Ei kannata pelästyä!! En mä sitä oikeesti aio tehä, ei musta ees olis niin lopulliseen tekoon tosissaan vaikka välillä onkin ollut pahasti masentavia aikoja. Itsevarmuuttakin ku sais lisää näyttäis elämä varmasti monelta kantilta paremmalta, eikä niitä piruja olisi puolissakaan asioissa, missä niitä nyt näyttää olevan oikein urakalla.


Lauantaina olisi Jarin työpaikan pikkujoulut, saa nähä mennäänkö... Siitäkin asiasta on ollut hieman erimielisyyksiä... Jaria kun ei oikein huvittaisi nähä samoja naamoja vapaa ajalla, kuin mitä se joutuu katselemaan kaiket päivät töissä muutenkin. Omasta mielestä olisi kiva päästä johonkin kerrankin juhlimaan oikein kunnolla, ja toisi se piristystä tähän koti helvettiin...Enkä sano tätä sillä, että inhoaisin olla kotona, vaan kun tässä on puol vuotta nähnyt ainoastaan nämä oman huushollin seinät, alkaa kaipaamaan vähän vaihtelua arkeen. Ymmärrän kyllä toisaalta miestänikin. Eipä sitä aina kaikkea jaksa, varsinkaan kun on kuullut millaisia työkavereita sillä siel työmaalla on. Itseni olisi vain vaikea kieltäytyä ilmaisista ruuista ja juomista kunnon ravintolassa!=D Varsinkin kun mieheni työnantaja suostuu kerta kustantamaan työntekijöiden puolisoidenkin syömiset ja juomiset! Sitä ihmettä ei monessa paikassa enää nykyisin olekkaan! Mutta se jää nähtäväksi, millaiseksi meidän viikonlopun ohjelma loppuenlopuksi muotoutuu!

Olen tässä pitänyt jo kolmatta viikkoa kirppari pöytää lähiseudun kirpputorilla. Kokemäellä kun on yksi iso kirpputori, jossa pöytä vuokrakaan ei ole mikään ryöstö myyjiä kohtaan, vain 14 euroa viikko. Eka viikko oli myynnin kannalta ihan hyvä, sain jopa muutaman kympin voittoa. Toinen viikko olikin huonompi, nipin napin sai pöytävuokran maksettua. Mutta tämä viikko on taas yllättänyt minut positiivisesti. On mukavaa saada omia tavaroita hyötykäyttöön sellaisille, joille niistä vielä on iloa. Ja kyllä sitä itsekkin tekee monesti todella paljon löytöjä kirpputoreilta. Uutena harvoin ostan mitään, eikä niin ole varaakaan monesti. Mutta kirppiksiltä saattaa löytää monesti lähes uusia vaatteita ja muuta käyttö tavaraa, josta joku on vaan halunnut päästä halvalla eroon. On sitten olemassa omaksi ärsykkeeksi niitäkin myyjiä, jotka kuvittelevat, että perseestä puhki kuluneita farkkuja muistuttavat rätit voi ihan hyvin myydä yli 20 eurolla. No tähän voisinkin hyvin sanoa lauseen jota mieheni usein käyttää että "ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa". Ja totta tuokin, mutta rajansa pitäis kyllä mun mielestä olla. Ja yks kirpputoreilla ärsyttävä seikka on se, että miks sitä pornoa pitää siel olla hyllyt väärällään, kun käsittääkseni ei olla missään erotiikkaliikkeessä!?? Muutamissa kirppareissa on älytty laittaa näille kyseisille "elokuville" onneksi omat huoneet, joiden ovensuussa on isot varoitus laput. Mutta valitettavasti monessa paikassa ne ovat ihan tavallisella hyllyllä, missä sitten pienet lapset käyvät sitten kilpaa kyselemässä vanhemmiltaan, että "minkälaisia piirrettyjä nämä ovat".
Ja vielä yksi ärsyttävä seikka mitkä monet muutkin ovat varmaan huomanneet on nämä ostaja ehdokkaat, jotka vaihtelevat hintalappuja halvemman ja kalliimman tuotteen välillä, saadakseen sen haluamansa keittokirjan mieluummin 2 euron hintaan kuin, että olisi siitä ystävällisesti maksanut sen 3 euroa, joka siitä kyseisestä tuotteesta pyydettiin!!!! Huoh...

Ja kaikeksi positiivisuudeksi vielä perään, pyykinpesukone sitten otti lopputilin meidän yhteisestä sopimuksesta. Ihanaa... Jipii käsipyykkäystä!!!!

Jottei tämä postaus jää aivan negatiiviseksi, laitan loppuun piristys kuvan meidän koiran tempauksesta. Se kun päätti itsepäisesti mahtua myös samalle sohvalle meidän kanssa kielloista huolimatta!=D
ainut paikka siis oli sohvan selkänoja, siellä kun ei vielä kukaan istunut!:D