Pikkujouluja ja mökkeilyä

Viikonloppuna menimme kuin menimmekin Jarin työpaikan pikkujouluihin! Sekään asia ei nyt tietenkään ongelmitta toteutunut, mutta loppuenlopuksi sain mieheni sinne raahattua. Ja hyvä niin. Ruoka oli molempien mielestä hyvää ja ihme ja kumma, hauskaa oli. Lähtiessämme kotiin päin kysyin mieheltäni, että oliko iha hirveä reissu, ja joutuihan se myöntymään TAAS jälleen kerran, että reissu oli oikein mukava ja oli kiva et pakotin hänet tulemaan mukaan!=D Ja näitä tilanteita meillä on sitten ollut miljoonia. Suhteen alussa varsinkin niitä tosiaan oli paljon. Leffaan menemiset, lapin reissut, laiva reissut ja monet monet muut vastaavat on vaatineet monia viikkoja kestäneet vakuuttelut asian hauskuudesta ja turvallisuudesta, kiukuttelut ja tappelut yms. kaiken mahdollisen. Loppujen lopuksi olen saanut mieheni näihin juttuihin lähtemään mukaan, vähän vastahakoisesti, mutta kuitenkin. Ja lopputulos on ollu joka ikinen kerta "JEE VÄHÄ OLI HIENOA, KOSKA MENNÄÄN UUDESTAAN" luokkaa... Välillä se kyllä kysyy huumorintajua, kun ensin olet ollut ihan maassa siitä, kun toinen ei halua lähteä mihinkään sun kanssasi ja sit ku saat pitkien vänkäysten ja riitojen jälkeen raahattua, hän ilmoittaakin, että kuinka kivaa oli. No ymmärrän kyllä taas vastaisuudessaan miestänikin. Hän kun ei ikinä ole käynyt oikeastaan koti pihaansa ja perheensä mökkiä kauempana. Ei heidän perheessään olla ikinä reissattu missään, käyty elokuvissa saati sitten laivalla. Joten epävarmuus uusia asioita kohtaan on ollut iso kynnys. Olen kyllä hirmu onnellinen ja ylpeä miehestäni, kun hän on minun kanssani oppinut nauttimaan oudoistakin tilanteista ja ottaa ne nykyään vastaan paljon avoimin mielin kuin ennen.
Aihe taas meinaa rönsyillä sivuraiteille. Mutta niin, ilta oli tosiaan todella onnistunut. Hauskaa oli ja oli mukavaa nähdä miehenikin niin iloisella tuulella, pitäessään hauskaa työkavereidensa kanssa. Aluksi jännitin tilannetta todella paljon, minä kun pelkään välillä muiden reaktiota johtuen tästä minun erilaisuudestani. Peloistani huolimatta yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hyvin kaikki ottivat minut porukkaan mukaan. Pieniltä perus pikkujoulu rähinöiltä ei kylläkään vältytty, Jarin työkaveri kun oli saavuttanut hyvän promille tason jo ennen juhlien alkua, päätti hän vähä avautua muutamista työasioista. Mutta ei siitä sen enempää.

Kuva itsessään on aivan hirvee ,mutta tuosta vähän näkee asukokonaisuutta, millä mä sit hilluin siellä pikkujouluissa. Eli tavallinen kauluspaita ja kirpparilta löydetty musta satiini vyötärökorsetti sekä oma tekemä hame. Ja kämppä on ihanan siisti kuten aina ja pyykkitelinekkin edustaa komeasti tuossa taustalla!:D

Pikkujoulujen jälkeen kävimme katsomassa vielä uusimman Twilight-leffan. Ja oli kyllä yhtä hyvä kuin olin odottanutkin. Mitä nyt leffa fiiliksen meinas pilata jotku helvetin kesken kasvuiset kakarat, jotka tirskuivat ja kikersivät isoon ääneen, joka kohdassa, jossa vaan oli vähänkin jotain hempeilyä. Eikä se takarivillä vislaileva pojan retale yhtään sen paremmin tunnelmaa lisännyt. No onneksi nämä kakarat älysivät laittaa ne turpansa kiinni, kun kukaan ei niiden jutuille nauranutkaan ja ennen kuin minä olisin ollut kyseisten kakaroiden kurkuissa kiinni!=D

Sunnuntaina päätimme mennä mökkeilemään mummin ja vaarin mökille ja samalla tutustuttamaan Elroyn ja Saran toisiinsa. Mummin ja vaarin mökki on saaressa joten sinne täytyy aina mennä veneellä, paitsi talvella, jolloin sinne voi kulkea jäätä pitkin. Vene reissu olikin mielenkiintoinen sillä koiramme pelkäsi veneessä oloa aivan järjettömästi. Siinä olikin pitelemistä, ettei se hypännyt järveen ja samalla koittaa itsekkin vielä pysyä veneen laitojen sisäpuolella. No onneksi pääsimme hyvin rantaan loppujen lopuksi. Koirat tulivat oikein hyvin toimeen keskenään, välillä tosin oli aika moisia rähinöitä siitä, että kumpi on pomo, mutta se kuuluukin asiaan.

Sara juoksi aina Elroyn lelujen kanssa edellä ja Elroy yritti saada lelunsa takasin.

Meno oli kyllä koirilla välillä aika villiä, ja kyllä koira olikin automatkan kerrankin hiljaa!=D

Siinä on viel mummin ja vaarin Elroy. Lunta alkoi ihanasti tupruttaan juuri kun olimme mökillä. Toive siis valkeasta joulusta elää jälleen. Kotimatkalla se lumi pyry vaikeutti melkoisesti ajamista, oli sitä lunta tiellä kuitenkin ainakin 5 cm. Mutta se ihanuus rajoittui vain Parkanon seudulle. Mitä lähemmäs tulimmä Hämeenkyröä, sitä pienemmäks lumen määrä muuttui, ja kotona meillä satoikin vettä!=(

****

ARGHT!!!! En tie onko vika käyttäjässä, ohjelmassa, koneessa vai paskassa nettitikussa ku tuntuu ettei tää selailu onnistu ollenkaa, ja sivutki näkyy mite sattuu!!! Voihan tietty olla vika tosiaan on minussa itsessäni, ku en ole mikään tietokone nörtti, joka osais tällä tehä kaikkia maailman hienous kikkailuja!!!
No eipä olisi ainut asia mikä tuntuu tällä viikolla menevän taas suoraan päin helvettiä!! Pahoittelen kielenkäyttöäni, mut jotenki on vaan pakko purkautua! Tuntuu et on muutenki meneillään taas joku helvetin masennuskausi..Mikää ei tunnu toimivan, asiat menee päin mäntyä koko ajan, nukuttaa jatkuvasti, eikä mikään oikein huvita yleensäkkään elämässä, ja itkeä turahtelen joka ikisestä pienestä jutusta... Välil on vaan päiviä ollu taas, et narun jatkeena roikkuminen alkaa kuulostaan hyvinkin  miellyttävältä ajatukselta... Ei kannata pelästyä!! En mä sitä oikeesti aio tehä, ei musta ees olis niin lopulliseen tekoon tosissaan vaikka välillä onkin ollut pahasti masentavia aikoja. Itsevarmuuttakin ku sais lisää näyttäis elämä varmasti monelta kantilta paremmalta, eikä niitä piruja olisi puolissakaan asioissa, missä niitä nyt näyttää olevan oikein urakalla.

Lauantaina olisi Jarin työpaikan pikkujoulut, saa nähä mennäänkö... Siitäkin asiasta on ollut hieman erimielisyyksiä... Jaria kun ei oikein huvittaisi nähä samoja naamoja vapaa ajalla, kuin mitä se joutuu katselemaan kaiket päivät töissä muutenkin. Omasta mielestä olisi kiva päästä johonkin kerrankin juhlimaan oikein kunnolla, ja toisi se piristystä tähän koti helvettiin...Enkä sano tätä sillä, että inhoaisin olla kotona, vaan kun tässä on puol vuotta nähnyt ainoastaan nämä oman huushollin seinät, alkaa kaipaamaan vähän vaihtelua arkeen. Ymmärrän kyllä toisaalta miestänikin. Eipä sitä aina kaikkea jaksa, varsinkaan kun on kuullut millaisia työkavereita sillä siel työmaalla on. Itseni olisi vain vaikea kieltäytyä ilmaisista ruuista ja juomista kunnon ravintolassa!=D Varsinkin kun mieheni työnantaja suostuu kerta kustantamaan työntekijöiden puolisoidenkin syömiset ja juomiset! Sitä ihmettä ei monessa paikassa enää nykyisin olekkaan! Mutta se jää nähtäväksi, millaiseksi meidän viikonlopun ohjelma loppuenlopuksi muotoutuu!

Olen tässä pitänyt jo kolmatta viikkoa kirppari pöytää lähiseudun kirpputorilla. Kokemäellä kun on yksi iso kirpputori, jossa pöytä vuokrakaan ei ole mikään ryöstö myyjiä kohtaan, vain 14 euroa viikko. Eka viikko oli myynnin kannalta ihan hyvä, sain jopa muutaman kympin voittoa. Toinen viikko olikin huonompi, nipin napin sai pöytävuokran maksettua. Mutta tämä viikko on taas yllättänyt minut positiivisesti. On mukavaa saada omia tavaroita hyötykäyttöön sellaisille, joille niistä vielä on iloa. Ja kyllä sitä itsekkin tekee monesti todella paljon löytöjä kirpputoreilta. Uutena harvoin ostan mitään, eikä niin ole varaakaan monesti. Mutta kirppiksiltä saattaa löytää monesti lähes uusia vaatteita ja muuta käyttö tavaraa, josta joku on vaan halunnut päästä halvalla eroon. On sitten olemassa omaksi ärsykkeeksi niitäkin myyjiä, jotka kuvittelevat, että perseestä puhki kuluneita farkkuja muistuttavat rätit voi ihan hyvin myydä yli 20 eurolla. No tähän voisinkin hyvin sanoa lauseen jota mieheni usein käyttää että "ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa". Ja totta tuokin, mutta rajansa pitäis kyllä mun mielestä olla. Ja yks kirpputoreilla ärsyttävä seikka on se, että miks sitä pornoa pitää siel olla hyllyt väärällään, kun käsittääkseni ei olla missään erotiikkaliikkeessä!?? Muutamissa kirppareissa on älytty laittaa näille kyseisille "elokuville" onneksi omat huoneet, joiden ovensuussa on isot varoitus laput. Mutta valitettavasti monessa paikassa ne ovat ihan tavallisella hyllyllä, missä sitten pienet lapset käyvät sitten kilpaa kyselemässä vanhemmiltaan, että "minkälaisia piirrettyjä nämä ovat".
Ja vielä yksi ärsyttävä seikka mitkä monet muutkin ovat varmaan huomanneet on nämä ostaja ehdokkaat, jotka vaihtelevat hintalappuja halvemman ja kalliimman tuotteen välillä, saadakseen sen haluamansa keittokirjan mieluummin 2 euron hintaan kuin, että olisi siitä ystävällisesti maksanut sen 3 euroa, joka siitä kyseisestä tuotteesta pyydettiin!!!! Huoh...

Ja kaikeksi positiivisuudeksi vielä perään, pyykinpesukone sitten otti lopputilin meidän yhteisestä sopimuksesta. Ihanaa... Jipii käsipyykkäystä!!!!

Jottei tämä postaus jää aivan negatiiviseksi, laitan loppuun piristys kuvan meidän koiran tempauksesta. Se kun päätti itsepäisesti mahtua myös samalle sohvalle meidän kanssa kielloista huolimatta!=D

ainut paikka siis oli sohvan selkänoja, siellä kun ei vielä kukaan istunut!:D

ongelmia ja villasukkia

Viikonloppu taas oli ja meni. Meidän viikonloppu venyi oikeastaan maanantaihin asti, Jarilla kun sattui olemaan maanantaina vapaapäivä. Lauantaina meidän piti mennä vahtimaan iskäni naisystävän poikaa, heidän itse mennessä jonnekkin ystävänsä syntymäpäiville. Ilta itsessään meni ihan ok, MUTTA...
Iskä pyysi minua kyyditsemään heidät Tesomalle, ja jouduin ajamaan hänen uudella automaatti vaihteisella Volvollaan. Itse olen karttanu automaatilla ajoa, vaikka se helpompaa olisikin, kun ei tarvitse vaihteiden kanssa plärätä. Sanoin iskälle ennen lähtöä, ettei asiasta seuraa takuulla mitään hyvää. Matka menikin oikein hyvin, luukuunottamatta toisen jalan jatkuvaa nykimistä, tarve kun oli koko ajan mukamas painaa kytkintä pohjaan!=D Jätin iskän ja hänen naisystävänsä Tesomalle ja suuntasin auton nokan kohti omaa lapsuuskotiani, jossa meidän oli määrä vahtia ns. velipuoltani. Puolessa välissä matkaa minun tutuksi tulleen onneni ansiosta auton rengas sitten otti ja päätti puhjeta!:D Vararengas sit vain esiin ja rengas vaihtoon. Auton mukana olleet renkaan vaihto työkalut eivät vaan olleet mitkään huippu luokkaa. 5 minsaa ihmeteltyäni tunkin toimintaperiaatetta ja 5 minuuttia naama punaisena äherrettyäni pyörän pultteja irti tulin siihen tulokseen, että paree soittaa Jari apuun ja pyytää häntä ottaa kotoa kunnon työkalut mukanaan. Vartin verta onneksi jouduin vaan odottamaan mieheni saapumista avukseni. Jarin vaihtaessa rikkoutunut rengas vararenkaaseen, minä soitin iskälle terveiset, jossa kerroin, ettei se autolla ajaminen tiennyt todellakaan hyvää!=D

Sunnuntai aamuna suuntasimme Hämeenkyröön anopin tykö. Siellä otimme operaatioksi poistaa minun autostani ruosteet ikkunan vierestä ja maalata pinta uudestaan. Eipä sekään homma nyt aivan nappiin menny, muutama pikku moka sattui maalatessa, mutta ajattelimme korjata asian paremmin esimerkiksi ensi kesänä jos sattuu aikaa paremmin olemaan. Siellä vietimme maanantaihin asti.
Ja mukaani tupsahti uudet ihanat villasukat jotka anoppini oli itse kutonut. Olen villasukkien suurkuluttaja kärsien jatkuvasti kylmyydestä.

Kotiin kun vihdoin pääsimme maanantai iltana yhdeksän aikaan, odotti meitä mukavan lämpöinen koti! Joo EI...14 astetta näytti olohuoneen koriste lämpömittari!:D et jippii!!!!! Tuli anopin villasukat tarpeen!:D Täytyy kyl sanoa etten oo viel tähän päivään mennessä nukkunu pääli vaatteet päällä ja kahden peiton alla, ja siltikin oli kylmä!:D Se on näitä omakotitalon ihanuuksia!:D

Lopuksi oli pakko laittaa kauniisti kukkiva kaktukseni! Se kun ei ole ikinä tehnyt kukkia siitälähtien kun se on minulla ollut. Nyt vasta uudessa kodissa se teki ensimmäisen kerran kukkia. ja minulla se on ollut yli 3 vuotta.

Kakkurumbaa ja vauvauutisia...

Viikkoon on mahtunut taas monen moista tapahtumaa... Omaksi harmikseni keuhkoputkentulehdus ja muut flunssan ihanat oireet tuntuvat pesiytyvän taas kroppaani oikeen ryminällä. Mutta eiköhän tästä selvitä levolla ja juomalla 20 kuppia kuumaa päivän aikana. Lääkäriin kun ei voi mennä lääkärikammon vuoksi.

Viime viikon torstaina 10.11 tapahtui jotain aivan mielettömän ihanaa, jota oltiin jo kauan odoteltu. Rakas pikkuveljeni ja hänen kihlattunsa saivat perheeseensä ihanan tyttövauvan. Elikkä minusta sitten tuli täti. Ja huvittavaa on, että 1.5 vuotiaasta pikkusiskostani tuli myös siinä iässä täti!=D Kuviakin on pikkuisesta, mutta en halua rikkoa heidän yksityisyyttään jakamalla pienen prinsessan kuvia täällä sivuillani, joten tyydyn kertomaan ainoastaan kuinka valloittavan suloinen pakkaus meidän rinsessa sitten on!=) Tumma tukkainen peikkotyttö, jolla painoa oli alle 3kg ja pituutta 49 cm. jos oikein muistin!=D Muistiini kun ei hirveästi ole luottamista. Olihan se aluksi aika hurjaa ajatella, että 3 vuotta nuorempi veljeni päräyttää lapsia maailmaan noin nuorena, kun itse olen jo seurustellut oman mieheni kanssa 6 vuotta ja meiltä ollaan jo moneen kertaan kyselty, että koskas meidän taloon alkaa ilmestyä pienten jalkojen tepsutusta. Vaikka ite aina olenkin halunnut lapsia jo nuorena, ettei ikää olisi ihan hirveesti, kun lapset muuttavat pois kotoa, niin järjellä ajateltuna asioita lapsi tulee sit kun on tullakseen ja oma elämä on siinä mallilla, että pystyy lapselle antamaan hyvän ja turvallisen tulevaisuuden. Eikä meillä olisi vielä ollut edes aikaa ja henkistä jaksamista, mitä lapsi tarvitsee. Ja onhan se elinikäinen prosessi nuo lapset. Ja nähtyäni veljeni ja hänen kihlattunsa lapsen kanssa, tiedän että he pärjäävät ja toivotan heille sydämeni pohjasta onnea. Ja voinhan pientä lasta onneksi käydä aina katsomassa, jos paha vauva kuume iskee!;) Ja tietysti muutenkin. Että suon siis hänelle mieluusti etuoikeuden kansoittaa tätä sukua ennen minua.=D

Viikonloppuna oli myös kakku rumbaa taas kerrakseen. Setäni ja hänen kihlattunsa olivat menossa ystäviensä kanssa, joka vuotisiin halloween pippaloihin. Myöhäinen ajankohta johtuu siitä, etteivät yleensä saa koko kaveriporukkaa kasaan aiheeseen sopivana oikeana ajankohtana. Mutta halloweeniähän voi juhlistaa vaikka ympäri vuoden, jos niin haluaa!;) Elikkä minun huolekseni tosiaan on joka vuosi annettu halloween kakun tai vastaavan herkun valmistaminen juhlaväelle. Tänä vuonna sain aiheeksi tehdä omalla tyylillä höystetyn pääkallo kakun. Nettiä selaillessani alkoi inspiraatio pääkallosta muotoutua ja loppu tulos olikin tälläinen:

Sisällä tavallinen kakkupohja, appelsiinimehulla kostutus ja täytteessä on mustaviinimarja kerma rahka täyte!
Edellisinä vuosina luomukset olivat taas tätä luokkaa:

 Seitti muffinssit, suklaa muffinsseja, joissa oli vaihtoehtoina kaksi täytettä, joko pätkis täyte tai minttusuklaa.

Ja tuo edellinen oli siis vuoden 2010 halloween pippaloista. Ja vielä olisi vuoden 2009 Halloween kakku joka näytti tältä:

Pahoittelen kuvien laatua! Osa kuvista on otettu tunnetusti laadukkailla kännykän kameroilla!=D
Kommenttia en tämänvuotisesta kakusta ole vielä kerinnyt saamaan, mutta luultavasti setäni olisi tullut jo lankoja pitkin, jos kakku aivan myrkkyä olisi ollut!=D Jätettyäni kakun setäni huomaan, lähdin samaisena päivänä puolet hiuksista päästä revittynä, (sedälläni on kotona alle vuoden vanha serkkutyttö) mieheni kanssa katsomaan veljeni vauvaa.

Sunnuntai päivä menikin kiertäen isänpäivä kierroksella hautausmaalta aina mummille ja vaarille asti. Kotona meitä odottikin tekemisen puutteesta levitetty roskapussi ja iloinen nelijalkainen hännänheiluttaja. Kaikeksi ihanuudeksi imuri otti lopputilin sopimuksesta. Isoimmat roskat kerättyäni päätin, että tuleehan se päivä vielä huomennakin, keitin kupillisen teetä ja päätin levittäytyä mieheni kanssa sohvan äärelle lepäämään loppu illaksi!

Halloween viikonloppu

Oon vähän ollut huono kirjottamaan viime aikoina, ollut niin paljon kaikkee järjestelemistä ja hoitamista, joten aikaa ei hirveesti ole ollut kirjoitella. Pahoittelen. Ja ensimmäiselle lukijalle tervetuloa!!!

Monessa paikkaa vietettiin Halloweeniä viime viikonloppuna. Meidänkin piti, mutta juhlat jäivät varsin lyhyeen, johtuen osin siitä, että olisimme viettäneet kahdestaan mieheni kanssa ja toinen syy oli vähät yöunet pe-la välisenä yönä, johtuen kiireestä järjestellä samalla omia syntymäpäiviäni, jotka ovat juurikin tänään 7.11. ja täytin hurjat 23 vuotta..se hirvittää kun tuntuu että aika menee pelottavan nopeasti. ja parempaan suuntaan ei olla ainakaan menossa!!!

Huomaatteko: Toisilla se ikääntyminen vaikuttaa jo melko nopeasti, ei taida ryppyvoiteista olla enää apua!!!!

Sukulaiset poikkesivat kahveella lauantaina ja sunnuntaina. Tunnetusti kun asuntomme oli hieman huonossa kunnossa siisteyden puolesta, eivätkä viimetippaan jättäneet leipomiset paljo stressi tasoa helpottanut. Tällä kertaa päätin leipoa yhden ison kakun, kun aikaisemmin olen leiponut kaksi pienempää kakkua vieraiden tullessa yleensä kahtena päivänä! Aiheeksi kakkuuni ylläri ylläri, laitoin tällä kertaa kovasti rakastamani kirsikan puun!<3<3<3:

Lauantaina meillä kävi anoppini, mieheni pikkusisko, mieheni veli ja hänen tyttöystävänsä, oma veljeni oman tyttöystävänsä kanssa, sekä äitini oman puolisonsa ja ihanan vajaa 1½ vuotiaan pikkusiskoni kanssa. Lahjaksi tuli rahaa, jolla osteettiinkin kauan haaveilemamme soodastream laite. Aivan mielettömän ihana muumi piknik laukku, jossa oli sisällä keräämääni Englanti astia sarjaan kuuluvaa teemukia 4kpl ja mikä piknikillä tärkeintä vielä, servetit ja tupla patukka!:D Lisäksi sain taas uuden posliinisen teepannun kokoelmiini!^^ aawww...

siinä ihanan pirteä muumi laukku!!

ja uusi ihana teepannu kokelmaan!<3<3

Sunnuntaina meillä poikkesi iskä oman puolisonsa kanssa, sekä mummu ja vaari. Heiltä lahjaksi tuli rahaa, jotka päätimme mieheni kanssa sijoittaa kauan suunnitelmissa olleeseen läppäriin! Moneen kertaan kun on hermonsa saanu menettää pahamaineiselle koneen rohjolle, joka vie tilaa talosta enemmän kuin laki sallii. Ollaan alusta asti oltu mieheni kanssa samalla linjalla, että kummankin rahat on tavallaan yhteistä taloutta. tottakai meidänki suhteen alussa oli niin että oli omat rahat, kun ei vielä niin vakituiseen oltu jatkuvasti yhdessä, mutta aika pian asiat on luisunu siihe malliin, että siltä tilitä maksetaan ostokset jolla on rahaa!:D Lahjarahatkin menevät aina yhteisiin tarkoituksiin!:) Varsinkin kun mekin ollaan asuttu melkein alusta asti yhdessä koko ajan, Muutaman vuoden olen asustanut mieheni kotona melkein jatkuvasti ja yhteisessä kodissa olemme asuneet kolme ja puoli vuotta, josta taas vajaa puoli vuotta ihan iki omassa omistus asunnossa. Ei olisi ollut mitään järkeä eritellä, että mun rahat ja sun rahat. Hulluksihan siinä olisi tullut välillä pienien tulojen takia ja samalla periaatteellahan olisi melkein voinut vetää viivan jääkaappiinkin et kumman ostamat eväät on missäkin hyllyllä! Minulla on useita kavereita, joiden kotona lasketaan molempien menot hyvinkin tarkkaan, ja eräs entinen kaveri sanoi, että on jopa omalle miehellensä velkaa...Musta se on aivan hullua, jos kerta samassa taloudessa asuu niin mun mielestä se talous hoidetaan molempien tileiltä joustavasti aina tilanteen sallimalla tavalla! Tietysti, jos toinen osapuoli suhteesta tuhlaisi kaikki yhteiset rahat koko ajan kaikkeen mahdolliseen turhaan, on ehkä hyvä pitä tilit omina. Jokainen taaplaa tyylillään!!!

Aihe lipsuu taas helposti raiteiltaan, kun alkaa mielikuvitus vilistä hurjaa tahtia! Ehkä nämä kirjoituksen mielikuvitus padot jossain vaiheessa murtuu ja tämä alkaa sujua luonnostaan. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat paljon kirjoittaa ja ovat hyviä kertomaan omista ajatuksistaan ja omista tapahtumistaan välillä, jopa oikein räväkkäänkin tyyliin.
Elikkä kuten tämänhetkisestä postauksestani voi päätellä, oma halloweenini meni aika hiljaisissa merkeissä!:( Sain minä sen verran kuitenkin halloween tunnelmaa aikaiseksi, että kaiversin pienen kurpitsa lyhdyn ensimmäistä kertaa elämässäni!:D

Ehkäpä tähän on hyvä päättää ja jatkaa sitten kun taas inspiraatio iskee! Ja te jotka luette blogiani niin kommentoikaa rohkeasti ja jos mieleen tulee, niin ehdotella saa sopivia aiheita! Työttömän elämä kun ei ole mitään maailman hohdokkainta ja tapahtumarikkainta elämää!!

Tais olla pelimies!!!

Eilinen päivä tuntui aamusta asti jotenki kummalliselta ja ei tuntunut selkeytyvän loppupäivästäkään ollenkaan! Johtuu varmaan siitä et aamu käynnityi todella lennokkaasti heti herättyä, mummu ja vaari päättivät tulla yllätys visiitille! He olivat juuri tulleet Porista ja matkalla mökille, pysähtyivät ohikulkiessaan poikkeamaan katsomaan meidän koiraa, jota eivät vielä olleet kertaakaan nähneet. Mukana heillä oli tietysti oma ihana Elroy, joka on saksanpaimenkoira, iältään samaa luokkaa kuin tuo meidän Sara. Elroy vain on monta kertaa isompi ja uroskoira.
Aamu meni siinä sit koirien tutustuessa toisiinsa, mikä ei ollut maailman helpoin tehtävä. Yhdistettynä meidän koiran ADHD ilmiön ja Elroyn sähäkän luonteen, tapaaminen oli varauksellista. Vaikka koirat ottivat muutaman kerran yhteen , niistä kuitenkin näki, että ne olivat todella innoissaan ja kummallakaan ei kuitenkaan ollut agressiivisia eleitä, vaikka yhteenotot näyttävätkin ihmisen silmään todella hurjilta. Koirat vain luonnostaan kokeilevat heti alkuunsa et kumpi on ns."ylempi arvoisempi". Mutta molempien koirien leikkisä asento ja häntien heiluttelu paljasti kuitenkin, etteivät ne vihamielisiä olleet toisiaan kohtaan. Meilläkin, kun tuossa Sarassa on kahden vahvan koirarodun saksanpaimenkoiran ja rottwailerin luonteet yhdistettynä samaan pakettiin, tuloksena on erittäin vahva luonteinen koira, joka ei heti alistu ihan mihin vain. Ihmisiä kohtaan koiramme on arka, johtuen sen melko vaikeasta menneisyydestään. Vuoden vanhaksi asti se on ollut kuulemma jollain mihellä, joka on pahoinpidellyt sitä todella paljon, ja ennen meidän perheeseen tuloa Sara on ollu vanhemmalla naisihmisellä, joka valitettavasti menehtyi kesällä. Edellisen omistajan luona se asui kerrostalossa, jossa se sai harvoin liikuntaa, johtuen naisen huonosta kunnosta ja terveyden tilasta ja lisäksi nainen oli kuulemma pitänyt sillä päivät pitkät kuonokoppaa, estäen koiran haukkumisen, ja valitettavasti myös samalla sen juomisen ja syömisen päivän aikana, jolloin nainen oli töissä ja jätti koiran yksin kotiin. Sarasta kuulimme sitten monen mutkan kautta, se olisi muuten kohdannut eläinlääkärin piikin lopullisen kohtalon, ellemme me olisi sitä pelastaneet.

 

Siinä se tyytyväisenä makoilee keskellä vesilätäkköä.

Tosiaan ihmisiä kohtaan koiramme on arka, muttei agressiivinen. Se vaatii omaa tilaa tutustua rauhassa uusiin ihmisiin, paremmin siihen saa kontaktin, kun ei kiinnitä siihen mitään huomiota, vaan antaa sen tulla ensin luokse! Meitäkin se on alkanut melko hyvin tottelemaan, vaikkei se meillä ole ollut kovinkaan kauaa. Tietty on jotain pieniä hankaluuksia ollut, kuten ruoka. Se tuntuu koiralle olevan henki ja elämä. Se söis varmaan kaikki maailman ruuat, jos vain saisi. Ollaan jouduttu olemaan tiukkoja keittiö säännöistä, ettei ruokapöytään tulla kyttäämään. Vanhemman naisen luona se oletettavasti on saanut pöydästä kaikki maailman herkut mitä vaan kuvitella saattaa. Ja jos erehdyt jättämään pöydälle ruokaa kun käy pihalla viemässä roskat tai hakemassa postin, voi olla varma, että ruuat on mennyt muutamassa sekunnissa parempiin suihin. Mutta aina ollaan tiukkoina toruttu kaikista pahoista teoista, ja usein koira kyllä on alistunut ja selvästi ollut häpeissään tekemistään jutuista.

Mummin ja vaarin pikaisen käymisen jälkeen, aloimme siivoamaan pihavarastoa, jotta saisimme mahtumaan Jarin äidiltä tulleet autotalli tavarat, kesärenkaat ja kaikki muutkin säilytettävät tavarat suojaan samaan paikkaan. Siinä meillä menikin melkein koko iltapäivä. Löysimme vanhasta varastosta mitä ihmeellisimpiä tavaroita. Mm. vanhoja ruosteisia hetekka sänkyjä, vettyneitä kattopaneeleita, hiiren syömiä peitteitä ja paljon muuta pölyistä käyttökelvotonta tavaraa. Kun saimme varaston urakoitua valmiiksi päätimme palkita itsemme pitkästä aikaa paikallisella kebabilla.

Päästyämme paikanpäälle tilasimme ruokamme ja jäimme odottelemaan ruokiamme. Hetken juteltuamme pöytämme luo asteli arviolta 30 vuotias mies tärisevänä ja lievästi sanottuna räjähtäneen näköisenä. Hän kysyi, että olisiko meillä lainata hänelle muutamaa euroa, ja selitti pärjäävänsä sillä loppupäivän. Luulimme miehen olevan menettäneensä rahansa ja kysyvän ruokaa varten tai bussimatkaa varten, jotta pääsisi jonnekkin loppupäiväksi. Hyvä uskoisina ihmisinä katsoimme kukkaroon ja olihan siellä yksi kahden euron kolikko, joka oli aika harvinaista sillä maksamme molemmat yleensä pankkikorteilla ostoksemme, joten käteistä todella harvoin meillä on. Mies kiitteli tärisevänä ja poistui pöydästämme, mutta ulos menemisen sijaan mies menikin pelikoneelle ja laittoi sinne meidän hyvää hyvyyttämme lainatun kolikon. Hetken aikaa katseltuani sitä touhua suu auki, yllätyksekseni mies tuli uudestaan pöytämme luo entistäkin tärisevämpänä, tuskan hiki otsalla, pyytämään lisää rahaa. Sanoimme ettei meillä ole enempää kolikoita, mutta mies tivasi katsomaan paremmin kukkarot ja sanoi haluavansa vaikka 5 euroa, että maksaisi kyllä takaisin. JOO VARMAAN!!! =D Minäkin jo hieman hermostuneena tuiskaisin miehelle, että "ei vain ole, kun ei käytetä käteistä, että sori nyt vaan". Sitten mies lähti tärisevänä pois ja tiuskaisi, että ei sit mitään.
Jahka järkytykseltä selvittiin, aloimme nauramaan ja pohdimme, että olisi pitäny huikata miehelle "et olisi tuplannut"...Siinä kunnossa mies tuskin olisi ymmärtänyt huumoria. Meitä molempia järkytti se, miten joku voi päästää itsensä tuohon kuntoon pelikoneen takia, aivan järkyttävää!!!  Edes huumeriippuvaiset ja alkoholistit ei oo näyttäny tolta mitä toi mies oli... iha sairasta!!! Mite joku voi olla noin pelikone riippuvainen, että aivan tärisee ja pelaa kaikki omaisuutensa ja alentuu vielä kinuamaan ventovierailta kolikoita. En ymmärrä. Itseäni hävettää jo ajatuskin, jos edes joutuisi pyytämään omilta sukulaisilta rahaa lainaksi elämiseen, saati sitten tollaseen asiaan!  Mieluummin sitä nipistää omista turhista menoista, että pärjää, tai muuttaa vaikka veneen alle, kun kinuaa muilta rahaa! Että sellainen pelimies meillä tuli vastaan eväshaku reissulla!=D huh huh mikä päivä..

Uniikkia...

Olen puhunut aikaisemmin siitä, että pidän vaatteiden suunnittelusta ja tekemisestä! Käsityötaitoni tosin eivät ole mitään kympin luokkaa, mutta aina olen kuitenkin sitkeästi yrittänyt saada jonkinlaista valmiiksi. Suurin osa ajasta minulla menee siihen, että joudun purkamaan aina sitä mukaan kun olen jotain saanut valmiiksi. Tällä hetkellä työnalla on pitkä haltia tyylinen villatakki, saa nähdä valmistuuko se ikinä, mutta laitan siitä kyllä heti tänne sit kuvan jos sellainen ihme tapahtuu, että se tämän vuosituhannen puolella valmistuu!:D 

Tässä on kuva ensimäisestä ja vielä ainoasta fleece hupparista, jonka olen tehnyt. Kuvat eivät ole maailman edustavimpia, mutta kyl niistä vähän mallia näkee millainen paita on. Hihoihin tein nyörityksen sekä huppuun myös... Olen muokannut ohjetta moneen kertaan ja hupun suunnittelin itse ja sen kyllä huomaa!!:D On ollut vaikeaa löytää suoraan sopivaa kaavaa lehdistä, olen itse vähän ottanut mallia sieltä sun täältä ja koonnut tuollaisen kyhäelmän! Ei vaan mennyt kauaakaan kun olin juuri saanut tämän valmiiksi, EMP;n vaate kuvastoon oli tullut samantyylisiä huppareita samanlaisilla nyörityksillä! Ja minä kun kuvittelin tekeväni jotain uniikkia!:D Näitä sattuu!

Yläosa taitaa olla ihan ensinmäisiä vaatteita mitä olen milloinkaan saanut kokonaan valmiiksi! Suuresta Käsityö lehdestä olen tuon ohjeen onkinut. Päälle tuli pitsi kangas ja alle tuli punainen satiinikangas joka mielestäni kivasti kuultaa läpi tuosta...Kaulalle tuleva kiinnitys kaistale on hakasilla kiinni. Hame joka minulla tuossa on päällä, on viimeisin valmistunut työ, sen suunnittelin itse alusta asti, jopa kaavat! Ja tuosta mekosta äitini ihanasti sanoi, että olen opetellut ompelemaan suoraan!:D Kyllä se siitä, kun tarpeeksi harjoittelee!!!

My Story, My Life...

Ajattelin näin alkuunsa kertoa tarinan itsestäni...Siitä millainen olen ja mitkä asiat ovat lähinnä sydäntäni.

Eli olen 1988 vuonna syntynyt tytön tyllerö nimeltä Tiina. Asun yhdessä kihlattuni Jarin kanssa Sastamalan alueella. Mukanamme täällä asuu meidän rakkaat lemmikkimme 5 vuotias sekarotuinen Sara koira, 4 vuotias leijonanharjaskani Nipa ja lisäksi meillä on akvaario, jossa on kaloja ja rapuja. Olen ammatiltani suurtalouskokki ja leipuri-kondiittori ja tämän hetkinen työllistymis tilanteeni on työtön, kuten olen jo aikasemmassa tekstissäni jo kertaalleen maininnut!
Luonteeltani olen hieman ujo, mutta kun tutustun ihmisiin niin tulen yleensä kaikkien kanssa hyvin toimeen! Osaan hankkiutua tahtomattani myös moniin vaikeuksiin ja tuntuu, että minussa on välillä oikein joku ongelma ja tapaturma magneetti!!! Ja siitä haluaisin eroon... Olen kuitenki sisimmässäni tyttö joka rakastaa rauhallisuutta, turvallisuuden tunnetta, läheisten läsnä oloa ja omaa tilaa!

Ujoudesta pääsemme aiheeseen, joka on minulle hyvin henkilökohtainen...Syy miksi minusta on tullut vetäytyvä ja ujo johtuu lapsuudestani, joka oli täynnä koulukiusausta. Minulla on nimittäin ominaisuus mikä herättää edelleenkin joka puolella oudoksuntaa, kymyksiä ja tuijottelua...Ääneni joka on poikkeuksellisen käheä ja matala naiseksi. Kaikille jotka ovat joskus ihmetelleet ja niille jotka joskus tulevaisuudessa ehkä asiaa ihmettelevät, tiedoksi minulla on synnynnäinen henkitorven ahtauma, joka on leikattu alta vuoden vanhana! Minulla ei siis ole kasvainta, syöpää yms...Enkä ole millään muotoa kehitysvammainen!!!
Olen siis saanut asiasta kuulla jokseenkin muutamaan otteeseen... Lapsena kun toisen erilaisuutta ei olla osattu ottaa mitenkään positiivisesti, vaan on hyökätty koko luokan ja koko koulun voimin pienen erilaisen tytön kimppuun, haukkumalla, nimittelemällä mitä kamalimmilla nimillä, hyljeksitty leikeistä pois yms...tapoja on niin miljoonia ja lapset osaavat olla toisilleen uskomattoman julmia! Ja kun pääsi vihdoinkin yläaste ikään, toivoi se pieni tyttö, että asiat muuttuisivat uusien kavereiden ja uuden ympäristön myötä. Mutta eihän ne asiat ny aivan niin tietenkään menneet... Saman helvetin sitä sai käydä läpi silloinkin! Bussi matkat koulusta kotiin, haukkumisien säestelemänä ja penkin selkänojaan potkimisien... siinä vaiheessa alkoi mennä usko ihmisiin...Kukaan ei tullut puolustamaan ja ystävät jotka muuten olivat tukenani, käänsivät usein selkänsä tapahtumille mitä heidän nenänsä edessä tapahtui päivittäin...Mutta en voi heitäkään syyttää asiasta täysin! siihen aikaan paineet suosittuina olemisesta olivat niin suuret,ettei kukana uskaltanut muuta tehdä kuin katsoa vierestä, pelkäen samalla joutuvansa itse kiusatuiksi!
Ammatti kouluun mentäessä alkoi elämä muuttua siedettävämmäksi, uudet ihmiset jotka ottivat minut yllättävän positiivisesti vastaan ja lisäksi alkava seurustelu ja tutustuminen nykyiseen kihlattuuni Jariin toivat vihdoinki kaivattua piristystä elämääni!

Jarin kanssa olemme seurustelleet ennen nyky tilannetta 3 kertaa! ja se on aika paljon se, mutta osa syy välirikkoihin oli minun pelot ja epäilykset toista kohtaan, en meinannut uskoa et joku haluaa siinä oikeasti olla vierelläni ja välittää vikoineen päivineen, joten ahdistuneena toisen läheisyydestä jouduimme tekemään päätöksia laittaa suhde jäähylle. Mutta kuten näkee olemme aina palanneet toistemme luo uudestaan ja uudestaan ja nyt sitä on vihdoinkin tajuttava et se toinen on siinä aina surullisina ja iloisinakin hetkinä, eikä ole lähdössä pois pienimmistäkään ongelmista!
Välillä tietysti menneisyyden haamut kummittelee mielessä ja on ollut kausia jolloin olen ollut syvästi masentunut, mutta niistä on tähän asti onneksi selvitty ja voi taas pikkuhiljaa alkaa luottamaan läheisten tukeen!:) suurin kiitos kuuluu miehelleni joka on kärsivällisesti jaksanut olla vierellä pahimpina hetkinä jotka on meinannut välillä karata käsistä rankemman kautta!

Enkä halua tällä kerjätä mitään erityis huomiota, helpottaa vain välillä itse kertoa ääneen myös niistä kipeimmistäkin asioista, ja ehkä ihmiset ymmärtäisivät minua paremmin kun tietävät taustaani! Olen meinaan huomannut välillä ihmisten käyttyäytyvän kohtaani erilailla ennen ja jälkeen sen tiedon miksi minä olen tälläinen kuin olen!!!
Mutta se niistä ikävistä asioista!

Rakastan suunnitella itse vaatteita ja olen muutamia vaatekappaleita jo toteuttanutkin! Ja tällä hetkellä työnalla on pitkä helmainen haltia takki jonka toteutan kutoen! Lisäksi olen aikasemmin tehnyt itselleni fleece hupparin, gootti henkisen hameen ja korsetti topin! lisäksi olen välillä tuunaillu jo olemassa olevia vaatteitani ylimääräisillä vetoketjuilla, hakaneuloilla ja hihamerkeillä! Käsityötaitoni on ollut pienestä asti asteikolla 4-10 alle 6 luokkaa... Käsityötunnit on menny koulussa lähinnä purkaessa kaikkee minkä vähänki olen saanut valmiiksi ja kapinoidessa opettajaa vastaan joka ei tuntunut ymmärtävän ettei kaikki yksinkertaisesti olleet luonnonlahjakkuuksia heti kaikessa! Muunmuassa kun toisille annettiin tehtäväksi tehdä pipot niin minulle ja lapsuuden ystävälleni Heidille sanottiin et me teemme ainoastaan pääpannat!:D että sillä lailla!!! Mutta ikävät käsityötuntien turhautumiset ovat vaan saanut lisä kipinää oppettelemaan myöhemmin ompelemaan yms. entistä sisukkaammin! Äitinikin kauniisti joskus tässä kehui yhtä hamettani sanoilla "sähän olet oppinut ompelemaan melkein suoraan!"=D siinä ei voinu ku taas nauraa! ja tottahan ne oli joka sana!

Lisäksi kiinnostuksen kohteina minulla on leffojen keräily, ja kokoelmaani sisältyy noin 300 elokuvaa! Kategorioina pääsääntöisesti kauhu, fantasia, anime ja piirrettyjä! Rajallisen vapaa-ajan takia niitä ei hirveän usein ole keritty katselemaan, mutta ehkä sit vanhana kiikkustuolissa on aikaa!
Leipominen on myös lähellä sydäntä. Rakastan soveltaa erilaisia ohjeita ja kokeilla erilaisia juttuja! harvoin tykkään tehdä samanlaista kakkuja montaa kertaa.
Piirtäminen on ollut myös pakotie kaikissa arkisissa ongelmissa, niihin on tullut purettua kaikki ongelmat ja asiat jotka mielesä painaa...

Sellainen pieni tieto pläjäys taas minusta... en tiedä lukeeko näitä ikinä kukaan ja kiinnostaako ketään, mutta tällä kirjoittamisella on ihme ja kumma, mieltä keventävä vaikutus!=) ja jos joku näitä lukee ja jotain ajatuksia tulee niin kehoittaisin niitä kommentoimaan rohkeasti!